Kuvaus
Hollolan kunnanhallitus on kokouksessaan 18.8.2025 §197 tilannut FCG Finnish Consulting Group Oy:ltä (myöhemmin FCG) varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelutarpeen arviointiselvityksen. FCG on toimittanut selvitystyön mukaisen raportin kuntaan 20.1.2026 ja raportti on esitelty luottamushenkilöille valtuustoseminaarissa 22.1.2026. Valtuustoseminaarin jälkeen kunnanhallitus jatkoi asian (Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelma) valmistelua kokouksessaan 2.2.2026. Kunnanhallituksen esityslista oli julkaistu edellisellä viikolla torstaina ja selvityksen raportti on ollut nähtävillä kunnan kotisivuilla esityslistan/pöytäkirjan liitteenä.
Tiistaina 3.2.2026 kunta sai FCGltä tiedon, että Jani Ruotjärvi on tiedustellut heiltä kyseistä raporttia. Saadun tiedon perusteella, hallinto- ja talousjohtaja on 3.2.2026 lähettänyt Ruotjärvelle kopion raportista ja sähköisen linkin kunnanhallituksen asiaa koskevaan päätökseen. Ruotjärvi on 3.2.2026 vastannut saamaansa viestiin seuraavasti: "Pyysin FGCltä sellaisen raportin, jossa olisi vähän avattu mitä luvut pitävät sisällään. Jos sellainen olisi mahdollista saada olisin todella tyytyväinen." Hallinto- ja talousjohtaja on 3.2.2026 vastannut, että: "Sellaista materiaalia meillä ei ole hallussamme. Käsitykseni on, että konsultit eivät yleensä luovuta taustamateriaaliaan."
Ruotjärvi on 4.2.2026 lähettänyt hallinto- ja talousjohtajalle viestin, jossa hän Julkisuuslakiin (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999) vedoten esittää: "Pyytäisin siis saada nähtäväkseni ne tausta-aineistot, joissa käy tarkemmin ilmi, miten raportin luvut ja esimerkiksi säästölaskelmat on muodostettu." ja viestin lopussa "Mikäli ette voi toimittaa näitä tietoja, pyydän kieltäytymisestä julkisuuslain (14§) mukaisen virallisen päätöksen perusteluin,..."
Asiakirjojen julkisuutta säännellään yleislain tasolla julkisuuslaissa. Julkisuuslain
- §5, Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.
- §8, määrittää asiakirjan julkiseksi tulon.
FCGn raportti on muodostanut viranomaisen hallussa olevan asiakirjan, kun se on kunnassa vastaanotettu. Asiakirja on tullut julkiseksi kunnanhallituksen esityslistan julkaisun kautta, vaikka itse käsiteltävästä asiasta (Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelusuunnitelma) ei ole annettu lopullista päätösesitystä ja asian valmistelu kunnassa on kesken.
Tietopyynnössään 4.2.2026 Ruotjärvi pyytää nähtäväkseen ne tausta-aineistot, joissa käy tarkemmin ilmi, miten raportin luvut ja esimerkiksi säästölaskelmat on muodostettu. Tietopyynnön mukainen raportti on julkaistu kokonaisuudessaan, ja sen on laatinut ulkopuolinen yhtiö (FCG). Kunta ei ole jo julkaistun asiakirjan lisäksi vastaanottanut tietopyynnön mukaista tausta-aineistoa ja /tai taustalaskentaa. Julkisuuslain nojalla, viranomaista ei voida velvoittaa tuottamaan uusia asiakirjoja
Edellä esitetyin perustein, kunta on toimittanut kaiken hallussaan olevan asiaa koskevan asiakirjamateriaalin ja vastaa julkisuuslain toteutumisesta vain omalta osaltaan, siten kuin laki määrittää.