Perustelut
Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Tarkastussäännön mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin. Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Tarkastuslautakunnan kokoukseen on mahdollisuus osallistua lähikokouksen lisäksi myös sähköisesti siten, että läsnäolijat osallistuvat kokoukseen verkon välityksellä Teamsilla.
Hallintosäännön 120 §:n mukaan sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa eivätkä nähtävissä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Pasi Pasanen, Pasi.Pasanen@hollola.fi
Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Merkitään tiedoksi, että valtuusto valitsi 11.11.2024 § 71 Ann-Mari Lehtisen Anne Suomäen varajäseneksi tarkastuslautakuntaan.
Päätös
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.