Valvontajaosto, kokous 20.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Maa-aineslupa (jatkolupa), Infrastar Oy, Tennilän ottoalue, kiinteistö 98-449-2-87

HOLDno-2026-28

Valmistelija

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Perustelut

Infrastar Oy on jättänyt valvontajaostolle maa-aineslain mukaisen lupahakemuksen koskien maa-ainesten (sora ja hiekka) ottamista kiinteistöllä 98-449-2-87 (Pekarinmäki) Hollolan kunnan Untilan kylässä. Lupaa haetaan 5 vuodeksi 107 000 m3ktr kokonaisottomäärälle. Vuosittainen ottomäärä on keskimäärin 30 000 m3ktr, mutta todellinen vuotuinen ottomäärä vaihtelee kysynnän mukaan. Ottamisalueen pinta-ala on 3,2 ha ja varsinaisen ottoalueen 2 ha.

Lisäksi haetaan lupaa toiminnan aloittamiseen/jatkamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Kyseessä on olemassa oleva toiminta, jonka nykyisen maa-ainesluvan (Hollolan kunnan valvontajaosto, 11.5.2016 § 27) voimassaolo päättyy 18.5.2026.

Alueen ominaisuudet ja kaavatilanne

Ottamisalue sijaitsee Kukonkoivu-Hatsinan 1E-luokan pohjavesialueella, pohjaveden varsinaisella muodostumisalueella.

Alueella ei ole asemakaavaa. Hollolan kunnan strategisessa yleiskaavassa 2020 alue on merkitty maaseutuelinkeinojen alueeksi ja maa-ainesten ottoalueeksi. Alue rajautuu lännessä harjujen suojelualueeseen ja läheisyyteen on merkitty myös ohjeellinen ekologinen ja virkistysyhteys. Päijät-Hämeen maakuntakaavassa 2014 alue on merkitty maa-ainesten ottoalueeksi. Maakuntakaavan 2060 luonnoksessa ottamisalue sijoittuu edelleen maa-ainestenottoalueen merkinnän alueelle, ja ottamisalueen länsipuolella on arvokas geologinen muodostuma -merkintä. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa.

Asian käsittely

Kuulutus sekä hakemusasiakirjat ovat olleet kuulutusaikana 2.2.2026 – 10.3.2026 yleisesti nähtävänä Hollolan kunnan verkkosivuilla. Ilmoitus kuulutuksesta lähetettiin kirjeitse hakemusalueen sisältävän kiinteistön rajanaapurikiinteistöjen omistajille. Lisäksi kuulutuksesta on julkaistu tieto ESS Viikko -lehdessä. Hakemuksen johdosta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Hakemuksesta pyydettiin lausunnot Lupa- ja valvontavirastolta, terveydensuojeluviranomaiselta (Päijät-Hämeen ympäristöterveys), Päijät-Hämeen liitolta sekä Hollolan kunnan kehitys- ja kaavoituspalveluilta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Valvontajaosto on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja päättää myöntää Infrastar Oy:lle liitteen mukaisen luvan maa-ainesten (sora ja hiekka) ottoon kiinteistölle 98-449-2-87 (Pekarinmäki).

Hakijalle myönnetään myös maa-aineslain 21 §:n mukainen lupa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Kyseessä on olemassa oleva maa-ainestenottoalue, joka on jo nykyisellään lähes koko laajuudeltaan avattu maa-ainesten otolle, eikä alue näin ollen nykyiselläänkään ole luonnontilainen. Ottoalueen rajaus ei muutu aiemman luvan mukaisesta rajauksesta. Valvontajaosto katsoo, että toiminnan aloittaminen ennen lainvoimaiseksi tuloa ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.
 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosainen: Infrastar Oy; Päätös tiedoksi: Lupa- ja valvontavirasto, Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, Päijät-Hämeen Ympäristöterveys, Hollolan kunnan kehitys- ja kaavoituspalvelut, Päijät-Hämeen liitto; Tieto päätöksestä: erillistiedoksiannon saaneet asianosaiset erillisen listan mukaan

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan
viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on vahvistettu vastaanotetuksi. Jos asiakirjaa ei ole vahvistettu vastaanotetuksi seitsemän päivän kuluessa sähköisen viestin lähettämisestä, tiedoksiannossa noudatetaan, mitä siitä muualla laissa säädetään.

Asianosaisen katsotaan saaneen paperimuodossa olevasta päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen 

Valitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.                                  

Valitus hallinto-oikeudelle tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Sähköposti: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 HÄMEENLINNA
Käyntiosoite: Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna
Faksinumero: 029 564 2269
Puhelinnumero: 029 564 2210
Kirjaamon aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00-16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti ja ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua käyttäen. Myös muu sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta..

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot. Myös kotikunta on hyvä mainita. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu 

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://tuomioistuimet.fi/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00