§ 10 Tiirismaa Trail -polkujuoksutapahtuma 9.8.2025

Lataa 

HOLDno-2025-625

Päätöspäivämäärä

1.7.2025

Päätöksen tekijä

Metsäasiantuntija

Päätöksen peruste

Hallintosääntö,​ päätöksentekotaulukko 4.5.19

Kuvaus

Customsport oy hakee maankäyttölupaa Hollolan kunnalta käyttääkseen kunnan omistamia maa-​alueita Tiirismaa Trail -​nimisen polkujuoksutapahtuman järjestämiseen. Tapahtuman reitit kiertelevät karttaliitteen mukaisesti Tiirismaan ulkoilualueella ja sen ympäristössä valmiita polkuja pitkin.   

Tapahtumaan odotetaan noin 300 - 350 osallistujaa. Reitti merkitään maastoon ennen kilpailua jalkaisin tai sähkömoottorikäyttöisellä kalustolla. Reittimerkinnät poistetaan kilpailun jälkeen.

Tapahtuman järjestämiseen on saatu ELY-​keskuksen lausunto minkä noudattamiseen tapahtuman järjestäjä on sitoutunut. Hollolan kunnan omistamien maiden osalta lausunto on pyydetty kunnan ympäristövalvonnasta. Ympäristövalvonta piti ELY-keskuksen lausuntoa kattavana tapahtumakuvauksen perusteella eikä antanut omaa erillistä lausuntoa. Tapahtuman jälkeen järjestäjä vastaa kustannuksellaan,​ että alueet siistitään tapahtumaa edeltävään kuntoon mm. keräämällä käytettävät opasteet pois reitin varrelta. Järjestäjä on velvollinen hakemaan muut mahdollisesti toimintaan tarvittavat luvat ja huolehtimaan tapahtuman turvallisuudesta sekä vakuutuksista yms. sekä toimimaan kaikkien asiaan kuuluvien lakien ja asetusten mukaisesti. Tapahtuman järjestäjän tulee opastamalla,​ opastein,​ reittimerkinnöin tai muulla tavalla huolehtia,​ ettei alueen tavanomainen virkistyskäyttö tarpeettomasti häiriinny taikka alueen käyttäjät vaarannu tapahtuman vuoksi.

Päätös

Hollolan kunta myöntää korvauksetta maankäyttöluvan omistamilleen alueille hakemuksen ja karttaliitteen mukaisesti edellytyksin,​ että tapahtuman järjestäjä noudattaa ELY-keskuksen antamassa lausunnossa mainittuja periaatteita sekä muiden viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä.

Allekirjoitus

metsäasiantuntija Karri Eerikäinen

Organisaatiotieto

Elinvoiman palvelualue