HOLDno-2025-529
Päätösvaltuutus: Hallintosääntö § 45
Hollolan kunnan elinvoiman palvelualueella Päijät-Hämeen työllisyysalueella on ollut haettavana koordinoivan asiantuntijan, työnantajapalvelut, vakituinen virka.
Virka on ollut sisäisessä haussa Kuntarekryssä 14. - 20.5.2025. Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta § 4 mukaan voidaan pykälän 1 momentista poiketen ottaa virkaan ilman hakumenettelyä, kun kyseessä on 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen. (29.6.2021/627)
Työllisyysaluejohtaja on päätöksellään 03.06.2025 § 69 valinnut Hollolan kunnan koordinoivan asiantuntijan virkaan Annika Kuhlmanin.
Hallintosäännön § 45 mukaan viranhaltijan suorittaman ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa virkaan ottamisesta päättänyt viranomainen, jos valitun lääkärintodistus on varaukseton.
Annika Kuhlman siirtyy saman työnantajan alaisuudessa virasta toiseen, joten erillistä lääkärintodistusta terveydentilasta vaadita ja hän on ilmoittanut ottavansa viran vastaan 1.8.2026 alkaen.
Vahvistan, että Annika Kuhlman kuvauskohdassa mainituin perustein valitaan hoitamaan Hollolan kunnan koordinoivan asiantuntijan, työnantajapalvelut, virkaa 01.08.2025 alkaen.
Viran tehtäväkohtainen palkka on 3476,46€/kk € (KVTES).