Elinvoimavaliokunta, kokous 16.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Vesihuoltolaitoksen hinnaston muutos

HOLDno-2019-922

Valmistelija

  • Riikka Johansson, vesihuoltopäällikkö, riikka.johansson@hollola.fi

Perustelut

Hollolan vesihuoltolaitoksen hinnastoa esitetään muutettavaksi 1.1.2023 alkaen.

Vesihuoltolain periaatteiden mukaisesti asiakkailta perittävien maksujen tulee kattaa vesihuoltotoiminta ja uusinvestointien lisäksi myös saneeraukset pitkällä aikavälillä. Vesihuollon materiaali- ja rakentamiskustannukset ovat nousseet viime aikoina merkittävästi, kuten myös energia- ja muut kustannukset yleisen trendin mukaisesti. Tämän vuoksi myös Hollolan vesihuoltolaitoksen asiakasmaksuja on tarpeen nostaa, jotta niillä voidaan kattaa aiheutuneet kustannukset.

Maksurakennetta on edelleen tarpeen muuttaa siten, että kiinteän perusmaksun osuutta nostetaan suhteessa käyttömaksuihin. Perusmaksuilla katetaan kiinteitä kustannuksia, jotka syntyvät vesihuoltojärjestelmien ja toimitusvalmiuden ylläpidosta. Perusmaksuja esitetään nostettavaksi 10 %:a, mikä tarkoittaa noin 16 €:n korotusta pienkuluttajien (< 500 m³/vuosi) vuosittaiseen maksuun. Rekolan alueelta ei enää jatkossa perittäisi korotettua perusmaksua, mutta Laitialan alueella se on aiheuttamisperiaatteen mukaisesti perusteltua. 

Talousveden käyttömaksu 1,57 €/m³ (alv. 0 %) esitetään säilytettäväksi ennallaan. Koska jätevedenkäsittelyn kustannukset ovat nousseet suhteessa enemmän, kuin talousveden tuottamisen, esitetään jäteveden käyttömaksua nostettavaksi 5 %:lla. Jäteveden nykyinen käyttömaksu 2,57 €/m³ (alv. 0 %) nousisi tällöin arvoon 2,70 €/m³ (alv. 0 %). Mikäli kiinteistö on liittynyt pelkästään jätevesiviemäriin, eikä jäteveden määrää voi mitata, laskutetaan kiinteistöltä tällöin jätevesiviemärin käyttömaksua 250 m³ vuotuisen kulutuksen mukaan.

Korotettua jätevesimaksua voidaan periä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti, jos kiinteistön jäteveden laatu poikkeaa selvästi tavanomaisesta tai hulevesiä johdetaan jätevesiviemäriin. Hinnastoon esitetään tarkennettavaksi, että korotetun käyttömaksun periminen aloitetaan kuuden (6) kuukauden kuluttua siitä, kun esim. tutkimuksin on osoitettu, että kiinteistön hulevedet edes osittain laskevat jätevesiviemäriin ja kiinteistön omistajaa on siitä kirjallisesti huomautettu, eikä hän ole tehnyt tarvittavia muutoksia hulevesien johtamiseen annetun määräajan puitteissa. 

Hollolan vesihuoltolaitoksen nykyiset liittymismaksut ovat etenkin isojen kerrosalojen liittyjäkiinteistöille korkeat, jolloin niitä on tarpeen kohtuullistaa. Laskennallisen liittymismaksun luokituksiin esitetään muutoksia niin, että jatkossa olisi aiemman kolmen sijasta neljä erilaista kiinteistötyyppiä, joilla on aiheuttamisperiaatteen mukaisesti helpommin määritettävissä oleva maksukerroin. Tällöin esim. ison kerrosalan liike- tai teollisuuskiinteistön, joka käyttää vettä pääosin vain sosiaalitoloissa, liittymismaksu on alempi kuin runsaasti vettä käyttävän ja siten vesihuoltoverkoston kapasiteettia vievän kiinteistön liittymismaksu. Kohtuuttoman korkeaksi laskennallisesti muodostuvasta liittymismaksusta voidaan päättää erikseen arvioidun veden käytön ja kustannusten perusteella. Liittymismaksut on muutettu niin, että arvonlisäveroton maksu on tasaluku.

Lisäksi hinnastoon esitetään selkeytettäväksi pienempiä tekstiosuuksia esim. lisäliittymismaksun määräytymisperiaatteen kuvaus sekä päivitettäväksi laskutukseen liittyviä tietoja Lahti Aqua Oy:n kanssa vastaaviksi.

Hinnaston muutoksista tiedotetaan asiakkaita vesilaskutuksen yhteydessä vähintään kolme kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa.

Liitteenä nykyinen ja uusi, ehdotettu hinnasto, jossa on muutokset on korostettuna.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi vesihuoltolaitoksen hinnaston muutoksen edellä esitetyn ja liitteiden mukaisesti. Pieniä tarkennuksia voidaan tehdä vesihuoltopäällikön ja elinvoimajohtajan toimesta.

Päätös

Merk. Asiantuntijana kokouksessa kuultiin vesihuoltopäällikkö Riikka Johanssonia.

Keskustelun kuluessa Pasi Jalonen esitti ja Minna Kauhanen sekä Seija Aakala kannattivat ettei jätevesimaksua koroteta.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Pasi Jalosen tekemää esitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi muutosehdotuksen voittaneen.

Esittelijä jätti eriävän mielipiteen.

Äänestystulokset

Tiedoksi

Lahti Aqua Oy, vesihuoltopäällikkö, elinvoimajohtaja, talouspalvelut@hollola.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.