Kunnanhallitus, kokous 18.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 212 Hallintosääntö 2023

HOLDno-2023-104

Valmistelija

  • Katja Kneckt, hallintolakimies, katja.kneckt@hollola.fi

Perustelut

Lakimuutoksella 16.2.2023 kuntalain 90 §:n lisätty 3 momentti edellyttää, että hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksentekoja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Normaalioloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa pääsääntönä on, että esiintyvät uhat voidaan torjua viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin ja voimavaroin. Poikkeusolojen toimivaltuuksista säädetään valmiuslain osassa II. Kyseisten säännösten soveltamisen aloittamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. On huomioitava, että poikkeusoloissa valmiuslain toisen osan jokainen kohta täytyy ottaa käyttöön valtioneuvoston erillisellä asetuksella. Valmiuslakia ei voida siis soveltaa normaalioloissa. Sääntely kuitenkin määrittää velvollisuuden varautua myös poikkeusoloja varten. Toiminnallisten vaatimusten näkökulmasta ei liioin ole selkeästi määritettävissä normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeuksellisia toimivaltuuksia edellyttävien poikkeusolojen raja.

Valtuuston päätöksellä hallintosääntöön voidaan ottaa määräyksiä, joilla varmistetaan päätöksenteon ja hallinnon jatkuvuus kaikissa turvallisuustilanteissa. Normaalista poikkeavaa toimivaltaa tulee kuitenkin käyttää mahdollisimman vähän, ja myös poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa huolehditaan päätöksenteon avoimuudesta, demokratian toteutumisesta ja toimivaltasäännöksistä.

Kuntaliitto on laatinut mallihallintosääntöön tätä tarkoitusta varten valmiit pykälämallit. Kuntaliiton mukaan hallintosääntöön voidaan lisätä oheisen suosituksen mukaisista vaihtoehdoista kunnan käyttöön sopivin. Lakimuutoksen yhteydessä edellytettiin hallintosäännön olevan 90 §:n 3 momentissa säädetyn mukainen viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2023.

Liitteenä olevaan asiakirjaan on tarkennettu ja selkiytetty muutamien kohtien muotoilua, sekä korjattu nykyisen nimikkeen mukaisiksi mm. sivistys- ja hyvinvointijohtajan ja -valiokunnan sekä hallintolakimiehen toimivaltakohtia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle

1) hyväksyttäväksi hallintosääntöön lisättäväksi Hallintosääntö-liitteen mukaiset muutokset siten, että muutetun hallintosäännön voimaantulo on 30.9.2023.

2), että hallintosäännön liitettä koskevan 4.9.2023 § 197 voimaantuloajankohta muutetaan siten, että mikäli § 197 hallintosäännön liitettä koskevat ja tämän esityksen mukaiset muutokset hallintosääntöön hyväksytään valtuustossa, tulevat molemmat muutokset voimaan samanaikaisesti, 30.9.2023.

Kunnanhallitus antaa hallinto- ja talousjohtajalle oikeuden teknisiin muutoksiin Hallintosääntö ehdotus-liitteen osalta, ennen sen käsittelyä valtuustossa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.