Perustelut
Osana kunnan toiminnan kehittämistä, kunta vastaaottaa kansalaisilta saatuja palautteita ja pyrkii vastaamaan saatuun palautteeseen mahdollisimman pian. Vuonna 2023 vastaanotettiin 707 palautetta ja niihin vastattiin keskimäärin 4 päivän sisällä. Vuonna 2024 syyskuun loppuun mennessä on vastaanotettu 530 palautetta ja keskimääräinen vastausaika on ollut 6 vuorokautta. Vastausaikaan vaikuttaa keskeisesti saadun palautteen sisältö ja luonne. Yhteenveto vuoden 2024 saaduista palautteista on liitteenä. On hyvä huomata, että vuosina 2020-2022 kunnan toimintoihin vaikuttivat koronarajoitteet ja niiden vuosien osalta saadut palautteet eivät ole vertailukelpoisia vuosiin 2023 tai 2024.
Koko vuoden kattava yhteenveto laaditaan elinvoimavaliokunnalle 2025 alussa, jolloin tietoja voidaan vertailla edelliseen vuoteen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Elinvoimavaliokunta merkitsee vuoden palauteyhteenvedon tiedoksi.
Päätös
Merk. kokouksessa asiantuntijana vesihuoltopäällikkö Riikka Johansson.
Merkittiin tiedoksi.