Valvontajaosto, kokous 17.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Päätös ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisesta vähäisen ampumaradan toiminnan ilmoituksesta, Kosken Metsästysseura ry, pienoishirvirata Hollolan Hämeenkoskella kiinteistöllä 283-410-2-40

HOLDno-2024-728

Valmistelija

  • Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, mari.pihlaja-kuhna@hollola.fi

Perustelut

Toiminnan kuvaus

Kosken Metsästysseuran pienoishirvirata on perustettu vuonna 1988. Ampumaradan alue koostuu pienoishirviradasta ammuntakoppeineen, laavusta, lahtihallista ja metsästysmajasta. Ampumaradalla harjoitetaan hirven ammuntaa liikkuvaan maaliin pienoiskiväärillä. Ampumarataa käyttävät Kosken Metsästysseuran jäsenet. Radan käyttö on nykyisellään varsin vähäistä, noin 500 laukausta vuodessa. Radan käyttö painottuu valoisaan sekä lumettomaan aikaan. Ampumaradan käyttö on ollut kiellettyä metsästysmajan ollessa vuokrattuna.

Ampumaradan toiminta-aika tulee olemaan päivittäin kello 10.00–19.00. Ampumaradalla ammuntaan vuosittain vaihtelevasti, laukausmäärän pysyen kuitenkin alle 10 000 laukauksen. Laukausmäärän ei arvioida kasvavan tulevaisuudessa.

Alueen ominaisuudet ja kaavatilanne

Ampumarata sijaitsee Väihintien varrella noin 4 kilometriä länteen Hämeenkosken keskustasta kiinteistöllä 283–410–2–40. Ampumarata ei sijaitse pohjavesialueella.

Lähin asuinrakennus sijaitsee radalta noin 700 metrin päässä etelässä ja lähin lomarakennus noin 1,3 kilometrin päässä kaakossa. Kilometrin säteellä ampumaradasta on Maanmittauslaitoksen maastotietokannan mukaan kolme vakituista asuinrakennusta ja 1,5 kilometrin säteellä on 12 asuinrakennusta ja 6 vapaa-ajan asuinrakennusta. 

Alueella ei ole asemakaavaa. Maakuntakaavassa alueelle ei kohdistu merkintöjä. Hollolan strategisessa yleiskaavassa alueelle kohdistuu merkinnät ampumarata ja pilaantunut tai mahdollisesti pilaantunut maa-alue. Hollolan osayleiskaava 283 Y18 (Hämeenkosken keskustan osayleiskaava) alueelle kohdistuu merkintä tv/selv: Tuulivoimaloiden selvitysalue.

Toimintaa koskevat luvat

Kosken Metsästysseura ry:n ampumaradan toimintaa on käsitelty seuraavilla luvilla tai ilmoituksilla: 
- Hämeen lääninhallituksen poliisitoimisto 7.9.1988 nro 257/A02 
- Terveydenhoitolain mukainen sijoituslupa/ Tiirismaan ktt ky 2.3.1988 § 29 
- Hämeen ympäristökeskus on merkinnyt toiminnan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään 7.5.2001 ja lähettänyt ilmoituksen ympäristölautakunnalle lupatarpeen harkintaa varten
- Hämeenkosken kunta, ympäristölautakunta 19.8.2003, § 44, Ympäristölupatarpeen harkinta/ Kosken Hl metsästysseura ry/ ulkona sijaitseva ampumarata. Hämeenkosken ympäristölautakunta on päätöksessään merkinnyt toiminnasta tehdyn ilmoituksen tiedoksi ja todennut, että ympäristölupaa ei velvoiteta hakemaan.

Ympäristönsuojeluviranomainen on 29.4.2024 tehnyt tarkastuksen ampumaradalle yhtä aikaa poliisiviranomaisen kanssa. Lainsäädännön muutoksien myötä ympäristönsuojelulakiin on tullut yleinen ilmoitusmenettely (19.12.2018/1166, voimaan 1.2.2019), joka koskee myös pieniä ampumaratoja. Näin ollen ympäristönsuojeluviranomainen on kehottanut toiminnanharjoittajaa tekemään ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisen ilmoituksen 10.8.2025 mennessä.

Asian käsittely

Ilmoitus on tullut vireille 9.6.2025 ja sitä on täydennetty 21.1.2026. Kuulutus ja ilmoitusasiakirjat ovat olleet nähtävillä Hollolan kunnan verkkosivuilla 20.1. - 26.2.2026. Lehtikuulutus on julkaistu ESS Viikko lehdessä 21.1.2026. Ilmoitus kuulutuksesta lähetettiin kirjeitse asianosaisille (28 kiinteistönomistajaa).

Ilmoituksesta annettiin 2 lausuntoa. Muistutuksia ei jätetty.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, mari.pihlaja-kuhna@hollola.fi

Valvontajaosto on tutustunut ilmoitusasiakirjoihin ja päättää hyväksyä Kosken Metsästysseura ry:n ilmoituksen vähäisen ampumaradan toiminnasta kiinteistöllä 283–410–2–40. Liitteenä on ilmoituspäätös määräyksineen ja perusteluineen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosainen: Kosken Metsästysseura ry
Tiedoksi: Lupa- ja valvontavirasto, Päijät-Hämeen ympäristöterveys, Hollolan kunnan kehitys- ja kaavoituspalvelut 
Tieto päätöksestä: Erillisellä kirjeellä kuullut kiinteistönomistajat listan mukaan

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen (Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 §).

Valitusaika

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista, sitä päivää lukuun ottamatta.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen  tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on vahvistettu vastaanotetuksi. Jos asiakirjaa ei ole vahvistettu vastaanotetuksi seitsemän päivän kuluessa sähköisen viestin lähettämisestä, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa  säädetään.

Asianosaisen katsotaan saaneen paperimuodossa olevasta päätöksestä tiedon  sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus toimitetaan suoraan Vaasan hallinto-oikeudelle.                                       

Valitus hallinto-oikeudelle tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Sähköposti: vaasa.hao(at)oikeus.fi
Postiosoite: PL 204, 65101 VAASA
Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4 krs, Vaasa
Faksinumero: 029 564 2760
Puhelinnumero: 029 564 2780
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00 - 16.15.

Valituksen muoto

Valitus on tehtävä kirjallisesti ja hallinto-oikeudelle ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua käyttäen. Myös muu sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot. Myös kotikunta on hyvä ilmoittaa. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://tuomioistuimet.fi/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut.html.

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00