Perustelut
Päijät-Hämeen työllisyysalue ja Lahden Työllisyyspalvelut ovat yhdessä työ - ja elinkeinoministeriön (TEM) kanssa aloittaneet Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) hakemusvalmistelun alueen työmarkkinoilla tapahtuneen äkillisen rakennemuutoksen vuoksi. TEM vastaa hakemuksen kokoamisesta ja virallisen EGR -hakemuksen toimittamisesta Euroopan komissiolle.
Euroopan globalisaatiorahasto työttömiksi jääneille työntekijöille (EGR) on EU:n rahasto, jolla autetaan henkilöitä, jotka ovat vaarassa menettää työpaikkansa, tai jotka ovat jo menettäneet työpaikkansa yritykseen kohdistuvan rakenneuudistuksen tai merkittävien taloudellisten muutosten vuoksi. Rahaston tarkoituksena on tukea työntekijöitä uuden työpaikan löytämisessä auttamalla heitä laajentamaan osaamistaan ja helpottamalla paluuta työelämään.
Päijät-Hämeen työllisyysalue ja Lahti ovat solmineet työllisyysalueiden välisen yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa on mahdollista sopia erikseen erilaisista yhteistyömalleista. Päijät-Hämeen ja Lahden yhteistyön tavoitteena EGR-haussa on muodostaa riittävän kattava kokonaisuus, jossa voidaan huomioida koko Päijät-Hämeen alueella toteutuneet irtisanomistilanteet. Lahti toimii hakemuskokonaisuudessa vastuukuntana, ja EGR-rahoitus kohdennetaan hakemuksen mukaisesti Päijät-Hämeen maakunnan alueella toteutettaviin toimenpiteisiin. Kumpikin työllisyysalue vastaa omalta osaltaan hankehakemukseen toimitettavista tiedoista sekä hankkeen aikaisista toimenpiteistä. Hakemuksia, tiedon kokoamista ja toimenpidesuunnitelmia on kuitenkin valmisteltu tiiviissä yhteistyössä alueiden kesken.
EGR-rahoitus kattaa 60 prosenttia hankkeeseen hyväksyttävistä kustannuksista, jolloin hakijan omaksi rahoitusosuudeksi jää 40 prosenttia. Päijät-Hämeeseen on mahdollista hakea hankkeeseen yhteensä enintään 1,9 miljoonaa euroa, joka jakautuisi siten, että Lahden osuus olisi 1,2 miljonaa euroa ja Päijät-Hämeen työllisyysalueen 700 000 euroa. Päijät-Hämeen työllisyysalueen omarahoitusosuus (enintään 280 000 euroa) katetaan työvoimapalvelujen määrärahoista. Määrärahalla on tarkoitus kattaa työvoimapalvelujen perustoimintaan liittyviä kustannuksia eivätkä siten aiheuta lisämäärärahatarvetta työvoimapalvelujen talousarvioon. EGR-hankkeen toteutusaika on enintään kaksi vuotta rahoituspäätöksen päivämäärästä.
Taustaa
TEM toimii Suomessa EGR-hallintoviranomaisena ja vastaa rahaston kansallisesta hallinnoinnista. TEM vastaa EGR-hakemuksen valmistelun kokonaiskoordinaatiosta, hakemuksen kokoamisesta sekä virallisen EGR-hakemuksen toimittamisesta Euroopan komissiolle. TEM kokoaa työllisyysalueilta saadut hakemukseen tarvittavat tiedot Euroopan komission edellyttämään muotoon, sekä huolehtii hakemuksen käännättämisestä englanniksi.
Hankkeen toteutuksen aikana TEM vastaa EGR-toiminnan seurannasta, raportoinnista ja yhteistyöstä Euroopan komission kanssa sekä toimii todentamis- ja tarkastusviranomaisena varmistaen, että EGR-rahoitusta käytetään säädösten ja hyväksytyn hakemuksen mukaisesti.
Lisäksi TEM laatii EGR-hankkeen loppukertomuksen yhteistyössä työllisyysalueiden kanssa ja vastaa rahoituksen käytön raportoinnista Euroopan komissiolle.
Hakemusvalmistelu etenee TEM:n johdolla vaiheittain, ja valmistelun aikataulusta, vastuunjaosta sekä mahdollisista täydennyksistä sovitaan yhteistyössä ennen virallisen EGR-hakemuksen toimittamista Euroopan komission käsiteltäväksi.
Samalla, kun Päijät-Hämeen työllisyysalue ja Lahti ovat valmistelleet EGR-hakemusta, on valmisteltu myös työ- ja elinkeinoministeriön Päijät-Hämeen maakuntaan myöntämän äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) rahoituksen hakemista. Kummatkin rahoitukset on tarkoitettu äkillisen rakennemuutoksen aiheuttamien kustannusten kattamiseen ja kytkeytyvät siten tiiviisti toisiinsa. ÄRM-rahoitus käsitellään Päijät-Hämeen työllisyyslautakunnassa erillisenä pykälänä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi
Päijät-Hämeen työllisyyslautakunta päättää, että Päijät-Hämeen työllisyysalue hakee yhdessä Lahden kaupungin kanssa TEM:n kautta Euroopan globalisaatiorahastosta hankerahoitusta äkillisen rakennemuutoksen toimenpiteiden tueksi. Mikäli Päijät-Hämeen työllisyysalue saa hakemansa osarahoituksen 700 000€, Päijät-Hämeen työllisyysalueen omarahoitusosuus (enintään 280 000 €) katetaan työvoimapalvelujen määrärahasta.
Työllisyyslautakunta oikeuttaa samalla työllisyysaluejohtajan allekirjoittamaan hankkeessa tarvittavat asiakirjat hallintosäännön 18 §:n mukaisesti sekä valtuudet toimittaa yhdessä kehityspäällikön kanssa TEM:lle EGR-hakemukseen vaadittavat tiedot liitteenä olevan toimenpide- ja kustannussuunnitelman mukaisesti, tehdä siihen mahdolliset korjaukset ja täydennykset sekä vastata tietopyyntöihin hankehakemuksen loppuun saattamiseksi ja hankkeen toteuttamiseksi.