Kunnanhallitus, kokous 4.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 275 Ratkaisuvallan pidättäminen verosta vapauttamishakemusten osalta

HOLDno-2024-822

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Veronkantolain 48 §:n mukaan kunnilla on mahdollisuus pidättää ratkaisuvalta kunnallisveron ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa. Kunta voi pidättää ratkaisuvallan kolmeksi
vuodeksi kerrallaan. Edellinen kolmivuotinen kausi päättyy 31.12.2024. Ajalle 1.1.2022-31.12.2024 toimivallan pidätti itsellään sekä kunnallis- että kiinteistöveron osalta 17 kuntaa, pelkästään kunnallisveron osalta 1 kunta ja kiinteistöveron osalta 9 kuntaa.

Verosta vapauttamisella tarkoitetaan toimivaltaisen viranomaisen tekemää päätöstä, jossa vero- tai maksuvelvollinen vapautetaan osittain tai kokonaan suoritettavasta tai jo suoritetusta verosta. Verovelvollinen tekee verosta vapauttamista koskevan hakemuksen, jonka viranomainen ratkaisee. Hakemus voidaan myös hylätä.

Verohallinto ratkaisee kunnallisveroa, vakuutetun sairausvakuutusmaksua ja kiinteistöveroa koskevat ajalla 1.1.2025 - 31.12.2027 vireille tulleet vapautushakemukset, ellei kunta pidätä itsellään ratkaisuvaltaa.  Ratkaisuvaltaa koskeva ilmoitus on annettava Verohallintoon viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2024. Kunnan ilmoituksesta on käytävä ilmi, koskeeko ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveroa, kiinteistöveroa vai molempia. Vakuutetun sairausvakuutusmaksusta on ratkaisuvalta sillä viranomaisella, joka ratkaisee kunnallisveroa koskevan vapautushakemuksen.

Uusi kuntien ratkaisuvallan pidättämistä koskeva ilmoitus on annettava Verohallinnolle 30.11.2024 mennessä, mikäli kunta pidättää ratkaisuvallan 1.1.2025-31.12.2027 aikana vireille tulevien hakemusten osalta.

Hollolan kunnalla ei ole hallussaan sellaista tietokokonaisuutta henkilöverotukseen liittyen eikä asian edellyttämässä laajuudessa asiantuntemusta verolainsäädännöstä, että kunnan tulisi katsoa tarpeelliseksi pidättää ratkaisuvaltaa asiassa itsellään.

Toimivalta ratkaisuvallan pidättämistä koskevan päätöksen tekemiseen on valtuustolla, jollei valtuusto ole kuntalain 91 §:n nojalla siirtänyt toimivaltaansa kunnan muulle viranomaiselle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Ehdotus valtuustolle: Valtuusto päättää olla pidättämättä Veronkantolain §48 mukaista ratkaisuvalta kunnallisveron ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Valtuuston päätöksen jälkeen: Hallinto- ja talousjohtaja, talouspäällikkö.

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.