§ 3 Päätös koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta (YSL 119 §), LAB-ammattikorkeakoulu Kupela-hanke

Lataa 

HOLDno-2025-624

Päätöspäivämäärä

26.6.2025

Päätöksen tekijä

Ympäristötarkastaja Kenttä

Päätöksen peruste


Ympäristönsuojelulain 31 §:n mukaan ympäristölupaa ei tarvita koeluonteiseen lyhytaikaiseen toimintaan, jonka tarkoituksena on kokeilla uutta tekniikkaa, raaka- tai polttoainetta, valmistus- tai polttomenetelmää tai puhdistuslaitetta taikka käsitellä jätettä laitos- tai ammattimaisesti tällaisen toiminnan vaikutusten, käyttökelpoisuuden tai muun näihin rinnastettavan seikan selvittämiseksi.

Ympäristönsuojelulain 119 §:n mukaan 31 §:ssä tarkoitetusta koeluonteisesta toiminnasta on tehtävä ilmoitus sähköisesti lupaviranomaiselle viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 f mukaan luvanvaraista on muu kuin taulukon 2 kohdissa 13 a, b ja e tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista.

Ympäristönsuojeluasetuksen 2 § 2 mom. kohdan 12 f mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee lupahakemuksen, kun toiminta on muu kuin a–e alakohdassa taikka 1 §:n 13 kohdan a ja d–g alakohdassa tarkoitettu jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittely, joka on ammattimaista tai laitosmaista ja jossa käsitellään jätettä alle 20 000 tonnia vuodessa. Näin ollen kyseistä toimintaa koskevan koetoimintailmoituksen käsittelee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Hollolan kunnan hallintosäännön (voimaan 1.2.2025) liitteen 1 (toimivallan kohdennus / päätöksentekotaulukko), kohdan 13.3.5 mukaan päätöksen koeluonteisesta toiminnasta (YSL 119 §) tekee ympäristösihteeri tai ympäristötarkastaja.

 

Kuvaus

LAB-ammattikorkeakoulu on jättänyt Hollolan kuntaan ilmoituksen koeluonteisesta toiminnasta, joka liittyy Kupela-hankkeeseen (Kuivikelantojen hyödyntäminen biokaasutuotannossa ja pelloilla biolannoitteena). Ilmoitus koskee kuivamädätyskokeita, joissa pääraaka-aineena toimivat hevostallien biomassat (hevosenlanta ja olki). Lisäksi käytetään biokaasulaitoksen inokulaattia, jotta prosessi saadaan käynnistymään.

Toimijan yhteyshenkilönä toimii Mikko Rahtola, p. +358505019724, mikko.rahtola@lab.fi.

Koeluonteisen toiminnan toiminta-aika on 7.7.-31.12.2025. Toiminta sijoittuu Niipalan tilan tilakeskuksen alueelle osoitteeseen Kirkkotie 16, 15880 Hollola. Toimintapaikka sijoittuu Kukonkoivu-Hatsinan 1E-luokan pohjavesialueelle. Lähimmät kaksi naapurien asuinrakennusta sijoittuvat hieman alle 200 metrin päähän toimintapaikasta, seuraavaksi lähin noin 400 metrin päähän. Toimintapaikan läheisyydessä ei sijaitse vesistöjä tai luonnonsuojelukohteita.

Ilmoituksen mukaan pienbiokaasupilottilaite sijoitetaan puurakenteiseen ja tuulettuvaan ulkorakennukseen, jossa on maapohja. Pilottilaite on kooltaan kolmen eurolavan kokoinen, eli 3 x 1200 mm (P) x 800 mm (L), 1400 mm (K). Biokaasuprosessin maksimitalteenottokapasiteetti on noin 1 m³. Koko koetoimintahankkeen aikana käsiteltävän biomassan määrä on 60 - 180 litraa.

Prosessissa hevosenlannasta ja kuivikkeesta muodostuva biomassa kuivamädätetään hapettomassa, tiiviissä säiliössä, josta ei pääse ympäristöön hajua tai kaasuja. Biomassasta muodostuu prosessin myötä biokaasua sekä mädätettä. Kaasu varastoidaan prosessin aikana ilmatiiviisti ja poltetaan lopuksi, minkä seurauksena syntyy pieniä määriä hiilidioksidipäästöjä. Ilmoituksen tietojen mukaan maaperään kohdistuvien päästöjen todennäköisyys on erittäin pieni. Ilmaan kohdistuvat päästöt rajoittuvat pienen mittakaavan hiilidioksidipäästöihin sekä mahdollisissa vuototilanteissa syntyviin pieniin metaanipäästöihin.

Hankkeessa tutkitaan vaihtoehtoisten kuivikemateriaalien kuten ruokohelven käyttöä eläinten kuivikkeena, siitä käytössä syntyvän kuivikelannan hyödyntämistä biokaasun tuotannossa sekä biokaasun tuotannossa syntyvän mädätteen hygienisointia uudelleen kuivikkeeksi. Pilottilaitteiston käytännön etuja ovat biokaasu- ja kuivikeprosessin paikallistaminen tilakohtaiseksi. Niipalan tilalla on tarkoitus mitata pilottilaitteistolla kuivikelannan metaanin tuottoa. Biokaasuprosessista muodostuu biokaasun lisäksi mädätettä, joka viedään muualle testattavaksi uudella ManPas -lannan hygienisointilaitteella. Tällä menetelmällä lannasta saadaan EU:n sivutuoteasetuksen mukainen markkinointikelpoinen maanparannusaine.

Ilmoituksen käsittely

Ilmoitus tullut vireille 16.6.2025. Ilmoitusta on täydennetty 23.6.2025. Toiminnan pienimuotoisuudesta ja ympäristövaikutusten vähäisyydestä ilmoituksesta ei katsottu tarpeelliseksi pyytää lausuntoja tai julkaista yleistiedoksiantoa. Ilmoituksen mukaisen toiminnan ei katsota vaikuttavan olennaisesti yleisiin tai yksityisiin etuihin.

 

Päätös


Ympäristötarkastaja on tarkastanut LAB-Ammattikorkeakoulun tekemän ympäristönsuojelulain 119 §:n mukaisen ilmoituksen ja katsoo, että koeluonteinen toiminta voidaan suorittaa ilmoituksen ja seuraavien määräysten mukaisesti:

  1.  Koetoiminta on saatettava loppuun 31.12.2025 mennessä.
     
  2.  Koetoiminnassa saa hyödyntää vain ilmoituksessa esitettyjä biomassoja ilmoituksen mukaisessa laajuudessa.
     
  3. Biokaasun tuottamisesta tai biomassan ja prosessissa syntyvien tuotteiden käsittelystä ei saa aiheutua maaperän, pinta- tai pohjaveden pilaantumisvaaraa, ympäristön roskaantumista tai terveyshaittaa.
     
  4. Koetoiminnan aikana on pidettävä kirjaa käsitellystä biomassamäärästä tuotetusta biokaasu- ja mädätemääristä sekä sellaisista toimintaan liittyvistä seikoista, joista voi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai joilla on merkitystä koetoiminnan tulosten arvioinnin ja johtopäätösten kannalta. Kirjanpitoon on merkittävä kaikki koetoiminnan ja sen ympäristövaikutusten kannalta olennaiset tiedot, kuten:
       - tiedot koetoiminta-ajoista,
       - tiedot koetoiminnassa käytetyistä raaka-aineista, kemikaaleista ja niiden määrästä ja laadusta
       - tiedot lopputuotteiden sekä poisteiden laadusta ja määrästä
     
  5.  Määräyksen 4 mukaiset kirjanpitotiedot on toimitettava Hollolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa koetoiminnan päättymisestä.

 

Perustelut

Viranomaiselle jätetty koetoimintailmoitus täyttää ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 24 §:n mukaiset ilmoituksen sisältövaatimukset. Ympäristönsuojelulain 122 §:n mukaan ilmoituksen johdosta on tehtävä päätös, jossa viranomaisen on annettava tarpeellisia määräyksiä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Lisäksi koetoimintailmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä on tarvittaessa annettava tarpeelliset määräykset 59 §:ssä tarkoitetusta vakuudesta ja sen asettamisesta.  Lisäksi voidaan antaa määräyksiä toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta.

Edellä mainittuja määräyksiä ja toiminnanharjoittajan esittämiä toimintatapoja noudattamalla ympäristötarkastaja katsoo toiminnan täyttävän ympäristönsuojelulaissa meluilmoitusmenettelylle asetetut vaatimukset. Vakuuden asettamista ei katsottu tarpeelliseksi toiminnan pienimuotoisuuden ja ympäristövaikutusten vähäisyyden vuoksi.

Määräysten yksilöidyt perustelut

Toiminta-aika on määrätty ilmoituksen mukaisena. (määräys 1)

Koetoiminnan toiminnan laajuuden ennakoimisen mahdollistamiseksi sekä ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi toiminta tulee rajoittaa vain ilmoituksessa esitettyyn laatuun ja laajuuteen. Koeluonteisesta toiminnasta ei saa aiheutua ympäristön pilaantumista ja jätehuolto on hoidettava asianmukaisesti. (määräykset 2 ja 3)

Tarkkailua ja raportointia koskevat määräykset on annettu koetoiminnan valvomiseksi, päästöjen tarkkailemiseksi ja ympäristönsuojelun kannalta monipuolisen tiedon saamiseksi koetoiminnasta. Määräyksillä varmistetaan, että ilmoittaja on selvillä toiminnan päästöistä, ympäristövaikutuksista, ympäristöasioiden hoidosta ja koetoiminnan tuloksista, ja että viranomainen saa toiminnasta ympäristönsuojelun kannalta tarvittavat tiedot. (määräykset 4 ja 5)

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 31, 119, 121 ja 122 §
Ympäristönsuojeluasetus (713/2014): 24 §
Hollolan kunnan hallintosääntö (voimaan 1.2.2025)

Päätöksen maksullisuus

Tästä päätöksestä peritään Hollolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (voimaan 1.1.2023) kohdan 8d mukainen maksu 561 €. Lasku lähetetään erikseen.

 

Päätöspäivä 26.6.2025. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Päätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella Hollolan kunnan verkkosivuilla.

Allekirjoitus

Ympäristötarkastaja
Jenna Kenttä

Organisaatiotieto

Elinvoiman palvelualue