Valmistelija
Jenna Kenttä, ympäristötarkastaja, jenna.kentta@hollola.fi
Perustelut
Destia Oy on jättänyt valvontajaostolle maa-aines- ja ympäristöluvan yhteishakemuksen koskien kiviainesten ottoa ja murskausta sekä pilaantumattoman ylijäämämaan läjitystä Hollolan kunnan Utulan kylässä, kiinteistöillä 98-452-1-20 (Tervala) ja 98-452-3-63 (Kunttala). Käyntiosoite alueelle on Koskimyllyntie 242, 15880 Hollola. Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Lisäksi on haettu ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista lupaa toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Suunnittelualueen pinta-ala on 22,9 ha ja ottamisalueen 13,0 ha. Lupaa haetaan 15 vuodeksi 1 800 000 m3 kokonaisottomäärälle, ja laskennallinen vuotuinen ottomäärä on 120 000 m3. Alueella murskataan kiviainesta keskimäärin 55 000 m3ktr, tuotettavan murskeen määrä on vuodessa keskimäärin 150 000 tonnia ja enintään 400 000 tonnia. Alueelle vastaanotetaan muualta tuotavaa louhetta murskattavaksi enintään 50 000 tonnia vuodessa. Ylijäämämaa-aineksia läjitetään vuodessa alle 50 000 tonnia ja koko toiminta-aikana yhteensä enintään 195 000 m3ktr.
Alueen ominaisuudet ja kaavatilanne
Lähimmät häiriintyvät kohteet sijaitsevat suunnittelualueen luoteiskulmalta länteen noin 230 ja 340 metrin päässä suunnittelualueen rajasta. Louhinta-alueen rajalle on lähimmästäkin kohteesta matkaa 300 metriä. Murskaamo sijoittuu koko toiminta-ajan vähintään 300 metrin päähän lähimmästä häiriintyvästä kohteesta. Lounaan / etelän suunnalla häiriintyvät kohteet sijaitsevat lähimmillään noin 500 metrin päässä suunnittelualueen rajasta. Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle, eikä toiminta-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitse luonnonsuojelualueita tai -kohteita. Toiminta-alueen välittömässä läheisyydessä virtaa Koivusillanjokeen johtavia uomia.
Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa. Suunnittelualueella on voimassa Hollolan kunnan strateginen yleiskaava 2020 (lainvoimainen 21.8.2023.) Strategisen yleiskaavan pääkartalla suunnittelualueen itäosa sijoittuu selvitysalueelle. Lisäksi alueella on voimassa sekä Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 (lainvoimainen 14.5.2019) että kiertotaloutta palvelevan jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaava (lainvoimainen 17.6.2023). Vaihemaakuntakaavassa suunnittelualue sijoittuu osittain alueelle, jolle on osoitettu EJk1 -merkintä (jätteenkäsittelyalue) alueellisen kierrätyspuiston toimintaa varten. Osayleiskaavaprosessi kierrätysaluetta koskien on käynnistynyt vuoden 2024 aikana. Hollolan kunnan kehitys- ja kaavoituspalvelut sekä Päijät-Hämeen liitto ovat molemmat lausunnoissaan todenneet näkemyksekseen, että luvan myöntäminen ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen.
Asian käsittely
Kuulutus ja hakemusasiakirjat ovat olleen nähtävillä kunnan verkkosivuilla 31.5.-11.9.2023. Asiasta pyydettiin lausuntoa Hämeen ELY-keskukselta, terveydensuojeluviranomaiselta, Päijät-Hämeen liitolta, Uudenmaan ELY-keskukselta, kalatalousviranomaiselta sekä kunnan kehitys- ja kaavoituspalveluilta, jotka kaikki antoivat asiassa lausunnon. Muistutuksia jätettiin 11 ja mielipiteitä yksi kappale. Osassa muistutuksista oli kaksi allekirjoittajaa. Lausunnot, muistutukset ja mielipide on otettu huomioon päätöksen valmistelussa.
Ehdotus
Esittelijä
Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi
Valvontajaosto on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja päättää myöntää Destia Oy:lle liitteen mukaisen maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisen yhteisluvan kiviaineksen ottoon, louhintaan ja murskaukseen sekä pilaantumattomien ylijäämämaiden läjittämiseen kiinteistöillä 98-452-1-20 (Tervala) ja 98-452-3-63 (Kunttala).
Hakijalle ei myönnetä ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaista lupaa toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Kyseessä on alue, jota ei ole ennestään avattu maa-ainesten otolle ja alueen palauttaminen luonnontilaiseen tilaan olisi käytännössä mahdotonta. Näin ollen valvontajaosto katsoo, että aloitusluvan myöntäminen tekisi muutoksenhaun hyödyttömäksi.
Päätös
Keskustelun kuluessa Sirpa Alatalo esitti ja Mikko Niipala kannatti, että asia jätetään pöydälle. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Sirpa Alatalon tekemää muutosesitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 1 JAA-ääntä ja 2 EI-ääntä Puheenjohtaja totesi muutosesityksen voittaneen.