Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 25.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Testamentti- ja lahjoitusvarojen käyttö 2024-2027.

HOLDno-2024-514

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta on eri ajankohtina ja eri lähteistä vastaanottanut lahjoitus- ja testamenttivaroja, jotka on kirjattu kunnan taseeseen kattamaan tulevia kustannuksia. Pääsääntöisesti lahjoitus-/testamenttivarojen vastaanoton yhteydessä varojen antaja ilmaisee käyttötarkoituksen, jonka kunta hyväksyy varat vastaanottaessaan. Esityslistan liitteenä olevasta selvityksestä ilmenee, että kunnalla on käytettävissään lahjoitus-/testamenttivaroja yhteensä 190.888,49 euroa. Varoista 40.913,57 euroa on kunnanhallituksen 20.2.2023 päätöksen mukaisesti osoitettu vanhustyöhön. Suuri osa kohdentamattomasta varallisuudesta (149.974,92) on varainsiirron yhteydessä kohdennettu ikäihmisten toiminnan tukemiseen. Nuorisotyön tukemiseen käytettäviä varoja on 4.798,00 euroa ja sen kohteeksi on lahjoittaja määrittänyt huumeiden vastaisen työn. 

Varojen käytössä yksi keskeinen ulottuvuus on toiminnan pitkäkestoisuus, tulosten turvaamiseksi. Täten palveluiden kohderyhmien tai kunnan edun mukaista ei ole käyttää koko varallisuutta vain yhteen vuoteen kohdentuvasti. Valmistelun yhteydessä on noussut selvästi esille 2½-3 vuotta kestävän tuen tuottaminen ikäihmisille. Nuorten huumeiden vastaiseen työhön kohdennetut varat on mahdollista käyttää yksittäiseen, lyhytkestoiseenkin toimintaan. 

Varojen käyttöesitys näyttää siis seuraavalta:

Ikäihmisiä tukevaan toimintaa 2023 kohdennettu pääoma 40.913,57 euroa ja kohdentamattomat varat 149.974,92 euroa. Kohdennettavaksi vuosille 2024-2027, siten että yksittäinen vuosi ei voi olla yli 40% kokonaisvaroista.

Nuorten huumeiden vastaiseen työhön 4.798,00, siten että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä.

Ikäihmisten ja nuorten palvelut kunnassa tuotetaan Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kautta, Vapaa-aikapalveluiden yksikössä.

Kunnan hallintosäännön §6 kohdan 80. mukaisesti, kunnanhallitus antaa kunnalle testamentattujen tai lahjoitettujen varojen hoitoa ja käyttöä koskevat tarpeelliset ohjeet.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää kohdentaa kunnan taseeseen vastaanotetut lahjoitus- ja testamenttivarat, sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan käyttöön toimintavuosille 2024-2027.

Varoja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan tulee kohdentaa liitteestä ilmenevien luovutusehtojen mukaiseen toimintaan seuraavasti:

  1. Nuorten huumeiden vastaiseen työhön 4.798,00 euroa, siten että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä.
  2. Ikäihmisiä tukevaan toimintaa 2023 kohdennetun pääoman 40.913,57 euroa lisäksi kohdentamattomat varat 149.974,92 euroa, yhteisarvoltaan 186.090,49 euroa. Kohdan 2. varat tulee kohdentaa toimintavuosille 2024-2027, siten että yksittäisen kalenterivuoden toimintakustannus voi olla korkeintaan 75.000 euroa.

Lisäksi sivistys- ja hyvinvointivaliokunta velvoitetaan saattamaan varojen käyttösuunnitelma kunnanhallituksen tietoon vuoden 2024 aikana ja suunnitelman etenemistä (myös vaikuttavuutta) tulee raportoida kunnanhallitukselle annettavalla selvityksellä, vähintään kerran vuodessa (esimerkiksi tilinpäätöksen yhteydessä).

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunnanhallitus on 17.6.2024 päätöksellään (§ 172) kohdentanut kunnan taseeseen vastaanotettuja testamentti- ja lahjoitusvaroja nuorten ehkäisevään huumetyöhön ja kunnassa totetutettavaan seniorityöhön. Hollolan kunnassa nuorten palveluita ja ikäihmisten hyvinvointityötä toteutetaan vapaa-aikapalveluilla. 

Varoja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan tulee kohdentaa liitteestä ilmenevien luovutusehtojen mukaiseen toimintaan seuraavasti:

  1. Nuorten huumeiden vastaiseen työhön 4.798,00 euroa, siten että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä.
  2. Ikäihmisiä tukevaan toimintaa 2023 kohdennetun pääoman 40.913,57 euroa lisäksi kohdentamattomat varat 149.974,92 euroa, yhteisarvoltaan 186.090,49 euroa. Kohdan 2. varat tulee kohdentaa toimintavuosille 2024-2027, siten että yksittäisen kalenterivuoden toimintakustannus voi olla korkeintaan 75.000 euroa.

 

Lisäksi sivistys- ja hyvinvointivaliokunta velvoitetaan saattamaan varojen käyttösuunnitelma kunnanhallituksen tietoon vuoden 2024 aikana ja suunnitelman etenemistä (myös vaikuttavuutta) tulee raportoida kunnanhallitukselle annettavalla selvityksellä, vähintään kerran vuodessa (esimerkiksi tilinpäätöksen yhteydessä).

Kunnanhallituksen esityksen mukaan näistä varoista 4.798 € kohdennetaan huumeiden vastaiseen työhön siten, että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä. Vapaa-aikapalveluiden erityisnuorisotyö ja etsivä nuorisotyö vastuutetaan toteuttamaan määrärahalla nuorille ja heidän huoltajilleen kohdennettu tapahtuma kevään 2025 aikana.

​​​​​Vuosille 2024-2027 hyvinvoinnin koordinoinnin kustannuspaikalle vapaa-aikapalveluihin kohdennetaan jäljelle jäävä 141.876,92 €. Vuosittainen kustannus koostuu senioriohjaajan palkkakustannuksista 41.300 € sekä 1.000 € matkakorvauskuluista, sekä seniorityöhön varatusta määrärahasta, jonka suuruus on n. 5.000 €/vuosi. Varoista varataan vuodelle 2024 3.300 € senioriohjaajan palkkakustannuksiin. 

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 22.02.2023 päätti hyväksyä valtuustoaloitteen senioriohjaajan palkkaamisesta. Senioriohjaajan aloittama työ on ollut merkittävää ja vaikuttavaa ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta, joten suunnitelman pohjana on tämän työn jatkaminen testamentti- ja lahjoitusvaroin.​​​​
​​​

Ehdotus

Esittelijä

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä suunnitelman testamentti- ja lahjoitusvarojen käytöstä vuosille 2024-2027.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli hallinto- ja talousjohtaja.

Tiedoksi

Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, senioriohjaaja, talouspäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.