Elinkeinopoliittinen jaosto, kokous 28.9.2026

§ 35 Vesikansan alueen kaavoitus ja maanomistus

HOLDno-2026-742

Valmistelija

  • Tiia Irri, elinkeinopäällikkö, tiia.irri@hollola.fi

Perustelut

Kalliola-Paimelan alueelle on valmistunut osayleiskaava vuonna 2020. Osayleiskaavassa alue on määritelty kehitettäväksi taajamaksi, jota kaavamerkinnän mukaan kehitetään monipuolisena palveluiden ja asumisen taajamana. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa eikä kunnalla ole tällä hetkellä riittävää maanomistusta asemakaavoituksen käynnistämiseksi. Alueen sijainti on kuitenkin kaupallisesti hyvä valtatie 24:n varrella.

Kukkila-Kalliolan seutu on Hollolan halutuimpia pientaloalueita, ja alueen pientalotonteille on ollut tasaisesti kysyntää myös viime vuosien markkinatilanteessa. Vesijärven rannoilla on lisäksi runsaasti olemassa olevaa loma-asutusta, ja alueella on kysyntää loma-asuntojen käyttötarkoituksen muuttamiselle vakituiseen asumiseen.

Elinkeinopäällikkö ja kehityspäällikkö antavat katsauksen alueen kaavoitustilanteesta, maanomistuksesta, väestökehityksestä ja liikenteestä sekä lähialueen kaupallisesta toiminnasta.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Elinkeinopoliittinen jaosto merkitsee tiedoksi saadun katsaus ja käy keskustelua Kalliola-Paimelan alueen kehittämisedellytyksistä sekä mahdollisista jatkotoimenpiteistä kaavoituksen, maanomistuksen ja alueen palvelu- ja asumisrakenteen näkökulmasta.

Tiedoksi

kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö