Perustelut
Kunnanhallitus pyysi 2.2.2026 kokouksessaan sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kannan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelusuunnitelman pohjaehdotukseen. Palvelusuunnitelman jatkovalmistelun pohjaehdotukseen sisältyy seuraavat kohdat:
- Tarkastellaan oppilaaksiottoalueiden määrän vähentämistä yhdeksi.
- Tarkastellaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tilankäytön tiivistämistä ja pienimpien yksiköiden (Herrala, Koulurinne) lakkauttamista.
- Tarkastellaan joidenkin päiväkotien investointitarpeiden poistamista siirtämällä päivähoidon tiloja koulujen yhteyteen.
- Tarkastellaan oppilaiden yhtenäisemmän koulupolun mahdollistamista.
- Tarkastellaan Heinsuon koulun muodostamista 0-9 -lk kouluksi, jolloin Salpakankaalle muodostuisi kaksi yhtenäiskoulua.
- Tarkastellaan valmisteilla olevan erillisselvityksen pohjalta alkuluokkatoiminnan ja oppimisen tuen järjestämistä.
Nykyisen palveluverkon selvityksen johtopäätöksien mukaan syntyvyyden lasku vähentää lasten määrää merkittävästi vuoteen 2032 Hollolassa. Tämä johtaa pienissä kouluissa hyvin pieniin opetusryhmiin ja vuosiluokkien yhdistämisiin, jotka eivät ole pedagogisesti tai taloudellisesti kestäviä. Alkuluokkatoiminnan jatkaminen vähenevillä oppilasmäärillä edellyttää resurssien tarkastelua sekä uutta työnjakoa. Nykyinen kuuden oppilaaksiottoalueen malli ei tue optimaalista oppilasohjausta palveluverkossa. Oppilasmäärien tasapainottaminen koulujen välillä on tehtävä tavalla, joka tukee eheää koulupolkua. Hollolan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kustannukset ovat selvästi yli maan keskiarvon. Koulutilojen tarkastelut osoittavat ylikapasiteettia ja tehottomuutta. Varhaiskasvatuksen ja koulujen investointitarpeet vuoteen 2036 ovat 6,7 miljoonaa euroa. Lasten määrän lasku pienentää myös valtionosuuksia, arviolta 1,7 miljoonaa euroa vuoteen 2032 mennessä. Koska kustannukset eivät alene samassa tahdissa, säästöjen saavuttaminen vaatii erillisiä toimenpiteitä, kuten palveluverkon tarkastelua. Kunnan on tarkoituksenmukaista keskittyä oppilasvirtojen hallintaan, oppilasmäärien tasaukseen, resurssitehokkaaseen opetuksen järjestämiseen ja yhtenäisen koulupolun varmistamiseen.
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta käsitteli pohjaesitystä ensimmäisen kerran 18.2.2026 kokouksessaan valmistelijoiden kanssa. Pohjaesitykseen liittyvästä valmistelusta pidettiin erillinen työpaja valiokunnalle 4.3.2026 Heinsuon koululla. Työpajassa käsiteltiin pohjaesitystä valmistelijoiden johdolla jokaiselle asiakohdalle nimetyssä työpajapisteessä. Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan kannanotto pohjaesitykseen on liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi
Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää antaa liitteenä olevan vastauksen kunnanhallitukselle.