HOLDno-2025-519
Hallintosääntö 1.2.2025, Liite 1 Päätöksentekotaulukko - valtuusto, kohta 2.3.2
Päijät-Hämeen ympäristöterveydessä eläinlääkintähuollon vastuualuepäällikkönä toimii eläinlääkintähuollon päällikkö. Hän on irtisanoutunut tehtävästään siten, että viimeinen työssäolopäivä on 30.6.2025. Hänen päivystysvapaidensa ja vastuualuepäällikön viran täyttämisen ajaksi nimetään yksi kunnaneläinlääkäreistä hoitamaan vastaavan kunnaneläinlääkärin tehtäviä. Tehtäviin kuuluu vastata eläinlääkäripalvelujen ja valvonnan käytännön toiminnasta sekä valmistella hallinnollisia asioita ympäristöterveysjohtajalle. Vastaavan eläinlääkärin tehtävien hoitaminen muuttaa kunnaneläinlääkärin tehtävien vaativuutta merkittävästi.
Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan jos viranhaltijan tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä. Vuosilomasijaisuuksissa palkan korottaminen koskee vähintään kaksi viikkoa kestäviä yhdenjaksoisia sijaisuuksia. Hollolan kunnan palvelussuhdeohjeissa todetaan, että korvaus maksetaan seuraavien edellytysten täyttyessä:
Korvauksen määrä on 10% omasta tehtäväkohtaisesta palkasta.
Päätän, että kunnaneläinlääkäri Mari Kankaanpää toimii Päijät-Hämeen ympäristöterveyden vastaavana eläinlääkärinä ajalla 7.-27.7.2025
Hänelle maksetaan Hollolan kunnan ohjeistuksen mukaisesti korvaus edellä mainituilla perusteilla. Korvauksen määrä on 10% omasta tehtäväkohtaisesta palkasta.