Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 7.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Koulujen tunnustuspalkinnot 2025

HOLDno-2025-401

Valmistelija

  • Anssi Vidman, perusopetuksen rehtori, anssi.vidman@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnan koululaitoksella on käytettävissään tunnustuspalkkiorahasto, jonka käyttöä ohjaa em. rahaston sääntö. Rahasto on tarkoitettu hyvin menestyneiden Hollolan kunnan kouluissa opiskelevien oppilaiden palkitsemiseksi vuosittain stipendeillä.

Rahaston säännön 5 §:n mukaan rahastoa hoitaa sivistys- ja hyvinvointivaliokunta ja rahaston varat on sijoitettava siten, ettei rahaston pääoma alene. Pääoman sijoittamisesta päättää sivistys- ja hyvinvointivaliokunta.

Hollolan kunnan tunnustuspalkkiorahaston korkotuotot ovat ajalta 30.5.2016 - 31.1.2025 olleet 1 416,33 euroa. Koululujen stipendit keväällä 2025 yhteensä 1 000 euroa voidaan maksaa korkotuottoja hyödyntäen.

Hollolan kunta on saanut 31.12.2017 Vesalan yhteismaan osakaskunnalta lahjoituksen 7 321,98 euroa stipendirahastoon. Varat on tarkoitettu oman paikkakunnan Vesalan kouluille, joista jäljellä on keväällä 2025 Tiilikankaan koulu. Pääomaa rahastoissa on 1.1.2025 tilanteen mukaan jäljellä 2 980,99 euroa (Tiilikangas) ja 3 210,99 euroa (Hälvälä). Tiilikankaan koulu, jossa ovat myös entiset Hälvälän koulun oppilaat, jakaa keväällä 2025 tähtistipendeinä 240 euroa Tiilikankaan rahastosta. Stipendit osoitetaan niille oppilaille, jotka ovat lukuvuoden aikana osoittaneet erityistä edistymistä jollakin kouluelämän alueella.

Esitettyjen stipendien määrät ja perusteet ovat samat kuin kahtena edellisenä lukuvuonna.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää jakaa kunnan koululaitoksen tunnustuspalkkiorahaston korkotuotoista 1 000 euroa ja Tiilikankaan tähtistipendirahastosta 240 euroa. Kouluille jaettavien stipendien euromäärä on samansuuruinen kuin kahtena edellisenä lukuvuonna.

Kunnan tunnustuspalkkiorahastosta jaetaan 1 000€:

Herralan koulu 40 €
Nostavan koulu 40 €
Hämeenkosken koulu 70 €
Pyhäniemen koulu 60 €
Kalliolan koulu 120 €
Paimelan koulu 40 €
Salpakankaan koulu 350 €
Heinsuon koulu 180 €
Kankaan koulu 100 €

Tiilikankaan tähtistipendirahastosta jaetaan 240 euroa:
Tiilikankaan koulu 240 €

Jaettava määrä on yhteensä 1 240 euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli perusopetuksen rehtori.

Tiedoksi

Tiedoksi: Hollolan perusopetuksen koulut, sihyn taloussuunnittelija, talouspalvelut@hollola.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.