Kunnanhallitus, kokous 15.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 192 Viestintäsuunnitelma ja -ohjeistus 2026

HOLDno-2026-469

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Konsernipalvelujen palvelualueella  on Kehittämispalvelut-yksikössä laadittu esitys kunnan uudeksi Viestintäsuunnitelmaksi ja -ohjeeksi. Laadinnassa on pyritty esittämään vastauksia esille nousseisiin erityiskysymyksiin, sekä huomioimaan tekoälyn käytön laajentuminen työtehtävissä.

Viestinnässä on kyse kaikesta siitä, mitä organisaatiosta lähtee ulospäin ja mitä organisaation sisällä viestitään. On tärkeää, että sisäinen viestintä on kunnossa, aina ennen ulkoista viestintää. Hyvällä viestintäsuunnitelmalla varmistetaan, että kokonaisprosessi on koko henkilöstön tiedossa ja asioista viestitään oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Lähtökohtaisesti viestintämme tulee olla selkeää, saavutettavaa ja faktapohjaista sekä toteuttaa kunnan arvoja. Julkisen hallinnon toimijana viestintämme on aina puolueetonta poliittisesti ja uskonnollisesti sekä kaupallisesti neutraalia ja kuntalaisia kunnioittavaa. Julkiseen keskusteluun liittyy lähes aina vähintää kaksi näkökulmaa, jotka usein ovat käsiteltävään asiaan liittyen puolesta tai vastaa. Kunta ei omalla viestinnällään valitse puolta, vaan pyrkii aina kunnioittamaan näkökulmien moninaisuutta ja eri näkulmien oikeuttaa tulla kuulluksi. Kunnan tulee omassa viestinnässään pyrkiä kokonaisuuden hahmottamiseen ja asiaa koskevan ymmärryksen laajentamiseen. Näin toimien tuemme avointa kansalaiskeskustelua, myös hankalissa asioissa. Samalla kertaa muistamme viestiä positiivisesti ja aktiivisesti kunnan asioista, korostaen voimakkaasti ja ylpeänä Hollolan vetovoimatekijöitä.

Asiaa esittelee viestinnän asiantuntija Tarja Ruti.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Viestintäsuunnitelman ja -ohjeen. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Merk. Kokouksessa kuultavana viestinnän asiantuntija Tarja Ruti.

Tiedoksi

Viestinnän asiantuntija, tiedottaja, palvelualuejohtajat ja palvelujohtajat.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).
  • yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaa (Varhaiskasvatuslaki § 63)

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.