Kunnanhallitus, kokous 1.7.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 LISÄPYKÄLÄ: Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja valmiuslain muuttamisesta (lisäpykälä)

HOLDno-2024-574

Valmistelija

  • Anne Tapaila, työllisyyspäällikkö, anne.tapaila@hollola.fi

Perustelut

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoa 27.7.2024 mennessä luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain 83 ja 91 §:n muuttamisesta ja valmiuslain muuttamisesta.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annettua lakia (380/2023) ja valmiuslakia (1552/2011). Muutokset koskisivat palkkatuen myöntämistä kunnalle tai kuntayhtymälle. Esityksen mukaan työvoimaviranomainen voisi myöntää palkkatukea kunnalle tai kuntayhtymälle ainoastaan alentuneesti työkykyisen henkilön tai 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen henkilön palkkaamiseen. Palkkatuen myöntäminen kunnalle tai kuntayhtymälle ammatillisen osaamisen parantamiseen ei olisi enää mahdollista. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että työvoimaviranomainen voisi myöntää palkkatukea Helsingin kaupungille siltä osin kuin työllistettävä henkilö työllistyisi sellaisiin tehtäviin, joista muualla Suomessa vastaa hyvinvointialue.

Valmiuslakiin tehtäisiin työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirrosta johtuvat viranomaisia ja työvelvollisuusrekisteriä koskevat muutokset.

Tausta

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus uudistaa palkkatukea ja kohdistaa sitä erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Lisäksi hallitusohjelman mukaan työllisyysmäärärahoja alennetaan vuodesta 2024 alkaen ja laaditaan lakimuutokset vuodesta 2025 alkaen siten, että kuntien tehtävät vähenevät säästöä vastaavasti. Hallitusohjelman mukainen tavoiteltu säästön määrä on vuodesta 2025 alkaen 37 miljoonaa euroa vuodessa ja säästö kohdentuisi kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin. 

Valmiuslaissa säädetään eräitä tehtäviä työvoimaviranomaiselle. Valmiuslaissa ei säädetä, mitä työvoimaviranomaisella kyseisessä laissa tarkoitetaan. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirron yhteydessä ei ole todettu, mitä työvoimaviranomaisella tarkoitetaan valmiuslaissa 1.1.2025 alkaen.

Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti sopeuttaa julkisen talouden menoja. Tämän esityksen tavoitteena on saavuttaa kyseinen 37 miljoonan euron säästö. Lisäksi tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti uudistaa palkkatukea ja kohdistaa sitä erityisesti yksityiselle ja kolmannelle sektorille. Esityksen tavoitteena on lisäksi saattaa työvoimaviranomaista koskeva sääntely valmiuslaissa vastaamaan työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirron johdosta viranomaisissa tapahtuneita muutoksia. 

Lausunnot pyydetään toimittamaan  viimeistään 26.7.2024 Lausuntopalvelu.fi:n kautta.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus lausuu seuraavaa työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntöön 13.6.2024 VN/14717/2024 luonnoksesta hallituksen esitykseksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja valmiuslain muuttamisesta

Lausunnonantajan lausunto: 
Työllistymisen ja työllistämisen edistäminen ja  siihen liittyvien kannusteiden kehittäminen on tärkeää. Hollolan kunta haluaa kuitenkin kiinnittää hallituksen huomiota haavoittuvassa asemassa olevien työnhakijoiden tilanteeseen, erityisesti osatyökykyisen palkkatukeen oikeutettujen kansalaisten osalta.

Palkkatuen tarkoitus on tukea työnantajaa työntekijän rajoitteista johtuvasta mahdollisesta työkyvyn alenemasta. Usein työnhakija itse ei pysty parantamaan tai vaikuttamaan omiin rajoitteisiinsa, siksi on tärkeää, että heidän työnantajaansa tuetaan taloudellisesti. Samalla estetään haavoittuvassa asemassa olevan kansalaisen mahdollista syrjäytymistä yhteiskunnassa.

Osatyökyinen työnhakija on oikeutettu saamaan palkkatukea, ja kunta on velvollinen maksamaan kansalaiselle palkkatuen, mutta vuonna 2025 voimaan tulevan, kuntia koskevan työttömyysturvan rahoitusmallin takia,kunta maksaa lisäksi  työttömyysturvasta lakisääteisen osan peräti yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ajan.

Kunta on myös mahdollisesti usein se ainoa työnantaja, joka tukeakseen ja estääkseen syrjäytymästä omaa kuntalaistaan tarjoaa työpaikan osatyökykyiselle työnhakijalle. Tämän takia on tärkeää, että kunnalla on siihen edelleen jatkossakin mahdollisuus ja kannuste. Mainitun kannustinloukun takia hallituksen on syytä ottaa tarkasteluun osatyökykyisten vapauttaminen säännöstä, joka koskee työllisyysehdon hidasta toteutumista palkkatuella.

Hollolan kunta uskoo, että hallitus haluaa kannustaa kaikkia yrityksiä, ja samoin kuntia, työllistämään osatyökykyisiä, ja esittääkin, että osatyökyisen palkkatuen alkaessa, säädetään lakia niin, että työtön työnhakija poistuu sakkolistalta, ja työssäoloehto alkaa kertyä välittömästi 100%esti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lausuntopalvelu.fi, Päijät-Hämeen työllisyysalueen työllisyysaluejohtaja

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.