Elinvoimavaliokunta, kokous 9.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 96 Päätös hankintaoikaisuvaatimukseen

HOLDno-2026-101

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Karri Eerikäinen, metsäasiantuntija, karri.eerikainen@hollola.fi

Perustelut

Hollolan kunta on kilpailuttanut taajamametsänhoidon tuntityöt Hilma-järjestelmässä 25.2.2026 julkaistussa ilmoituksessa tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaan. Hankintamenettelynä oli avoin menettely. Hankinnan perusteella solmittavan sopimuksen varsinainen sopimusaika on 1 vuosi. Sopimusta voidaan jatkaa edellä mainitun varsinaisen sopimuskauden jälkeen yhteensä enintään kahdella (2) vuodella.

Taajamametsien onnistuneet hoito- ja hakkuutyöt vaativat erityisen huolellisen valmistelu- ja suunnitteluprosessin. Työmaat ovat metsäisiä maita rakennetuilla alueilla, missä maanpäällisen rakennetun infran lisäksi on huomiotava kaikki maanalaiset rakenteet. Tämän kaltaisia työmaita ei voi teettää tavanomaisina pystykauppoina, vaan hankkeet on toteutettava tuntitöinä ja kertyvät puutavaralajit myytävä hankintakaupalla. 

Hankinnan kohdetta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnössä sekä sen liitteissä. Tarjoajien edellytettiin vastaavan kaikkiin kohtiin ja liittävän kaikki vaadittavat asiakirjat tarjouksensa liitteeksi. 

Hankintailmoituksessa asetettuun määräaikaan 31.3.2026 klo 21:00 mennessä hankintayksikölle saapuivat seuraavien tahojen tarjoukset:

Haveforest Oy
Karelwood Oy
Konepalvelu Pärhä Ay
Kutajoen Metsärengit Ky
Metsäpalvelu Savottasudet Oy
MT Metsätyöt Tmi
Puu ja Kaato Ylä-Kotola Ky

Parhaan tarjouksen teki Metsäpalvelu Savottasudet Oy vertailuhintaan 499.100,00 € (alv 0%). Vertailuhinta sisältää myös optiovuodet. Tarjousten vertailuperuste oli halvin hinta.

Hollolan kunnan hallintosäännön ja sen liitteenä olevan erillisen päätöksentekotaulukon kohdan 3.2.6 mukaisesti elinvoimavaliokunta päättää palvelualueensa urakoista talousarvion puitteissa siltä osin, kun toimivaltaa ei ole siirretty viranhaltijoille. 

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää valita Metsäpalvelu Savottasudet Oy:n taajamametsänhoitotöiden toteuttajaksi. Metsäpalvelu Savottasudet Oy:n tarjoushinta oli halvin 499.100,00 euroa (alv 0 %). Elinvoimavaliokunta valtuuttaa metsäasiantuntijan allekirjoittamaan sopimuksen. Optiovuosien käytöstä tehdään erillinen päätös.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. asiantuntijakuultavana metsäasiantuntija Eerikäinen.

Valmistelija

  • Karri Eerikäinen, metsäasiantuntija, karri.eerikainen@hollola.fi

Perustelut

MT Metsätyöt TMI, Kutajoen Metsärengit Ky ja Haveforest Oy ovat 6.5.2026 päivätyllä hankintaoikaisuvaatimuksellaan vaatineet Metsäpalvelu Savottasudet Oy:n tarjousta hylättäväksi tai kilpailutusta uusittavaksi.

Perusteenaan MT Metsätyöt TMI, Kutajoen Metsärengit Ky ja Haveforest Oy ovat esittäneet seuraavaa:

Kilpailutuksen voittajaksi ilmoitettu Savottasudet Oy tarjoaa avustavaa työtä hintaan 10 € alv 0 % / tunti. Savottasudet Oy kertoo, että käyttää opiskelijoita tämän työn suorittamiseen ja siitä ei tarvitse maksaa heille palkkaa. Jos näin, niin siinä tapauksessa laskutushinta siirtyy suoraan urakoivan yrityksen kassaan käyttökatteeksi. Tarjottu tuntihinta on euromääräisesti pienempi kuin työntekijälle tavanomaisesti maksettava tuntipalkka, josta koostuvalla kokonaispalkalla ihminen kustantaa tyypilliset elinkustannuksensa Suomessa. Ilmaisen työvoiman käytön mahdollisuus olisi pitänyt mainita kilpailutuksen asiakirjoissa, jotta kaikki tarjoajat olisivat voineet laskea tarjottavien työlajien hinnat sen mukaisesti. Sallitaanko Hollolan kunnan urakoissa yleisesti toimintamalli, joka perustuu ilmaisen työvoiman käyttöön ja sen mahdollistamaan työn hinnan vääristelyyn? Urakoinnin toteuttaminen ja velvoitteista huolehtiminen tällä toimintamallilla on itsellemme vierasta.

Kuorma-auton hinnaksi on tarjottu 50 € alv 0%/tunti. Kokemuksemme mukaan tuolla hinnalla on mahdotonta ostaa markkinoilta kilpailutuksen mukaista kuorma-autotyötä. Savottasudet Oy on ilmoittanut aliurakoitsijoiksi samoja autoilijoita kuin muutama muukin tarjoaja, mutta työlajin hinta poikkeaa radikaalisti yleisestä linjasta. Savottasudet Oy tarjoaa lisätyönä samaa työlajia ja hinta on huomattavasti korkeampi kuin kilpailutukseen pyydetty, vertailuhinnaksi ilmoitettu 50,00 € alv 0%/tunti. Lisätyönä on tarjottu konttiauto 7-25m nosturilla hintaan 95,00 alv 0%/tunti. Hintaero tunnille on 45,00€. Kilpailutuksessa on pyydetty hintaa kuorma-autolle, jonka vaatimuksena on “Ensisijaisesti latvusmassan ja energiapuun puutavaralajien, mutta myös ainespuun siirtoihin soveltuva kuorma-auto”. Tämä tarkoittaa kuorma-autoa, jossa on nosturi. Katsomme, että Savottasudet Oy:n tarjous ei ole kilpailutuksen periaatteiden mukainen.

Hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (hankintalaki). Hankinnan ennakoidun arvon ylittäessä EU-kynnysarvon hankintaa sovelletaan hankintalain II osaa.

Hankintalain 68 §:n 1 momentin mukaan hankinta-asiakirjoissa on oltava muun muassa hankinnan kohteen määrittely sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Hankintalain 96 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on vaadittava tarjoajalta selvitys tarjouksen hinnoista tai kustannuksista, jos tarjous vaikuttaa poikkeuksellisen alhaiselta. Saman pykälän 2 momentin mukaan hankintayksikkö voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan tai kustannuksiltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen, jos tarjoajan antama selvitys ja muu toimitettu näyttö ei tyydyttävästi selitä tarjottujen hintojen tai kustannusten alhaista tasoa. Hankintayksikön on hylättävä tarjous, jos tarjouksen poikkeuksellisen alhainen hinta tai kustannukset johtuvat 81 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen velvoitteiden laiminlyömisestä.

Hallituksen esityksessä HE 108/2016 todetaan hankintalain 96 §:n 2 momenttia koskien, että hankintayksiköllä on pääsääntöisesti harkintavalta poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen hylkäämisessä, jos se arvioi, että tarjouksen hyväksyminen tarkoittaisi riskiä toimituksen laiminlyömisestä taikka puutteellisuudesta. Tarjoajalta voidaan arvioida puuttuvan edellytykset hankinnan toteuttamiseen myös esimerkiksi tilanteessa, jossa hankintayksikkö arvioi tarjouksen hinnoittelun perustuneen virheelliseen käsitykseen tarjouspyynnön sisällöstä. Tarjouksen hylkääminen olisi mahdollista edelleen tilanteessa, jossa hankintayksiköllä olisi perusteltu syy uskoa, että alhaisen tarjoushinnan syynä on tarjoajan tarkoitus tarjoushinnan myöhempään nostamiseen. Hankintayksiköllä on edellä esitetystä harkintavallasta poiketen velvollisuus poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen hylkäämiseen tilanteessa, jossa tarjouksen alhainen hinta johtuu 81 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta ympäristö-, sosiaali- tai työlainsäädännön velvoitteiden laiminlyömisestä.

Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti mikäli hankintayksikkö hylkää tarjouksen, hankintayksiköllä on hylkäysperusteiden osalta näyttötaakka eli hankintayksikön täytyy pystyä todistamaan, että hylkäämisen syynä olevat seikat pitävät paikkansa. Hylkäämisen tulee lisäksi aina perustua lakiin.

Hankintayksikkö on pyytänyt Savottasudet Oy:ltä selvitystä sen tarjouksen avustavaa työtä, kuorma-autoa sekä työnjohdon palkkiota koskevista hinnoista. Savottasudet Oy on antanut selvityksen hankintayksikön asettamassa määräajassa.

Savottasudet Oy:n selvityksen mukaan avustava työ teetetään koulutussopimuksen perusteella harjoittelua suorittavilla metsuriopiskelijoilla, jolloin työstä ei makseta palkkaa eikä synny työnantajavelvoitteita. Kuorma-auton hinta taas perustuu siihen, että Savottasudet Oy:llä on käytössään vaatimukset täyttävä vanha ajoneuvo sekä varastoituna polttoainetta siihen, jolloin Savottasudet Oy välttää polttoaineiden hinnan nousun vaikutuksen tähän tarjoushintaansa. Työnjohdon palkkion nollahinnan syynä taas on, että työ toteutetaan alihankkijoiden kautta siten, että kukin alihankkija vastaa omasta työstään, sen johtamisesta ja järjestelystä ja lisäksi jokaisen alihankkijan osalta tarjouksen muissa työn tuntihinnoissa on jo huomioitu työnjohdon aiheuttamat kustannukset.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että avustavan työn laskutushinta siirtyy suoraan urakoivan yrityksen kassaan käyttökatteeksi.

Hankintayksikkö toteaa, että tarjouspyynnöllä ei ole asetettu rajaa tarjoajan eri työlajeista saamalle katteelle.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että avustavasta työstä tarjottu tuntihinta on euromääräisesti pienempi kuin työntekijälle tavanomaisesti maksettava tuntipalkka, josta koostuvalla kokonaispalkalla ihminen kustantaa tyypilliset elinkustannuksensa Suomessa.

Hankintayksikkö toteaa, että Savottasudet Oy:n selvityksen mukaan avustava työ teetetään koulutussopimuksen perusteella harjoittelua suorittavilla metsuriopiskelijoilla. Oppilaitoksen kirjoilla olevien, opintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua suorittavien opiskelijoiden käyttö siten, että heille ei makseta palkkaa eikä heihin muodostu työnantajavelvoitteita, on hankintayksikön näkemyksen mukaan sekä sovellettavan työlainsäädännön, tilaajavastuulain että työhön soveltuvan Metsäalan työehtosopimuksen mukaista. Näin ollen opiskelijoille ei ole välttämätöntä maksaa palkkaa. Lisäksi yleisen elämänkokemuksen mukaan ihmiset eivät pääsääntöisesti kata elinkustannuksiaan opintoihinsa kuuluvasta työharjoittelusta saamallaan korvauksella, vaan työllistymällä koulutuksen mukaiseen työsuhteeseen tai ryhtymällä yrittäjäksi opintojen jälkeen. Työharjoittelujakso onkin kestoltaan rajallinen osa opiskeluaikaa.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että ilmaisen työvoiman käytön mahdollisuus olisi pitänyt mainita kilpailutuksen asiakirjoissa, jotta kaikki tarjoajat olisivat voineet laskea tarjottavien työlajien hinnat sen mukaisesti.

Hankintayksikkö toteaa, että hankinta-asiakirjoilla ei ole esitetty vaatimuksia tai rajoituksia liittyen työn suorittavien henkilöiden palkan määrään. Näin ollen hankinta-asiakirjat eivät ole olleet epäselviä sen suhteen, onko työn suorittavien henkilöiden palkan määrälle asetettu vaatimuksia tai rajoituksia. Tarjoajat ovat olleet tässä kuten kaikissa muissakin hankinnoissa vapaita järjestämään tarjouksensa mukaisen työn parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan he noudattavat soveltuvaa lainsäädäntöä sekä hankinta-asiakirjoissa esitettyjä vaatimuksia.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat kysyvät, sallitaanko Hollolan kunnan urakoissa yleisesti toimintamalli, joka perustuu ilmaisen työvoiman käyttöön ja sen mahdollistamaan työn hinnan vääristelyyn? Urakoinnin toteuttaminen ja velvoitteista huolehtiminen tällä toimintamallilla on heille vierasta.

Hankintayksikkö toteaa, että nyt kyseessä olevan hankinnan hankinta-asiakirjoissa opintoihinsa liittyvää työharjoittelua suorittavien opiskelijoiden käyttämistä ei ole kielletty tai rajoitettu. Oppilaitoksen kirjoilla olevien, opintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua suorittavien opiskelijoiden käyttö siten, että heille ei makseta palkkaa eikä heihin muodostu työnantajavelvoitteita, on hankintayksikön näkemyksen mukaan sekä sovellettavan työlainsäädännön, tilaajavastuulain että työhön soveltuvan Metsäalan työehtosopimuksen mukaista. Tarjoajilla on oikeus järjestää tarjouksensa mukainen työn suorittaminen parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan he noudattavat soveltuvaa lainsäädäntöä sekä hankinta-asiakirjoissa esitettyjä vaatimuksia. Lisäksi hankintayksikön näkemys on, että opintoihin kuuluvan työharjoittelun suorittaminen on metsäalalla yleinen, markkinakäytännön mukainen toimintatapa, eikä itsessään ole negatiivinen asia, että opiskelijat pääsevät suorittamaan opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun aidossa työympäristössä.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että heidän kokemuksensa mukaan Savottasudet Oy:n antamalla kuorma-auton hinnalla on mahdotonta ostaa markkinoilta kilpailutuksen mukaista kuorma-autotyötä.

Hankintayksikkö toteaa, että Savottasudet Oy on antamassaan selvityksessä kertonut, että pystyy toimittamaan kuorma-autotyötä tarjoamallaan hinnalla, sekä perustellut sitä käytännön syillä. Hankintayksiköllä ei ole syytä epäillä näitä seikkoja.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että Savottasudet Oy on ilmoittanut aliurakoitsijoiksi samoja autoilijoita kuin muutama muukin tarjoaja, mutta työlajin hinta poikkeaa radikaalisti yleisestä linjasta.

Hankintayksikkö toteaa, että tarjoajilla on lähtökohtaisesti oikeus valita alihankkijansa, solmia sopimukset heidän kanssaan sekä hinnoitella tarjouksensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Tarjoajilla ei ole velvollisuutta hinnoitella tarjouksiaan samoin kuin muut tarjoajat, päinvastoin, se voisi viitata kilpailulaissa kiellettyyn kilpailunrajoitukseen.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että Savottasudet Oy tarjoaa lisätyönä samaa työlajia ja hinta on huomattavasti korkeampi kuin kilpailutukseen pyydetty, vertailuhinnaksi ilmoitettu 50,00 € alv 0 %/tunti. Lisätyönä on tarjottu konttiauto 7–25 m nosturilla hintaan 95,00 alv 0 %/tunti. Hintaero tunnille on 45,00 €.

Hankintayksikkö toteaa, että tarjoajilla on lähtökohtaisesti oikeus hinnoitella tarjouksensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Lisätyön hinnoittelu varsinaisesta tarjouksen mukaisesta työstä poikkeavalla tavalla ei ole hankintalainsäädännön tai hankinta-asiakirjojen mukaan kiellettyä.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että kilpailutuksessa on pyydetty hintaa kuorma-autolle, jonka vaatimuksena on “Ensisijaisesti latvusmassan ja energiapuun puutavaralajien, mutta myös ainespuun siirtoihin soveltuva kuorma-auto”. Tämä tarkoittaa kuorma-autoa, jossa on nosturi.

Hankintayksikkö toteaa, että se on pyytänyt Savottasudet Oy:ltä selvityksen kyseisestä hinnasta, ja Savottasudet Oy:llä on antamansa selvityksen mukaan käytössään hankinta-asiakirjojen mukaiset vaatimukset täyttävä kuorma-auto, jonka käytön perusteella Savottasudet Oy on kyseisen tarjoushinnan antanut.

Hankintaoikaisun vireille saattaneet tarjoajat vetoavat siihen, että he katsovat, että Savottasudet Oy:n tarjous ei ole kilpailutuksen periaatteiden mukainen.

Hankintayksikkö toteaa, että hankintalain mukaan hankintaa koskevat vaatimukset on esitettävä yksiselitteisesti hankinta-asiakirjoissa, minkä hankintayksikkö on tässä hankinnassa tehnytkin. Savottasudet Oy:n tarjous ei ole hankinta-asiakirjojen tai niissä esitettyjen vaatimusten vastainen.

Edellä kuvatuista syistä hankintayksiköllä ei ole syytä epäillä, että Savottasudet Oy:n tarjouksen hinta tai kustannukset johtuisivat hankintalain 81 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen velvoitteiden laiminlyömisestä. Hankintayksikkö katsoo, että Savottasudet Oy:n antama selvitys selittää tarjottujen hintojen tai kustannusten tason riittävällä tasolla. Hankintayksiköllä ei ole syytä epäillä, että tarjoushintoihin liittyisi riskiä toimituksen laiminlyömisestä taikka puutteellisuudesta, että tarjouksen hinnoittelu olisi perustunut virheelliseen käsitykseen tarjouspyynnön sisällöstä tai että tarjoushintojen syynä olisi tarjoajan tarkoitus tarjoushinnan myöhempään nostamiseen. Näin ollen hankintaoikaisua koskeva vaatimus on hylättävä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää hylätä edellä mainituin perustein hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen. Ei ole syytä epäillä, että tarjoushintoihin liittyisi riskiä toimituksen laiminlyömisestä taikka puutteellisuudesta, että tarjouksen hinnoittelu olisi perustunut virheelliseen käsitykseen tarjouspyynnön sisällöstä tai että tarjoushintojen syynä olisi tarjoajan tarkoitus tarjoushinnan myöhempään nostamiseen. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. asiantuntijakuultavana metsäasiantuntija Eerikäinen
 

Tiedoksi

Asianomaiset (Metsäpalvelu Savottasudet Oy, MT Metsätyöt TMI, Kutajoen Metsärengit Ky ja Haveforest Oy). Tiedoksi: kunnanjohtaja, hallinto- ja talousjohtaja, metsäasiantuntija, hortonomi, elinvoiman palvelualueen taloussuunnittelija, kaavoitusarkkitehti, maankäyttöinsinööri, nuorempi maankäyttöinsinööri

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.