Perustelut
Kiinteistön 98-411-5-129 omistaja hakee vapautusta velvollisuudesta liittyä Hollolan kunnan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon. Vapautusta haetaan olemassa olevalle ja vuonna 2007 rakennetulle vakituisessa käytössä olevalle asuinrakennukselle, jossa asuu kaksi (2) henkilöä. Kiinteistön käyttövesi otetaan viereisen kiinteistön kanssa yhteisestä porakaivosta, joka on varustettu WellZone O3-porakaivojärjestelmällä. Hakija on toimittanut kaivovesinäytetulokset vapautushakemuksen liitteenä.
Jäteveteen vaikuttavat varusteet ovat muun muassa vesikäymälät, suihku sekä muita vesikalusteita. Kiinteistön jätevedet käsitellään naapurikiinteistön kanssa yhteisessä pienpuhdistamossa. Kaikki jätevedet johdetaan Uponor Upoclean 10 pienpuhdistamoon, joka on asennettu vuonna 2007. Pienpuhdistamon säiliöt tyhjennetään kaksi (2) kertaa vuodessa.
Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajamassa (YKR, 2021), jolloin sillä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesijohto- ja viemäriverkostoon.
Perusteluina vapautushakemukselle esitetään:
-kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi laatuvaatimukset täyttävää talousvettä sekä kiinteistön jätevesiä käsitellään asianmukaisella laitteistolla, jota myös huolletaan ohjeiden mukaisesti
-liittämisestä aiheutuvat kohtuuttomat kustannukset. Kokonaiskustannusten on arvioitu olevan noin 16 000 €
-vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve
Asian käsittely:
Hakemus on tullut vireille 23.9.2022. Vapautushakemuksesta on pyydetty ja saatu lausunnot terveydensuojeluviranomaiselta ja Hollolan vesihuoltolaitokselta. Hakijalle on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnoista. Hakija on toimittanut vastineen 23.2.2024. Lausunnot ja vastine ovat hakemuksen oheismateriaaleina.
Lainsäädäntö
Vesihuoltolain (119/2001) 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.
Lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen lain 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta lain 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella.
Edellä 11 §:n 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
Päätösehdotuksen perustelut:
Vesihuoltolain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi. Vapauttamisen ei saa myöskään vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
Hakemuksen mukaan liittymiskustannuksia (sis. liittymismaksu ja liittymän rakentaminen) tulisi yhteensä noin 16 000 €. Hakijan arvioima liittämiskustannus ei poikkea merkittävästi muista Hollolan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevien kiinteistöjen liittämiskustannuksista. Verkostoon liittymiskohta sijaitsee välittömästi kiinteistön läheisyydessä ja kiinteistöllä ei käytettävissä olevien tietojen perustella ole sellaisia erityispiirteitä, jotka aiheuttaisivat normaalista poikkeavia liittämiskustannuksia. Myös vesihuoltolaitoksen lausunnon mukaan liittymiskustannusten arvioidaan olevan samalla vaihteluvälillä, mitä muillakin liittyneillä kiinteistöillä toiminta-alueella on ollut. Eri oikeusasteissa vielä yli 20 000 €:n liittymiskustannukset on katsottu kohtuullisiksi, joten arvioituja liittymiskustannuksia ei tässä tapauksessa voida pitää kohtuuttomina.
Kiinteistön jätevesijärjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2007 ja on ollut käytössä noin 17 vuotta. Kiinteistön omalle jätevesi- investoinnille tulee siten kohtuullinen kuoletusaika.
Kohtuuttomuuden edellytys täyttyy kiinteistöillä, joiden vedenkäyttö on vähäistä. Tällaisia ovat tyypillisesti kantovesikiinteistöt ja ne, joiden varustelutaso vastaa kantovesikiinteistöä. Kyseisen kiinteistön rakennukset ovat ympärivuotisessa asuinkäytössä ja asuinrakennuksessa on vesikalusteina mm. vesivessa ja suihku. Kiinteistön vesikalusteiden varustelutasoa ei voida verrata kantovesikiinteistöön eikä siten vesihuoltolaitoksen palvelujen tarvetta voida katsoa vähäiseksi.
Hakemukseen liitetty talousveden tutkimustodistus ei kattanut terveydensuojeluviranomaisen lausunnon mukaan kaikkia sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 401/2001 liitteen II mukaisia muuttujia. Hakijan vastineessa mainitaan, että porakaivon otsonointijärjestelmässä on saattanut olla vaurio ja sen takia myös porakaivosta otettu uusintanäyte ei täyttänyt radonin ja uraanin osalta laatuvaatimuksia.
Koska liittymiskustannukset eivät edellä mainituin perustein muodostu vesihuoltolaissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomaksi kiinteistön omistajalle, ei myöskään sillä, onko kiinteistöllä käytössään riittävästi laatuvaatimukset täyttävää talousvettä, tai vaarantaako vapauttaminen vesihuollon taloudellisen ja asianmukaisen hoitamisen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, ole merkitystä asian lopullisen ratkaisun suhteen. Tämän vuoksi ympäristövalvonta katsoi, ettei hakijan ollut tarpeen toimittaa uutta tutkimustodistusta kiinteistön talousvesikaivosta.
Koska kaikki vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapautuksen edellytykset eivät täyty, ei haettua vapautusta vesijohto- ja jätevesiverkostoon voida myöntää. Kiinteistön on näin ollen liityttävä vesilaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon.
Ehdotus
Esittelijä
-
Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi
Kiinteistölle 98-411-5-129 ei myönnetä vapautusta vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittymisestä. Hollolan kunnan valvontajaosto vesihuoltolain valvontaviranomaisena kehottaa kiinteistöä liittymään Hollolan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon viimeistään 31.10.2024 mennessä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.