Hyvinvointivaliokunta, kokous 16.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Tuotantotuki -avustus 2022 Suomen Punainen Risti Hollolan osasto

HOLDno-2022-83

Valmistelija

  • Auli Kasakkamäki-Heikkinen, liikunta-asiainhoitaja, auli.kasakkamaki-heikkinen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolalaisille yhdistyksille tarjotaan haettavaksi muuhun kuin perustoimintaan kohdennettu tuotantotuki avustus. Tuotantotuki on haettavana 1.1.–31.10.2022 välisenä aikana. Tukea voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan. Päätöksen tuotantotuen myöntämisestä tekee hyvinvointivaliokunta. Tuotantotuen jakamista varten on avustuksiin vuosittain varattu erillinen määräraha. Myönnettävän yksittäisen tuotantotuen suuruus on enintään 2000 €.

Suomen Punainen Risti (SPR) Hollolan osasto on hakenut Tuotantotuki-avustusta 2000 euroa sydäniskurin hankintaa varten. SPR Hollolan osasto toimii aina ensisijalla Hollolassa järjestettävien tapahtumien ensipäivystäjänä. Päivystysten tekeminen on pääasiallinen tulonhankinta muoto, joka mahdollistaa ensiaputoiminnan jatkumisen ja tarvikkeiden hankinnan. Defibrillaattorin hankinta ja käyttöönotto varmistaa Hollolan osaston omien päivystysten tekemisen tapahtumissa. Laitehankinta olisi yhteensopiva Päijät-Hämeen ensihoitoiskureiden kanssa.

Suomen Punainen Risti Hollolan osastolla on tavoitteena laitteen hankinnan myötä päivystystoiminnan varmistaminen ja järjestää Sydäniskuri tutuksi - tempauksia ihmisten kohtaamispaikoissa esimerkiksi kauppojen aulatiloissa. Tempauksilla opastetaan ihmisille sydäniskurin käyttöä, jotta kynnys tarttua julkisilla paikoilla olevaan laitteeseen ei olisi liian korkea tosipaikan tullen.

Liitteet
Tuotantotuki-avustus Suomen Punainen Risti Hollolan osasto
Tuotantotuki-avustus SPR Hollolan osasto. Liite.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää myöntää Suomen Punainen Risti Hollolan osastolle 1200 euroa defibrillaattorin hankintaan, päivystystoiminnan varmistamiseen ja Sydäniskuri tutuksi -tapahtumiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Asianosainen: hakija Suomen Punainen Risti Hollolan osasto, Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, liikunta-asiainhoitaja, talouspalvelut@hollola.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.