Valmistelija
Armi Marttila, henkilöstöpäällikkö, armi.marttila@hollola.fi
Perustelut
Henkilöstökertomus sisältää yhteenvedon Hollolan kunnan henkilöstötavoitteiden, henkilöstöresurssien, työhyvinvoinnin sekä henkilöstön ja työnantajan välisen yhteistoiminnan toteutumisesta vuonna 2025. Henkilöstökertomuksessa on myös yhteenveto kunnan henkilöstöhallinnon keskeisistä toimenpiteistä ja linjauksista vuonna 2025.
Henkilöstökertomuksen tavoitteena on tukea henkilöstöhallinnon, johdon ja esihenkilöiden työtä sekä antaa päättäjille vuosittainen tilannekatsaus henkilöstöstä. Henkilöstökertomus täydentää kunnan vuosittaista tilinpäätöstä. Henkilöstökertomus on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 19.3.2025.
Henkilöstöpäällikkö Armi Marttila esittelee henkilöstökertomuksen.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi
Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2025 henkilöstökertomuksen tiedoksi ja toimittaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Henkilöstöpäällikkö voi tehdä teknisiä korjauksia valtuustolle menevään kappaleeseen.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Merk. Asiantuntijakuultavana henkilöstöpäällikkö Marttila.