Kunnanhallitus, kokous 17.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 244 Lapsiparlamentti 25.5.2022 Kooste

HOLDno-2021-464

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentti, Kuntalain 22 §:n, Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto sekä lapsiparlamentti.

Vapaa-aikapalvelut vastaa lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista.
Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. - 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet, joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Vuoden 2021 ensimmäisessä Lapsiparlamentissa esitettiin lapsille kaksi kysymystä: Miten minä voin tukea oman lähiluontoni monimuotoisuutta? Miten kunta voi tukea sinun lähiluontosi monimuotoisuutta?
Parlamentti totetutettiin keväällä 2021 poikkeuksellisesti teams-kokouksena vallitsevan koronatilanteen vuoksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta hyväksyy liitteen mukaiset vastaukset lapsiparlamentin kysymyksiin Miten kunta voi tukea sinun lähiluontosi monimuotoisuutta?. Vastaukset toimitetaan tiedoksi asianoamisille kouluille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentti, Kuntalain 22 §:n, Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. 
Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto sekä lapsiparlamentti. Vapaa-aikapalvelut vastaa lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista.
Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. - 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet, joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Vuoden 2021 ensimmäisessä Lapsiparlamentissa esitettiin lapsille kaksi kysymystä: Miten minä voin tukea oman lähiluontoni monimuotoisuutta? Miten kunta voi tukea sinun lähiluontosi monimuotoisuutta?
Parlamentti totetutettiin keväällä 2021 poikkeuksellisesti teams-kokouksena vallitsevan koronatilanteen vuoksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää merkitä tiedokseen koosteen lapsiparlamentin 12.5.2021 pidetystä kyselystä "Miten minä voin tukea lähiluontoni monimuotoisuutta?".

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentissa, Kuntalain 22 §:n, Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto sekä lapsiparlamentti. Vapaa-aikapalvelut vastaa lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista.
Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. - 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet, joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Syksyllä 2021 Lapsiparlamentin aiheena oli kuntastrategia. Kuntalaisten osallistamiseen kehitetty kysely teetettiin suurelta osin samansisältöisenä lapsiparlamentin osallistujille. Ainoastaan kysymysten asettelu ja kieli oli hieman yksinkertaistettu, jotta alakoululaisten oli helpompi hahmottaa kysymyksiä. Lapsiparlamentissa kunkin koulun edustajat opettajien johdolla esittelivät vastauksensa lapsiparlamentiin osallistuneille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille.

Lapsiparlamentti järjestettiin 20.10.2021 teams-alustalla vallitsevan koronatilanteen vuoksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Kim Strömmer, hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentissa, Kuntalain 22 §:n, Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto sekä lapsiparlamentti. Hollolan kunnan vapaa-aikapalvelut vastaa lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista. Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. - 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet, joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Syksyllä 2021 Lapsiparlamentin aiheena oli kuntastrategia. Kuntalaisten osallistamiseen kehitetty kysely teetettiin suurelta osin samansisältöisenä lapsiparlamentin osallistujille. Ainoastaan kysymysten asettelu ja kieli oli hieman yksinkertaistettu, jotta alakoululaisten oli helpompi hahmottaa kysymyksiä. Lapsiparlamentissa kunkin koulun edustajat opettajien johdolla esittelivät vastauksensa lapsiparlamentiin osallistuneille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille.

Lapsiparlamentti järjestettiin 20.10.2021 teams-alustalla vallitsevan koronatilanteen vuoksi. 

Liitteenä on hyvinvoinnin palvelualueen tekemä kooste tilaisuudesta. Keskeisimpien koulujen esille nostamien teemojen Top 3 osalta elinvoiman palvelualue toteuttaa seuraavat toimenpiteet:

1. Puhdas, elinvoimainen luonto ja roskaton ympäristö

Tavoitteena on järjestää koulujen kanssa yhteinen siivouspäivä toukokuussa. Aika ja tavoite täsmentyvät kevään aikana.

Roskisten osalta lisätarvetta arvioidaan palautteiden perusteella. Välttämättä roskisten lisääminen ei vähennä roskaantumista, jos roskia ei laiteta roskikseen.

2. Liikunta ja harrastuspaikat

Kuntatekniikka ja Hollolan Tilapalvelu Oy huoltaa ja korjaa kesä- ja talviliikuntapaikkoja sekä koulujen sisä- ja ulkoliikuntapaikkoja.

Vuoden 2023 investointiohjelman mukaan toteutetaan mm. ulkoliikuntapaikka 3-6 vuotiaille Salpakankaan koululle, ulkoilureitti erikseen suunniteltuun paikkaan ja kaksi leikkipaikkaa kunnostetaan (paikat määräytyvät myöhemmin). Lisäksi rahoitusta on varattu pienimuotoisesti uimarantojen ja laitureiden parantamiseen.

3. Yleinen turvallisuus ja liikenneturvallisuus

Edistämme liikenneturvallisuutta mm. vuosittaisen talousarvion puitteissa peruskorjaamalla olemassa olevia katurakenteita. 

Jatkossa palautetta voi antaa myös kunnan nettisivuilla, etusivun alareunasta oikealla kohdasta Anna palautetta.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää merkitä asian tiedoksi ja lähettää asian kunnanhallitukselle tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentti, Kuntalain 22 §:n, Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. 
Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto, yhdeksäsluokkalaisten vaikuttamispäivä sekä lapsiparlamentti. Vapaa-aikapalvelut vastaa lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista.
Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. - 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet, joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Vuoden 2022 ensimmäisessä Lapsiparlamentissa 25.5.2022 teemana oli hyvinvointi. Parlamentti toteutettiin lähikokouksena Hollola-salissa.  

Ennakkotehtävänä esitettiin lapsille kolme kysymystä:

  • Miten voin vaikuttaa päivittäiseen hyvinvointiini koulussa?
  • Mikä Hollolassa lisää hyvinvointiasi? 
  • Toiveita kunnan viranhaltijoille sekä luottamushenkilöille?

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Plit-Rehula, perusopetuksen rehtori, sanna.plit-rehula@hollola.fi

Hyvinvointivaliokunta päättää merkitä lapsiparlamentin koonnin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo.

Valmistelija

Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentti,​ Kuntalain 22 §:n,​ Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto,​ yhdeksäsluokkalaisten vaikuttamispäivä sekä lapsiparlamentti. Vapaa-​aikapalvelut vastaa Lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista. Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. -​ 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet,​ joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Vuoden 2022 ensimmäisessä Lapsiparlamentissa 25.5.2022 teemana oli hyvinvointi. Parlamentti toteutettiin lähikokouksena Hollola-​salissa.  

Ennakkotehtävänä esitettiin lapsille kolme kysymystä:

  • Miten voin vaikuttaa päivittäiseen hyvinvointiini koulussa?
  • Mikä Hollolassa lisää hyvinvointiasi? 
  • Toiveita kunnan viranhaltijoille sekä luottamushenkilöille?

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunnan antaa osaan toiveita/kysymyksiä vastaukseneen seuraavaa:

Nostavan koulun koripallokorin toteutusta selvitetään. Aikaisin toteutusaika on kevät 2023.

Toimintapuistosta koululle päin olevan sähkökaapin viereinen puu on poistettu. Vaarallisista kohteista kannattaa antaa palautetta koulun kautta tai kunnan nettisivujen etusivun alareunassa olevan palautekanavan kautta.

Kalliolan koulun skeittirampin kunto arvioidaan syksyn aikana ja mahdolliset toimenpiteet tehdään keväällä 2023.

Hollolaan on suunniteltu koirapuistoa useampaan vaiheeseen, eikä asiaa ole unohdettu. Toistaiseksi koirapuistolle ei ole löydetty sopivaa toteutuspaikkaa tai toteutuskustannukset ovat olleet kalliit.

Pyhäniemen koulun köysiradalle, Nostavan skuuttirampille ja tekonurmikentälle olisi varmasti paljon käyttäjiä. Toistaiseksi kohteita ei ole investointiohjelmassa 2023-2032. Hollolassa päivitetään vuoden sisällä liikuntapaikkasuunnitelmaa, jonka kautta kohteita nousee investointiohjelmaan. Liikuntapaikkasuunnitelmaan pääsee vaikuttamaan mm. suunnitellun asukaskyselyn välityksellä. Kyselystä ilmoitetaan kunnan nettisivuilla. 

Uimahallin veden lämpötila-asia on esillä työn alla olevassa kunnan energiansäästöohjelmassa. Lämpötilan nosto lisää energian kulutusta ja kustannuksia. Energiansäästöohjelma hyväksytään kunnanhallituksessa myöhemmin syksyllä 2022.

Salpakankaan koulun pyörätelineiden auraustarve talvisin ja tien viereisten lumikasojen vaarallisuudesta on välitetty tieto Hollolan Tilapalvelu Oy:lle. Kannattaa seurata auraustilannetta tulevana talvena ja antaa palautetta Hollolan Tilapalvelut Oy:lle.

Muutoin elinvoimavaliokunta merkitsee lapsiparlamentin koonnin tiedoksi 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Vuoden 2022 ensimmäisessä Lapsiparlamentissa 25.5.2022 teemana oli hyvinvointi. Parlamentti toteutettiin lähikokouksena Hollola-​​salissa.  

Ennakkotehtävänä esitettiin lapsille kolme kysymystä:

  • Miten voin vaikuttaa päivittäiseen hyvinvointiini koulussa?
  • Mikä Hollolassa lisää hyvinvointiasi? 
  • Toiveita kunnan viranhaltijoille sekä luottamushenkilöille?

Hyvinvointivaliokunta päätti merkitä lapsiparlamentin koonnin tiedoksi kokouksessaan 14.9.2022.

Elinvoimavaliokunta antoi osaan toiveita/kysymyksiä vastauksensa kokouksessaan 4.10.2022. Elinvoimavaliokunnan vastaus on julkaistu kunnan nettisivuilla 5.10.2022. Vastaus on tarkoitus viedä esihenkilötilaisuuteen tiedoksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus merkitsee lapsiparlamentin koosteen ja valiokuntien käsittelyt tiedokseen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Vapaa-aikapäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.