Kunnanhallitus, kokous 23.6.2025

§ 174 Hollolan–Lahden vesilaitoskuntayhtymä, Ruoppa – Lahti vesijohto

HOLDno-2025-321

Valmistelija

  • Riikka Johansson, vesihuoltopäällikkö, riikka.johansson@hollola.fi

Perustelut

Hollolan – Lahden vesilaitos kuntainliiton perussääntö on allekirjoitettu 15.11.1973. Yhtymän jäsenkuntina ovat Hollola 60 % ja Lahti 40 % omistusosuuksin. Kuntayhtymän tarkoituksena on huolehtia jäsenkuntien vedenhankinnasta ja siinä tarkoituksessa rakentaa ja ylläpitää vedenottamoita ja runkovesijohtoja. Yhtymä ei tuota voittoa. Yhtymän johtajana toimii Lahti Aqua Oy:n toimitusjohtaja Jouni Lillman.

Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin yhteisesti omistama vesilaitoskuntayhtymä on toteuttamassa uutta runkovesijohtoa Ruopan (Hollola) käsittelylaitokselta Lahteen. Se korvaa nykyisen vanhan himaniitti- eli asbestisementtiputken. Hankkeen kustannusarvio on 6-13 miljoonaa euroa. Lisäksi vesilaitoskuntayhtymä saneeraa olemassa olevan ja edelleen säilytettävän runkolinjan Hollolan ja Lahden välillä. Runkovesijohtojen kautta ohjataan Hollolassa olevilta kuntayhtymän kolmelta vedenottamolta saatavaa ja Ruopassa käsiteltävää talousvettä Hollolan ja Lahden kaupungin asukkaiden ja yritysten tarpeisiin Lahden kaupungin 100 % omistaman Lahti Aqua Oy:n operoimana.

Runkolinjan kokomitoitus ja pituus palvelee ensisijaisesti Lahden tarpeita. Hankkeen kustannusarvion ollessa erittäin suuri suhteessa yhtiön normaaliin investointitasoon, liittyy hankkeeseen myös suuria taloudellisia vastuita. Tilanteessa, missä Lahden veden osto yhtymältä päättyisi tai merkittävässä määrin vähenisi, siirtyisi investoinnin takaisinmaksu kuntayhtymän osakkaiden vastuulle yhtymän omistussuhteen mukaisesti, mikä ei vastaa investoinnin hyötysuhdetta. Tähän liittyen on laadittu liitteen mukainen sopimus, mikä selventää vastuunjakoa perussopimuksesta poiketen, poikkeavissa tilanteissa.

Riskienhallinta kuuluu kunnanhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen sopimuksen.

Tiedoksi

- Lahden kaupunki, Lahti Aqua Oy, Hollolan Lahden vesilaitoskuntayhtymä, vesihuoltopäällikkö