Kunnanhallitus, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 171 Hollolan kunnan hankintaohje - 2024

HOLDno-2020-597

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kuntalain §39 mukaisesti Hollolan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. 

Hankintaohjeilla pyritään antamaan käytännön läheistä ohjausta hankintojen tekemiseen. Hankintaohjeissa määritellään mm. pienhankinta, hankintaprosessi, tarjouspyyntö, hankintapäätös ja -sopimus sekä ohjeistetaan sähköisen kilpailutusjärjestelmä Cloudian käyttöön.

Hollolan kunnan hankintaohje on viimeksi päivitetty 7.10.2019 ja kuluvan vuoden aikana on tullut esille tarve päivittää hankintaohjetta, eritysesti täsmentäen pienhankintarajoja ja hankintojen hallinnollista käsittelyä.

Hankintoja ohjaavaa Hankintalakia sovelletaan vain EU-kynnysarvot ja kansalliset kynnysarvot ylittäviin hankintoihin. Kansallinen hankintaraja (ns pienhankinta) on "Tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut" hankinnoissa 60 000 euroa. Nykyisessä hankintaohjeessa pienhankintojen raja-arvoksi Hollolan kunnassa on määritetty 15 000 euroa ja sitä suuremmat hankinnat tulee kilpailuttaa Cloudia järjestelmässä. Nopeasti ilmaantuvissa hankintatilanteissa, nykyinen raja on havaittu kankeaksi ja prosessia hidastavaksi. Myös yrittäjäsektorilta on tullut palautetta, että nykyistä pienhankintarajaa tulisi nostaa. Nyt esitettävässä hankintaohjeessa, pienhankintaraja on nostettu 30 000 euroon, eli puoleen hankintalain mukaisesta kilpailutusrajasta. Esitetyn yli 30 000 euron hankinnat on kilpailutettava Cloudian pienhankintaosiolla. Näistä hankinnoista tehdään viranhaltijapäätös CaseMissa. Vähäisiä hankintoja (alle 30 000 euroa) voi tehdä suoraan kilpailuttamatta, mutta myös tällöin on mahdollisuuksien mukaan syytä selvittää vallitseva hintataso esim. sähköpostikyselyillä kolmelle yritykselle. 

Hallinnollisen käsittelyn osalta on täsmennetty pienhankintojen dokumentointia (3.1). 

Hankintaohjeessa on myös täsmennetty hankintojen hallinnollista käsittelyä kunnan asianhallintajärjestelmässä. Hankintaprosessin osalta on täsmennetty: Diaarinumeron käsittely Cloudiassa (7.4.1), muiden kuin Cloudia-järjestelmän kautta tulleiden tarjousten käsittely (7.5.1), hankintapäätöksen liitteistä (7.6), sekä hankinta-asiakirjojen julkisuus ja arkistointi (8.) 

Päätösehdotuksen mukainen hankintaohje on esityslistan liitteenä.

Kunnanhallitus antaa tarvittaessa hankintaohjeita täydentäviä lisäohjeita.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy esitetyn hankintaohjeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Kaija Manninen, hallintopäällikkö

Perustelut

Hollolan kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää hankintalinjaukset ja hankintaohjeet. Kunnanhallitus on hyväksynyt Hollolan kunnan hankintaohjeet kokouksessaan 26.10.2020.  

Hankintaohjeisiin on tehty päivitykset seuraaviin kohtiin:

Kohta 1

  • lisätty kuntastrategian arvot

Kohta 2.1.

  • lisätty ohje koskien erityisalojen hankintoja: koskee Hollolan vesihuoltolaitoksen hankintoja

Kohta 2.2.

  • ohjeita koskien tilaajavastuulain huomioimista on täsmennetty

Kohta 2.4.

  • kohdassa ohjeistetaan, miten sopimuksissa varaudutaan mahdollisiin häiriötilanteisiin

Kohta 3.2.

  • EU -kynnysarvot ovat muuttuneet

Kohta 5.1.

  • DPS kilpailutukset eli dynaaminen hankintajärjestelmä on tullut uutena hankintamuotona

Kohta 5.2.

  • ohjeisiin on listattu kattavammin sidosyksikköhankinnat

Kohta 7.7.

  • kunnassa on käytössä sähköinen Visma XSign allekirjoituspalvelu, jota on käytettävä mahdollisuuksien mukaan sopimusten allekirjoituksessa

Ohjeissa on lisäksi täsmennetty tarjous- ja sopimusasiakirjojen käsittelyä sekä tehty pieniä tarkennuksia ohjeen eri kohtiin.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevat päivitetyt hankintalinjaukset ja hankintaohjeet.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön mukaisesti kunnahallitus hyväksyy hankintoja ohjaavat Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet. Nyt voimassa oleva ohje on hyväksytty kunnnahallituksessa 11.4.2022 §94 ja sen päivitys on tullut ajankohtaiseksi.

Kunnan hankintatyöryhmä on päivittänyt kunnan hankintaohjetta, osittain lainsäädännön hankintarajamuutosten osalta kuin myös menettelytapaohjeiden osalta. Mukana on myös teknisiä muutoksia/täsmennyksiä. Liitteenä esitys uudeksi hankintaohjeeksi ja oheismateriaalina versio josta ilmenevät tehdyt muutokset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet liitteen mukaisesti. Uudistetut linjaukset ja ohje astuvat voimaan 1.8.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hankinta-asiantuntija, Hallintolakimies, kunnan johtoryhmä, esihenkilöt.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.