Perustelut
Hollolan kunnanvaltuusto on 14.11.2022 hyväksynyt talousarvion ja toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2023.
Kunnanhallitus on hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet kokouksessaan 21.11.2022. Ohjeiden mukaan valtuuston hyväksyttyä talousarvion saattaa kunnanhallitus sen täytäntöönpano-ohjeineen valiokuntien noudatettavaksi. Tämän ohjeistuksen mukaisesti kukin toimielin hyväksyy oman palvelualueensa käyttösuunnitelman.
Käyttösuunnitelmalla tarkoitetaan tehtävän käyttötalousosan jakamista osatehtäville osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatulosarvioiksi. Käyttösuunnitelman hyväksyy toimielin, joka on tulosvastuussa tavoitteiden toteutumisesta ja joka on tilivelvollinen tehtävän toiminnasta ja taloudesta. Käyttösuunnitelmat toimivat pohjana talousarvion seurannassa ja raportoinnissa.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan käyttösuunnitelman loppusumman tulee täsmätä valtuuston hyväksymään sitovuustasoon. Käyttösuunnitelmassa voidaan vielä tehdä tarkennuksia mm. tilitason määrärahoihin tai -tuloarvioihin.
Käyttösuunnitelmassa tulee asettaa myös toiminnalliset tavoitteet. Palvelualueen käyttösuunnitelmassa valtuuston hyväksymille toiminnallisille tavoitteille laaditaan tarvittavat osatoimenpiteet, näille mittarit ja tavoitetasot sekä nimetään toimenpiteille vastuuhenkilöt. Vastuuhenkilön tehtävänä on huolehtia ko. toimenpiteiden toteuttamisesta.
Vastuu käyttösuunnitelmassa hyväksyttävien määrärahojen riittävyydestä kuuluu ensisijaisesti määrärahojen käyttäjille eli tositteiden hyväksyjille. Tositteiden hyväksyjät määritellään käyttösuunnitelmassa.
Liitteenä Päijät-Hämeen ympäristöterveyden käyttösuunnitelma.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan käyttösuunnitelman.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.