Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Määräalan ostaminen kiinteistöstä Vataja 98-411-16-7

HOLDno-2022-556

Valmistelija

  • Marko Kohvakka, nuorempi maankäyttöinsinööri, marko.kohvakka@hollola.fi
  • Pasi Rantanen, maankäyttöinsinööri, pasi.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kunta on neuvotellut maanomistajien kanssa määräalan ostamisesta kiinteistöstä Vataja 98-411-16-7. Määräalan pinta-ala on noin 12,3373 ha ja se koostuu liitekartan mukaisesti kahdesta palstasta, jotka ovat kooltaan noin 6038 m2 ja 117335 m2. Tila sijaitsee strategisen yleiskaavan (2017) mukaan oleellisesti muuttuvalla alueella, jossa maankäytön muutoksien tulee perustua asemakaavoitukseen. Ostettaviin palstoihin kohdistuvat lisäksi kaavamerkinnät ”pientalotaajama” ja ”kehitettävä taajama”.  Kohde sijaitsee välittömästi Kalliolan päiväkodin pohjoispuolella rajautuen Vesikansantiehen idässä ja Suurmäenrinteen asemakaava-alueeseen lännessä. Kaupan kohde liittyy näin ollen etelä ja länsipuolelta kunnan omistamiin alueisiin ja on strategisessa yleiskaavassa (2017) keskeinen kehittämisalue. Alueen hankinta edistäisi siten Kalliolan alueen kehittämistä.

Kiinteistön kauppahinnaksi on neuvoteltu vastatarjouksen mukaisesti 330 000 euroa (2,67 €/m²). Kiinteistön sijainti, kauppahinta ym. asiaan vaikuttavat seikat huomioiden kiinteistön ostaminen kunnalle on tarkoituksenmukaista. Kauppakirjaluonnos on liitteenä.

Hallintosäännön 6 § kohdan 59 mukaan kunnanhallitus päättää maankäytön osalta: kiinteän omaisuuden hankkimisesta talousarvion puitteissa.

Asiantuntijana kuultavana on Kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää ostaa noin 12,3373 ha suuruisen määräalan kiinteistöstä 98-411-16-7 Vataja 330 000 euron kauppahinnalla ja liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin. Kauppakirjaan voidaan tarvittaessa tehdä teknisluontoisia tarkistuksia ja täydennyksiä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk.  Asiantuntijana kuultavana oli Kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen.

Tiedoksi

Tiedoksi ote asianosainen: Simo Vataja (otpr3210@suomi24.fi), Marjaana Vataja (marjaana.vataja@lemmikkielainhoitola.com), maankäyttöinsinööri Pasi Rantanen, kehitys- ja kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen, Meira Salila, kirjaamo, laskutus@hollola.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.