Elinvoimavaliokunta, kokous 16.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman laadintaohjeet/Elinvoiman palvelualue

HOLDno-2022-302

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Piia Paasiranta, talouspäällikkö, piia.paasiranta@hollola.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 110§:ssä säädetään kunnan talousarviosta ja sen tasapainovaatimuksesta.
Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan suunnittelukehyksestä ja talousarvion laadintaohjeesta päättää kunnanhallitus. 

Konsernipalveluissa on valmisteltu talousarvion laadintaohjeet palvelualueille noudattetavaksi. Vuosi 2023 tulee aloittamaan kunnan toiminnan ja talouden kannalta uuden ajan. Hyvinvointialueille siirtyvät sosiaali- ja terveyden huollon ja pelastustoimen kustannukset sekä näiden rahoitus tulevat leikkaamaan taloudellisen liikkumavaran puoleen aikaisemmasta. Kunnanvaltuusto ei päätä marraskuussa vuoden 2023 kunnallisveroastetta, vaan se määrittyy nykyisen kunnallisveron 21 % ja siihen kohdistuvan leikkauksen 12,64 % erotuksena (=8,36 %).

Seudullisen ympäristöterveydenhuollon palveluiden tuottaminen osana Hollolan kunnan organisaatiota aloittaa 1.1.2023. Valmistelut muutosten osalta ovat jo hyvin pitkällä, silti muutosten taloudellista kokonaisvaikutusta ei pystytä täysin ennakoimaan. Yleinen epävarmuus Ukrainan sodan, korkealle kohtonneen inflaation ja korkojen nousun johdosta on laajaa. Kunta-alan palkkaratkaisu nostaa henkilöstömenoja n. 3,1%  vuonna 2023.

Laadintaohjeen raami päätyy vuoden 2023 osalta 2,8 milj. euron ylijäämäiseen tulokseen. Positiivisen tuloksen synty on optinen harha ja  perustuu vuoden 2023 verotulojen rytmihäiriöön, sillä joulukuun verotulot maksetaan tammikuussa vielä leikkaamattomina. Ilman tätä ylimääräistä ja tilapäiseksi jäävää n. 3,5 milj. euron rahoituserää raami päätyisi alijäämäiseksi. Raamissa on otettu huomioon valtuuston vuonna 2020 tekemä palveluverkkopäätös. Strategian toteuttamista varten on raamiin varattu 1,3 milj. euron kohdentamaton varaus. 

Palvelualueet valmistelevat talousarvioesityksensä siten, että palvelualueen sitova taso on toimintakate. Vesihuoltolaitoksen ja Ympäristöterveydenhuollonn taseyksiköiden tilikauden tuloksen tulee päätyä nollaan. 

Talouspäällikkö Piia Paasiranta on asiantuntijana kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan vuoden 2023 talousarvion- ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Leila Tupasela, taloussuunnittelija, leila.tupasela@hollola.fi

Perustelut

Talousarvioraami ja -laadintaohje on käsitelty kunnanhallituksessa 21.6.2022.

Kuntalain (410/2015) 110§:ssä säädetään kunnan talousarviosta ja sen tasapainovaatimuksesta.

Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan suunnittelukehyksestä ja talousarvion laadintaohjeesta päättää kunnanhallitus.

Konsernipalveluissa on valmisteltu talousarvion laadintaohjeet palvelualueille noudatettavaksi. Vuosi 2023 tulee aloittamaan kunnan toiminnan ja talouden kannalta uuden ajan. Hyvinvointialueille siirtyvät sosiaali- ja terveyden huollon ja pelastustoimen kustannukset sekä näiden rahoitus tulevat leikkaamaan taloudellisen liikkumavaran puoleen aikaisemmasta. Kunnanvaltuusto ei päätä marraskuussa vuoden 2023 kunnallisveroastetta, vaan se määrittyy nykyisen kunnallisveron 21 % ja siihen kohdistuvan leikkauksen 12,64 % erotuksena (=8,36 %).

Seudullisen ympäristöterveydenhuollon palveluiden tuottaminen osana Hollolan kunnan organisaatiota aloittaa 1.1.2023. Valmistelut muutosten osalta ovat jo hyvin pitkällä, silti muutosten taloudellista kokonaisvaikutusta ei pystytä täysin ennakoimaan. Yleinen epävarmuus Ukrainan sodan, korkealle kohonneen inflaation ja korkojen nousun johdosta on laajaa. Kunta-alan palkkaratkaisu nostaa henkilöstömenoja n. 3,1% vuonna 2023.

Laadintaohjeen raami päätyy vuoden 2023 osalta 2,8 milj. euron ylijäämäiseen tulokseen. Positiivisen tuloksen synty on optinen harha ja perustuu vuoden 2023 verotulojen rytmihäiriöön, sillä joulukuun verotulot maksetaan tammikuussa vielä leikkaamattomina. Ilman tätä ylimääräistä ja tilapäiseksi jäävää n. 3,5 milj. euron rahoituserää raami päätyisi alijäämäiseksi. Raamissa on otettu huomioon valtuuston vuonna 2020 tekemä palveluverkkopäätös. Strategian toteuttamista varten on raamiin varattu 1,3 milj. euron kohdentamaton varaus.

Elinvoiman palvelualue valmistelee talousarvioesityksensä siten, että palvelualueen sitova taso on toimintakate. Vesihuoltolaitoksen taseyksikön tilikauden tuloksen tulee päätyä nollaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta merkitsee talousarvioraamin ja -laadintaohjeen tiedokseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.