Hyvinvointivaliokunta, kokous 16.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 122 Toiminta-avustus 2023 Lahden konservatorio ja Lahden musiikkiopisto

HOLDno-2022-452

Valmistelija

  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Perustelut

Lahden konservatoriolla ja Lahden musiikkiopistolla on pitkät juuret yhteistyön tekemisessä Hollolan kunnan kanssa lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen hyväksi. 

Lahden konservatorio ja Lahden musiikkiopisto ovat lakisääteisen valtionosuuden piirissä toimivia oppilaitoksia, joiden toimintaa säätelee laki taiteen perusopetuksesta (633/98). Oppilaitosten tulee noudattaa laissa asetettuja määrällisiä ja laadullisia velvoitteita, jotka vaikuttavat suoraan oppilaitosten talouteen. Tämä on myös valtionosuuden saamisehto.

Oppilaitosten tulonmuodostus koostuu valtionosuudesta, kuntien toiminta-avustuksesta ja lukukausimaksuista. Kunnan toiminta-avustuksella mahdollistetaan hollolalaisten lasten ja nuorten tavoitteellinen musiikinopetus taiteen peruopetuksen laajan oppimäärään mukaisesti. 

Vuonna 2022 toiminta-avustuksen suuruus on ollut 58 750 euroa molemmille oppilaitoksille. 

Lahden konservatorio ja Lahden musiikkiopisto hakevat yhteisellä toiminta-avustushakemuksella kummallekin 58 750 euron toiminta-avustusta vuodelle 2023. Summa on sama kuin vuodelle vuonna 2022 myönnetty. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää myöntää toiminta-avustuksen hakemuksen mukaisesti Lahden konservatoriolle 58 750 € ja Lahden musiikkiopistolle 58 750 €. Toiminta-avustukset on huomiotu vuoden 2023 talousarviossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosainen:Lahden konservatorio, Lahden musiikkiopisto  Tiedoksi: talouspalvelut@hollola.fi, hallinto- ja talousjohtaja 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.