Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 5.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Päätös maa-aines- ja ympäristöluvan yhteislupahakemuksesta, Hollolan kunta, maa-aineksen otto, -louhinta ja murskaus, Paassilta, 98-409-6-17 (Rahtiristeys) ja 98-895-12-1 (Vt 12)

HOLDno-2022-402

Valmistelija

  • Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, mari.pihlaja-kuhna@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta on 9.9.2022 jättänyt hakemuksen koskien maa-aineksen ottoa ja louhintaa sekä murskausta kiviainekselle. Toiminta sijoittuu Hollolan kunnan Paassillan yritysalueelle kiinteistöille 98-409-6-17 (Rahtiristeys) ja 98-895-12-1 (Vt12). Ottamisalueen pinta-ala on 5,4 ha ja koko suunnitelma-alueen pinta-ala 8,4 ha. Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Todellinen toteuttamisaika esirakentamiselle on noin 2-3 vuotta. Alue tasataan ottamisen jälkeen tulevaa asemakaavan mukaista käyttöä varten. Kokonaisottomääräksi haetaan 190 000 m3ktr. Alueella ei ole aikaisempaa maa-ainesten ottotoimintaa.

Alueen kaavatilanne

Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa, mutta sitä ollaan asemakaavoittamassa. Kaava on aloitusvaiheessa ja päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 3.11. – 2.12.2022. 

Alueella on voimassa Hollolan strateginen yleiskaava 2017. Alue sijoittuu yleiskaavan pääkartassa Tilaa vaativat elinkeinoalueet -merkinnän alueelle.

Hollolan strateginen yleiskaava 2020 ei ole vielä lainvoimainen. Alue sijoittuu strategisen yleiskaava 2020 mukaan; tilaa vaativat elinkeinoalueet (merkintä TP), työpaikat ja palvelut, joille ympäristö asettaa erityisiä vaatimuksia (merkintä TPY) ja Seudullinen vähittäiskaupan suuryksikkö tai myymäläkeskittymä valtatien eritasoliittymässä (merkintä kma) -merkkien alueelle. 

Suunnitelma-alue sijoittuu Päijät-Hämeen maakuntakaavassa (lainvoimainen 14.5.2019) teollisuus- ja varastoalueeksi (merkintä T).

Alueen ominaisuudet

Alueen lähiympäristössä ei ole asutusta tai loma-ajanrakennuksia. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat suunnittelualueen länsipuolella noin 320 metrin etäisyydellä ja koillispuolella noin 440 metrin etäisyydellä suunnittelualueen reunasta.
Suunnitelma-alue ei sijaitse pohjavesialueella. 
Suunnitelma-alue on muokkaamatonta luonnontilaista aluetta, jossa nykytilanteessa kasvaa nuorta metsää. Luontoselvityksessä ei havaittu merkittäviä luontoarvoja.

Asian käsittely

Kuulutus ja hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä Hollolan kunnan verkkosivulla 16.12.2022 - 31.1.2023. Asiasta on annettu 3 lausuntoa ja 5 muistutusta. Lausunnot ja muistutukset on huomioitu päätösvalmistelussa. 

Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta

Toiminnanharjoittaja hakee ympäristönsuojelulain 199 §:n ja maa- aineslain 21 §:n mukaista lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, Ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Valvontajaosto on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja päättää myöntää Hollolan kunnalle liitteen mukaisen maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain yhteisluvan kalliokiviaineksen ottoon, louhintaan ja murskaukseen kiinteistöille  98-409-6-17 (Rahtiristeys) ja 98-895-12-1 (Vt12). 

Hakijalle myönnetään ympäristönsuojelulain 199 §:n ja maa- aineslain 21 §:n mukainen lupa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta. 

Aloittaminen muutoksenhausta huolimatta on perusteltua seuraavista syistä: Toimenpiteillä valmistellaan aluetta tulevaa asemakaavan mukaista käyttöä varten ja ottamisen lupamääräykset huomioiden, ei katsota aiheuttavan merkittäviä päästöjä tai ympäristövaikutuksia. Kaavoituksen lausunnon mukaan suunniteltu ottaminen vastaa vireillä olevan asemakaavan tavoitteita. 
 

Päätös

Merk. asiantuntijana kokouksessa kuultiin ympäristötarkastaja Mari Pihlaja-Kuhnaa.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen: Hollolan kunta, Tiedoksi: Päijät-Hämeen liitto, Hämeen ELY-keskus Y-vastuualue, Uudenmaan ELY-keskus liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue, Päijät-Hämeen Ympäristöterveys, Hollolan kunnan kaavoituspalvelut, Museovirastolta (Lahden museot / Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo), erilliskuullut naapurit erillisen listan mukaan