Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavan muutos, hyväksyminen

HOLDno-2021-749

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä 29.9.-28.10.2022. Luonnoksesta annettiin 6 lausuntoa ja 0 mielipidettä. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen tiivistelmät ja niihin annetut vastineet löytyvät selostuksen sivulta 21. Kaavaluonnoksen palautteen pohjalta kaava-aineiston lähtötietoja, kaavan yleismääräystä ja vaikutusten arviointia on täydennetty hulevesiasioiden osalta.

Kaavamuutoksella muodostuu julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue (YL). Aiemmin korttelialueen sisäisenä kevyen liikenteen väylänä toiminut Hiekkalinnankuja siirtyy itään Retkeilijänraitin jatkoksi yleiseksi kevyen liikenteen väyläksi. Kaavamuutoksella muodostuu asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue (AKR) entisen Hiekkalinnan päiväkodin kiinteistölle. Kulkurinkujan kevyen liikenteen väylä säilyy nykyisessä paikassaan ilman huoltoajo-oikeutta.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta asettaa Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavamuutoksen ehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville.

Päätös

Merk. asiantuntijana kuultiin kaavasuunnittelija Sini Utriaista.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavamuutoksen ehdotus oli nähtävillä 19.1.-17.2.2023. Nähtävilläolon aikana kaavaehdotuksesta saatiin 4 lausuntoa ja 1 muistutus. Lausunnon antajilla ei ollut huomautettavaa, muistutuksen jättänyt oli tyytyväinen kaavaehdotukseen.

Asemakaavalla muodostuu korttelit 307 ja 309 sekä katualuetta. Kaavamuutoksella muodostuu julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue sekä asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Aiemmin korttelialueen sisäisenä kevyen liikenteen väylänä toiminut Hiekkalinnankuja siirtyy itään Retkeilijänraitin jatkoksi yleiseksi kevyen liikenteen väyläksi. Kulkurinkujan kevyen liikenteen väylä säilyy nykyisessä paikassaan ilman huoltoajo-oikeutta.

Kaavaan ei ole tullut muutoksia ehdotusvaiheen nähtävilläolon jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta esittää Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavamuutoksen kunnanhallitukselle valtuuston hyväksymiskäsittelyä varten.

Päätös

Merk. asiantuntijana kokouksessa kuultiin kaavasuunnittelija Sini Utriaista.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sini Utriainen, kaavasuunnittelija, sini.utriainen@hollola.fi

Perustelut

Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavan muutoksen hyväksymistä käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 14.3.2023. Elinvoimavaliokunta esitti Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavamuutoksen kunnanhallitukselle valtuuston hyväksymiskäsittelyä varten.

Asian tarkempi esittely löytyy elinvoimavaliokunnan pöytäkirjasta (§ 28).

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Keskuskuja 3 ja 5 asemakaavan muutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

kaavasuunnittelija, suunnitteluavustaja

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.