HOLDno-2024-167
Hollolan kunnan hallintosääntö 43 §
Hollolan kunnan hyvinvoinnin palvelualueella, varhaiskasvatuksessa on ollut haettavana Kukkilan päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä. Työavain 598925
Täyttölupa tehtävään on myönnetty 29.4.2024.
Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (13.7.2018/540) 26§ ja 75§ mukainen pätevyys. Tehtävä on ollut haettavana Kuntarekryssä ja Työmarkkinatorilla ajalla 29.4.-12.5.2024. Määräaikaan mennessä tuli 3 hakemusta, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli 1. Haastatteluun kutsuttiin 2 hakijaa.
Haastattelu toteutettiin lähiesihenkilöiden toimesta.
Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan vastuualuepäällikkö valitsee alaisensa henkilöstön.
Päätän valita varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen seuraavan henkilön:
Jasmin Hakanen. Henkilön omasta toiveesta, työsuhde on sovittu alkamaan 7.1.2025.
Valitulla on suoritetun koulutuksen, aiemman työkokemuksen ja haastatteluprosessin pohjalta suoritetun kokonaisarvion perusteella edellytykset hoitaa tehtävää.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Palvelussuhteen alkaessa tehtäväkohtainen palkka on kunnanhallituksen 8.3.2021 vahvistama TVA:n mukainen tehtäväkohtainen palkka.
Valinta on ehdollinen kunnes toimeen valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen, opinto-ja työtodistukset ja esittänyt hyväksyttävän rikosrekisteriotteen (504/2002) ennen työsopimuksen laatimista ja ennen työn aloittamista.
Koeaika on (6) kuusi kuukautta.