§ 263 Erilliskorvauksen maksaminen, varhaiskasvatuksen asiantuntija

Lataa 

HOLDno-2024-965

Päätöspäivämäärä

2.12.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuspäällikkö

Päätöksen peruste

Hollolan kunnan hallintosääntö, Hallintosäännön liite 1, 2.2 Palkkaus ja työaika.

Kuvaus

Hollolan varhaiskasvatuksen palveluohjaajan ja toimistosihteerin henkilöstömuutoksista johtuen tehtäviä on jouduttu uudelleen järjestelmään sivistyksen- ja hyvinvoinnin palvelualueella.

Varhaiskasvatuksen palveluohjauksen, varhaiskasvatuksen laskutuksen ja palvelusetelin maksatuksen toiminnan varmistamiseksi, asiantuntija Tiia Avovaara perehtyi ja vastasi 1.6.2024 - 31.8.2024 välisen ajan, oman tehtävänsä ohessa varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen sekä varhaiskasvatuksen laskutukseen ja palvelusetelin maksatukseen liittyvistä tehtävistä.

KVTES 9 § Tehtäväkohtainen palkka, 3.2 Lisätehtävä ja -vastuu

Viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan määrätä hänen tavanomaisten tehtäviensä lisäksi lisätehtäviä ja -vastuita, mikä osaltaan vaikuttaa tehtävien vaativuuteen ja sitä kautta tehtäväkohtaisen palkan määrään. Mikäli lisätehtävä tai -vastuu on määräaikainen, voidaan tästä aiheutuva tehtäväkohtaisen palkan korotustarve tarvittaessa määritellä määräaikaisena korotuksena (10 §:ssä ovat määräykset olennaisen tehtävämuutoksen vaikutuksesta tehtäväkohtaiseen palkkaan).

Asiasta on keskusteltu henkilöstöpäällikön kanssa.
 

Päätös

Päätän, että varhaiskasvatuksen asiantuntija Tiia Avovaaralle maksetaan kertakorvauksena lisätehtävästä 188€/kk kolmen kuukauden ajalta, yhteensä 564€ .

Allekirjoitus

varhaiskasvatuspäällikkö Sanja Pokki

Organisaatiotieto

Sivistyksen- ja hyvinvoinnin palvelualue