Perustelut
Hollolan kunta on eri ajankohtina ja eri lähteistä vastaanottanut lahjoitus- ja testamenttivaroja, jotka on kirjattu kunnan taseeseen kattamaan tulevia kustannuksia. Pääsääntöisesti lahjoitus-/testamenttivarojen vastaanoton yhteydessä varojen antaja ilmaisee käyttötarkoituksen, jonka kunta hyväksyy varat vastaanottaessaan. Esityslistan liitteenä olevasta selvityksestä ilmenee, että kunnalla on käytettävissään lahjoitus-/testamenttivaroja yhteensä 190.888,49 euroa. Varoista 40.913,57 euroa on kunnanhallituksen 20.2.2023 päätöksen mukaisesti osoitettu vanhustyöhön. Suuri osa kohdentamattomasta varallisuudesta (149.974,92) on varainsiirron yhteydessä kohdennettu ikäihmisten toiminnan tukemiseen. Nuorisotyön tukemiseen käytettäviä varoja on 4.798,00 euroa ja sen kohteeksi on lahjoittaja määrittänyt huumeiden vastaisen työn.
Varojen käytössä yksi keskeinen ulottuvuus on toiminnan pitkäkestoisuus, tulosten turvaamiseksi. Täten palveluiden kohderyhmien tai kunnan edun mukaista ei ole käyttää koko varallisuutta vain yhteen vuoteen kohdentuvasti. Valmistelun yhteydessä on noussut selvästi esille 2½-3 vuotta kestävän tuen tuottaminen ikäihmisille. Nuorten huumeiden vastaiseen työhön kohdennetut varat on mahdollista käyttää yksittäiseen, lyhytkestoiseenkin toimintaan.
Varojen käyttöesitys näyttää siis seuraavalta:
Ikäihmisiä tukevaan toimintaa 2023 kohdennettu pääoma 40.913,57 euroa ja kohdentamattomat varat 149.974,92 euroa. Kohdennettavaksi vuosille 2024-2027, siten että yksittäinen vuosi ei voi olla yli 40% kokonaisvaroista.
Nuorten huumeiden vastaiseen työhön 4.798,00, siten että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä.
Ikäihmisten ja nuorten palvelut kunnassa tuotetaan Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kautta, Vapaa-aikapalveluiden yksikössä.
Kunnan hallintosäännön §6 kohdan 80. mukaisesti, kunnanhallitus antaa kunnalle testamentattujen tai lahjoitettujen varojen hoitoa ja käyttöä koskevat tarpeelliset ohjeet.
Ehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus päättää kohdentaa kunnan taseeseen vastaanotetut lahjoitus- ja testamenttivarat, sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan käyttöön toimintavuosille 2024-2027.
Varoja sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan tulee kohdentaa liitteestä ilmenevien luovutusehtojen mukaiseen toimintaan seuraavasti:
- Nuorten huumeiden vastaiseen työhön 4.798,00 euroa, siten että niihin liittyvä toteutus tapahtuu vuoden 2025 heinäkuun alkuun mennessä.
- Ikäihmisiä tukevaan toimintaa 2023 kohdennetun pääoman 40.913,57 euroa lisäksi kohdentamattomat varat 149.974,92 euroa, yhteisarvoltaan 186.090,49 euroa. Kohdan 2. varat tulee kohdentaa toimintavuosille 2024-2027, siten että yksittäisen kalenterivuoden toimintakustannus voi olla korkeintaan 75.000 euroa.
Lisäksi sivistys- ja hyvinvointivaliokunta velvoitetaan saattamaan varojen käyttösuunnitelma kunnanhallituksen tietoon vuoden 2024 aikana ja suunnitelman etenemistä (myös vaikuttavuutta) tulee raportoida kunnanhallitukselle annettavalla selvityksellä, vähintään kerran vuodessa (esimerkiksi tilinpäätöksen yhteydessä).
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.