Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 213 Kierrätysalueen osayleiskaava

HOLDno-2023-933

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet

Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024.  Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin v 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät-Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021.

Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa-ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka-aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa.

Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön.

Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava.

Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§  22.1. 2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä v. 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina.
Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus merkitään tiedoksi.

Päätös

Esittelijä täydensi päätösehdotusta valtuuston vuoden 2018 linjausten mukaisesti (liite Kierrätysalueen osayleiskaavoitus)

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet

Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Kierrätysaluetta koskevia eri tavoitekirjauksia on aiemmin tehty kunnanvaltuustossa annetun kuntalaisadressin käsittelyn yhteydessä 9.4.2018, Hollolan strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä 10.5.2021 (kaavaselostuksen maininnat) ja Hollolan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä kunnanvaltuustossa 30.10.2023. 

Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin vuonna 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät-Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus vuodelta 2021 oheismateriaalina.

Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa-ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka-aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa.

Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön.

Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava.

Kaavoitusohjelman syksyn 2023 periaatepäätös alueen kaavoituksen käynnistämisestä on selkeä kunnanvaltuuston tahdonilmaisu valmiudesta edetä kierrätysalueen ja Nostavan-Tikkakallion alueiden kehittämisen osalta yritystoiminnan ja asumisen mahdollistamiseksi. Kaavatyössä on tarkasteltava toimintojen yhteensovittamisen mahdollisuuksia lainmukaisten tiukkojen kriteerien pohjalta. Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset tulee ottaa kaavatyössä huomioon, mutta ne eivät voi olla kaavan osalta sellaisia rajoitteita, että ne tosiasiallisesti estäisivät kaavan toteutumisen. Osayleiskaavatyön tulee pyrkiä kokonaisvaltaiseen, tasapainoiseen ja eri intressit huomioon ottavaan kokonaisuuteen.

Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§  22.1.2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Päätöksen osayleiskaavan hyväksymisestä tekee kunnanvaltuusto.

Kaavoitusarkkitehti esittelee Kierrätysalueen osayleiskaavatavoitteita.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä vuoden 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Merk. Asiantuntijakuultavana olivat elinvoimajohtaja Heli Randell, kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö Ilkka Korhonen, sekä kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Kaavoitusarkkitehti esittelee Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteita valtuuston kokouksessa.

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet vuoden 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Merk.  Keskustelun kuluessa Pia Salo esitti Ilpo Markkolan ensin kannattamana, että muutetaan lause "Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset tulee ottaa kaavatyössä huomioon, mutta ne eivät voi olla kaavan osalta sellaisia rajoitteita, että ne tosiasiallisesti estäisivät kaavan toteutumisen" seuraavasti: ”Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset tulee ottaa kaavatyössä huomioon ja 1 kilometrin suojavyöhyke tulee toteutua jokaisessa kierrätyspuistoa koskevassa kaavakäsittelyssä sekä tarkastellaan vaikutuksia nykyisiin asuinalueisiin.”

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta, äänestävät ”JAA”

Ne, jotka kannattavat Pia Salon esitystä, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 22 JAA-ääntä (Pasi Pälsi, Aki Markkola, Kristian Saarnio, Kari Aaltonen, Mika Lampola, Satu Segersven, Minna Halme, Hannu Heikkilä, Heidi Hakanen, Teemu Laine, Toini Louekoski-Huttunen, Sanni-Maria Tiihonen, Kari Hyytiä, Anne Suomäki, Pentti Lampi, Jarkko Niemi, Hannu Siljander, Kristiina Joensuu, Pasi Koistinen, Pasi Jalonen, Tapani Ihalainen, Helena Maattola)  ja 18 EI-ääntä (Pasi Pasanen, Harri Vinnamo, Ville Mikkola, Teemu Kinnari, Petri Palo, Paavo Takala, Minna Kauhanen, Pia Salo, Mikko Niipala, Ilpo Markkola, Matti Laurila, Minna Nieminen, Leea Jokinen, Tatu Söyrilä, Sakari Marttila, Kati Pölönen, Kristiina Vanhala-Selin, Erkki Arvila), Tyhjää 1 (Seija Aakala).

Puheenjohtaja totesi valtuuston päättäneen hyväksyä kunnanhallituksen esityksen.

Merk 2. Eriävä mielipide Pia Salo, Ilpo Markkola, Harri Vinnamo, Minna Kauhanen, Matti Laurila

Merk 3. Kokouksessa asiaa esitteli kaava-arkkitehti Pentti Klemetti.

Eriävä mielipide

Pia Salo , Ilpo Markkola, Harri Vinnamo, Minna Kauhanen, Matti Laurila

Äänestystulokset

  • Kyllä 22 kpl 54%

    Pasi Pälsi, Aki Markkola, Kristian Saarnio, Kari Aaltonen, Mika Lampola, Satu Segersven, Minna Halme, Hannu Heikkilä, Heidi Hakanen, Teemu Laine, Toini Louekoski-Huttunen, Sanni-Maria Tiihonen, Kari Hyytiä, Anne Suomäki, Pentti Lampi, Jarkko Niemi, Hannu Siljander, Kristiina Joensuu, Pasi Koistinen, Pasi Jalonen, Tapani Ihalainen, Helena Maattola

  • Ei 18 kpl 44%

    Pasi Pasanen, Harri Vinnamo, Ville Mikkola, Teemu Kinnari, Petri Palo, Paavo Takala, Minna Kauhanen, Pia Salo, Mikko Niipala, Ilpo Markkola, Matti Laurila, Minna Nieminen, Leea Jokinen, Tatu Söyrilä, Sakari Marttila, Kati Pölönen, Kristiina Vanhala-Selin, Erkki Arvila

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Seija Aakala

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 20.5.2024 § 126 palauttaa valtuuston 22.4.2024 päätöksen § 5 Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet menettelyvirheen perusteella uudelleen valmisteltavaksi elinvoimavaliokunnalle. Samalla kunnanhallitus antoi ohjeeksi, että erityisesti laajavaikutteisten kaavojen yhteydessä, ennen kaava-asian käsittelyn avaamista, tulee käydä erikseen keskustelu kokoukseen osallistuvien esteellisyydestä kuntalain ja hallintolain edellyttämän esteettömyyden varmistamiseksi.

Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Kierrätysaluetta koskevia eri tavoitekirjauksia on aiemmin tehty kunnanvaltuustossa annetun kuntalaisadressin käsittelyn yhteydessä 9.4.2018, Hollolan strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä 10.5.2021 (kaavaselostuksen maininnat) ja Hollolan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä valtuustossa 30.10.2023.

Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin vuonna 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät- Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus vuodelta 2021 oheismateriaalina.

Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa- ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka- aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa.

Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön.

Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava.

Kaavoitusohjelman syksyn 2023 periaatepäätös alueen kaavoituksen käynnistämisestä on selkeä kunnanvaltuuston tahdonilmaisu valmiudesta edetä kierrätysalueen ja Nostavan-Tikkakallion alueiden kehittämisen osalta yritystoiminnan ja asumisen mahdollistamiseksi. Kaavatyössä on tarkasteltava toimintojen yhteensovittamisen mahdollisuuksia lainmukaisten tiukkojen kriteerien pohjalta. Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset tulee ottaa kaavatyössä huomioon, mutta ne eivät voi olla kaavan osalta sellaisia rajoitteita, että ne tosiasiallisesti estäisivät kaavan toteutumisen. Osayleiskaavatyön tulee pyrkiä kokonaisvaltaiseen, tasapainoiseen ja eri intressit huomioon ottavaan kokonaisuuteen.

Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§ 22.1.2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Päätöksen osayleiskaavan hyväksymisestä tekee kunnanvaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä vuoden 2024 kaavoitusohjelman ja asian esittelyn mukaisina. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus merkitään tiedoksi.

Päätös

Keskustelun kuluessa Paavo Takala esitti ja Tatu Söyrilä kannatti, että kuvaustekstin seitsemännen kappaleen 3. lause muutetaan seuraavasti: Eri aikakausina kierrätysalueesta tehtyjä luottamuselinten päätöksiä ja ehtoja tulee noudattaa kaavatyössä ja yhden kilometrin suojavyöhyke tulee toteutua jokaisessa kierrätyspuistoa koskevassa kaavakäsittelyssä sekä tarkastella vaikutuksia nykyisiin asuinalueisiin.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Paavo Takalan tekemää muutosesitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä ja 6 EI-ääntä Puheenjohtaja totesi muutosesityksen voittaneen.

Puheenjohtaja ja esittelijä jättivät eriävän mielipiteen.

Merk. Minna Kauhanen ilmaisi esteellisyytensä (asianosaisuusjäävi, maanomistaja) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Varajäsen Hanna Rapatti osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Esteellisyys

Minna Kauhanen

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi
Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi
Ilkka Korhonen, kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö, ilkka.korhonen@hollola.fi
Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Asian uudelleenkäsittely ja elinvoimavaliokunnan esitys

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 20.5.2024 § 126 menettelyvirheen perusteella palauttaa valtuuston 22.4.2024 päätöksen § 5 Kierrätysalueen osayleiskaava uudelleen valmisteltavaksi elinvoimavaliokunnalle. Samalla kunnanhallitus antoi ohjeeksi, että erityisesti laajavaikutteisten kaavojen yhteydessä, ennen kaava-asian käsittelyn avaamista, tulee käydä erikseen keskustelu kokoukseen osallistuvien esteellisyydestä kuntalain ja hallintolain edellyttämän esteettömyyden varmistamiseksi.

Käsittelyn aikana elinvoimavaliokunnassa 28.5. tehtiin muutosehdotus esittelytekstiin. Äänin 6-5 elinvoimavaliokunta päätyi kannattamaan seuraavaa muutosta esittelytekstin seitsemännen kappaleen 3. lauseeseen: ”Eri aikakausina kierrätysalueesta tehtyjä luottamuselinten päätöksiä ja ehtoja tulee noudattaa kaavatyössä ja yhden kilometrin suojavyöhyke tulee toteutua jokaisessa kierrätyspuistoa koskevassa kaavakäsittelyssä sekä tarkastella vaikutuksia nykyisiin asuinalueisiin.”

Kunnanhallituksen esitys valtuustolle

Kunnanhallituksen esitys valtuustolle ei sisällä elinvoimavaliokunnan tekemää muutosehdotusta, alla kuvatuin perustein.

Hollolan kunnanvaltuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Kierrätysaluetta koskevia eri tavoitekirjauksia on aiemmin tehty kunnanvaltuustossa annetun kuntalaisadressin käsittelyn yhteydessä 9.4.2018, Hollolan strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä 10.5.2021 (kaavaselostuksen maininnat) ja Hollolan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä valtuustossa 30.10.2023.

Kaavoitusohjelman syksyn 2023 periaatepäätös alueen kaavoituksen käynnistämisestä on selkeä kunnanvaltuuston tahdonilmaisu valmiudesta edetä kierrätysalueen ja Nostavan-Tikkakallion alueiden kehittämisen osalta yritystoiminnan ja asumisen mahdollistamiseksi. Kaavatyössä on tarkasteltava toimintojen yhteensovittamisen mahdollisuuksia lainmukaisten tiukkojen kriteerien pohjalta. Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset ovat osin tilannesidonnaisia ja liittyvät sen hetkiseen käytössä olleeseen tietoon asiasta, kun tieto asiasta lisääntyy erilaisten selvitysten myötä, tulee kunnan päätöksenteossa noudattaa kuntastrategian mukaista arvoa tiedolla johtamisesta. Näin ollen eri aikakausiena tehtyjä päätöksiä  tulee ottaa kaavatyössä huomioon, mutta ne eivät voi olla kaavan osalta sellaisia rajoitteita, että ne tosiasiallisesti estäisivät tietoon nojaavaa asioiden käsittelyä etenkään, kun kaavan lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Osayleiskaavatyön tulee pyrkiä kokonaisvaltaiseen, tasapainoiseen ja eri intressit huomioon ottavaan kokonaisuuteen.

Kaavatyön keskeinen tavoite onkin lisätä tietoa ja tätä kautta arvioida mm. sitä, miten laajasti eri keinoin voidaan estää mm. erilaisin rakenteellisin- tai sijoitteluratkaisuin toiminnasta aiheutuvia haittoja. Vasta tämän lisätiedon valossa voidaan tarvittaessa rajata toiminta-aluetta tai toimintojen sijoittelua.

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet

Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin vuonna 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät- Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus vuodelta 2021 oheismateriaalina.

Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa- ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka- aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa.

Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön.

Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava.

Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§ 22.1.2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Päätöksen osayleiskaavan hyväksymisestä tekee kunnanvaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus toteaa mahdolliset esteellisyydet asian käsittelyyn osallistuvien osalta. Esteellisten henkilöiden tulee poistua kokouksesta ennen asian käsittelyn avaamista.

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteiden hyväksymistä esittelykohdan: "Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet"  mukaisina.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Perustelut

Asian uudelleenkäsittely ja elinvoimavaliokunnan esitys

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 20.5.2024 § 126 menettelyvirheen perusteella palauttaa valtuuston 22.4.2024 päätöksen § 5 Kierrätysalueen osayleiskaava uudelleen valmisteltavaksi elinvoimavaliokunnalle. Samalla kunnanhallitus antoi ohjeeksi, että erityisesti laajavaikutteisten kaavojen yhteydessä, ennen kaava-asian käsittelyn avaamista, tulee käydä erikseen keskustelu kokoukseen osallistuvien esteellisyydestä kuntalain ja hallintolain edellyttämän esteettömyyden varmistamiseksi.

Käsittelyn aikana elinvoimavaliokunnassa 28.5. tehtiin muutosehdotus esittelytekstiin. Äänin 6-5 elinvoimavaliokunta päätyi kannattamaan seuraavaa muutosta esittelytekstin seitsemännen kappaleen 3. lauseeseen: ”Eri aikakausina kierrätysalueesta tehtyjä luottamuselinten päätöksiä ja ehtoja tulee noudattaa kaavatyössä ja yhden kilometrin suojavyöhyke tulee toteutua jokaisessa kierrätyspuistoa koskevassa kaavakäsittelyssä sekä tarkastella vaikutuksia nykyisiin asuinalueisiin.”

Kunnanhallituksen esitys valtuustolle

Kunnanhallituksen esitys valtuustolle ei sisällä elinvoimavaliokunnan tekemää muutosehdotustaalla kuvatuin perustein.

Hollolan kunnan valtuusto on päättänyt kierrätysalueen osayleiskaavan vireilletulosta hyväksyessään Hollolan kunnan kaavoitusohjelman 2024. Kierrätysaluetta koskevia eri tavoitekirjauksia on aiemmin tehty kunnanvaltuustossa annetun kuntalaisadressin käsittelyn yhteydessä 9.4.2018, Hollolan strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä 10.5.2021 (kaavaselostuksen maininnat) ja Hollolan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä valtuustossa 30.10.2023.

Kaavoitusohjelman syksyn 2023 periaatepäätös alueen kaavoituksen käynnistämisestä on selkeä kunnanvaltuuston tahdonilmaisu valmiudesta edetä kierrätysalueen ja Nostavan-Tikkakallion alueiden kehittämisen osalta yritystoiminnan ja asumisen mahdollistamiseksi. Kaavatyössä on tarkasteltava toimintojen yhteensovittamisen mahdollisuuksia lainmukaisten tiukkojen kriteerien pohjalta. Eri aikakausina kierrätysalueesta tehdyt luottamuselinten päätökset ovat osin tilannesidonnaisia ja liittyvät sen hetkiseen käytössä olleeseen tietoon asiasta, kun tieto asiasta lisääntyy erilaisten selvitysten myötä, tulee kunnan päätöksenteossa noudattaa kuntastrategian mukaista arvoa tiedolla johtamisesta. Näin ollen eri aikakausiena tehtyjä päätöksiä  tulee ottaa kaavatyössä huomioon, mutta ne eivät voi olla kaavan osalta sellaisia rajoitteita, että ne tosiasiallisesti estäisivät tietoon nojaavaa asioiden käsittelyä etenkään, kun kaavan lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Osayleiskaavatyön tulee pyrkiä kokonaisvaltaiseen, tasapainoiseen ja eri intressit huomioon ottavaan kokonaisuuteen.

Kaavatyön keskeinen tavoite onkin lisätä tietoa ja tätä kautta arvioida mm. sitä, miten laajasti eri keinoin voidaan estää mm. erilaisin rakenteellisin- tai sijoitteluratkaisuin toiminnasta aiheutuvia haittoja. Vasta tämän lisätiedon valossa voidaan tarvittaessa rajata toiminta-aluetta tai toimintojen sijoittelua.

Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet

Osayleiskaavan alue on pääosin sama kuin vuonna 2023 vahvistuneen seudullisen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaavan osoittama kiertotalousalue. Alue on nykyisin yksityisten omistamaa maa- ja metsätalousaluetta, jossa ei ole asutusta. Alueen kaavoitustyötä ohjaavat em. vaihemaakuntakaava ja vahvistunut Hollolan strateginen yleiskaava 2020. Päijät- Hämeen liitto on teettänyt kiertotalousalueesta alustavan perustamissuunnitelmaehdotuksen vuonna 2021. Kiertotalousalueen alustava perustamissuunnitelmaehdotus vuodelta 2021 oheismateriaalina.

Suunnittelutavoitteet määrittyvät osin ylempien kaavatasojen suunnittelumääräyksistä. Kaavatyössä tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle valvottua kiertotaloutta harjoittava yrityskeskittymä, jolle tavoitellaan koordinoijaa eli kiertotalousoperaattoria. Mahdollisesti haittoja synnyttäviä toimintoja osoitetaan rakennuksiin haittojen hallitsemiseksi. Alueella ei sallita biojätteen käsittelyä. Maakuntakaava ohjaa tutkimaan alueelle myös maa- ainesten käsittelytoimintaa sekä puuraaka- aineen ja huoltovarmuuspolttoaineen välisäilytystä ulko-olosuhteissa.

Hankkeessa tavoitellaan yritystoimintaa mahdollistavaa kaavaratkaisua. Koska tulevasta kiertotalousoperaattorista ei toistaiseksi ole sopimusta, ei voida edetä kumppanuuskaavoituksena. Kaavoitustyössä teetetään konsulttiselvitykset kiertotalouden liiketoimintaedellytyksistä. Niissä selvitetään alan yritystoimijan kanssa kiertotaloustoimintojen taloudellisia edellytyksiä ja niiden heijastumista kaava-alueen maankäyttöön.

Toimintojen vaikutusten arviointi suoritetaan kaavatyössä MRL:n ja MRA:n edellyttämillä tavoilla ja laajuudessa. Ympäristöhaittaselvitykset ja suoja-alueen tarpeen määrittäminen kuuluvat kaavoitustyöhön ja niillä pohjustetaan vaikutusten arviointia ja tulevia kaavamääräyksiä. Ympäristöselvityksissä huomioidaan myös alueen perustamisen aikaiset maa- ja kiviainesten otto- ja täyttötyöt noin 15 vuoden aikana. Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin. Lisäksi selvitetään, miten hankkeesta aiheutuva luontokato (viherpinnan menetys) voitaisiin korvata esim. luonnon ennallistamishankkeella soveltuvassa kohteessa. Alueelle tullaan laatimaan myöhemmin myös asemakaava.

Osayleiskaavahankkeen alustava etenemisaikataulu on 2,5 vuotta 2024-2026. Osayleiskaavatyöhön osallistuu Nostavan osayleiskaavahankkeiden yhteinen luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koottu ohjausryhmä, joka on perustettu kunnanhallituksen päätöksellä 11§ 22.1.2024. Kuntalaisia, maanomistajia ja muita osallisia osallistetaan MRL säädösten mukaisesti kaavahankkeen aikana ja lisäksi järjestetään yleisölle suunnattuja vuorovaikutteisia tilaisuuksia. Päätöksen osayleiskaavan hyväksymisestä tekee valtuusto.

Ehdotus

Valtuusto hyväksyy kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet, esittelykohdan: "Kierrätysalueen osayleiskaavan tavoitteet"  mukaisina.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. Minna Kauhanen ilmaisi esteellisyytensä pykälän osalta (Kuntalaki 97.1 §) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksen ajaksi. Pykälässä paikalla Kauhasen tilalla varavaltuutettu Päivi Pasanen. 

Keskustelun kuluessa Pia Salo esitti Paavo Takalan ensin kannattamana, että 4. kappaleen lause "Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin asuinalueisiin" muutetaan seuraavaan muotoon: "Selvityksissä tutkitaan myös alueelle sallittavan toiminnan mahdollista vaikutusta lähistön nykyisiin ja tuleviin asuinalueisiin huomioiden 1 km:n suojavyöhyke jokaisessa kierrätyspuistoa koskevassa kaavakäsittelyssä." 

Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan sähköinen äänestys.

Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen ehdotusta, äänestävät ”JAA”.

Ne, jotka kannattavat Pia Salon ehdotusta, äänestävät ”EI”.

Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 24 JAA-ääntä (Aki Markkola, Anne Suomäki, Hannu Heikkilä, Hannu Siljander, Heidi Hakanen, Helena Maattola, Jari Ronkainen, Jarkko Niemi, Kari Aaltonen, Kari Hyytiä, Kati Pölönen, Kristian Saarnio, Kristiina Joensuu, Markku Pulkkanen, Mika Lampola, Minna Halme, Pasi Jalonen, Pasi Koistinen, Pasi Pasanen, Pasi Pälsi, Pentti Lampi, Päivi Pasanen, Teemu Laine, Toini Louekoski-Huttunen) ja 19 EI-ääntä (Aada Söyrilä, Erkki Arvila, Harri Vinnamo, Kristiina Vanhala-Selin, Lasse Peltonen, Marko Mikkola, Matti Laurila, Mikko Niipala, Minna Nieminen, Paavo Takala, Petri Palo, Pia Salo, Riku Korpela, Sakari Marttila, Seija Aakala, Sofia Rossi, Tapani Ihalainen, Vesa Aholainen, Ville Mikkola).

Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli hyväksynyt kunnanhallituksen ehdotuksen.

Valtuutettu Salo jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Esteellisyys

 Minna Kauhanen (Kuntalaki 97.1 §)

Eriävä mielipide

Pia Salo.

Äänestystulokset

  • Kyllä 24 kpl 56%

    Aki Markkola, Anne Suomäki, Hannu Heikkilä, Hannu Siljander, Heidi Hakanen, Helena Maattola, Jari Ronkainen, Jarkko Niemi, Kari Aaltonen, Kari Hyytiä, Kati Pölönen, Kristian Saarnio, Kristiina Joensuu, Markku Pulkkanen, Mika Lampola, Minna Halme, Pasi Jalonen, Pasi Koistinen, Pasi Pasanen, Pasi Pälsi, Pentti Lampi, Päivi Pasanen, Teemu Laine, Toini Louekoski-Huttunen

  • Ei 19 kpl 44%

    Aada Söyrilä, Erkki Arvila, Harri Vinnamo, Kristiina Vanhala-Selin, Lasse Peltonen, Marko Mikkola, Matti Laurila, Mikko Niipala, Minna Nieminen, Paavo Takala, Petri Palo, Pia Salo, Riku Korpela, Sakari Marttila, Seija Aakala, Sofia Rossi, Tapani Ihalainen, Vesa Aholainen, Ville Mikkola

Valmistelija

Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen

Kierrätysalueen osayleiskaavan aluerajauksesta ja vireille tulemisesta on päätetty Hollolan kunnan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä, kunnanhallituksen esityksestä valtuustossa § 51, 30.10.2023. Molemmille Nostavan osayleiskaavahankkeille on perustettu luottamushenkilöistä ja virkamiehistä koostuva yksi ohjausryhmä kunnanhallituksen päätöksellä § 11, 22.1.2024. Osayleiskaavahanketta koskeneessa viranomaisneuvottelussa 16.5.2024 on käsitelty kunnan viranomaisille toimittamaa ajantasaista valmisteluaineistoa. Kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelutavoitteista on tehty kunnanhallituksen esityksestä Hollolan kunnan valtuuston päätös § 28,  10.6.2024.

Osayleiskaavahanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on asetettava julkisesti nähtäväksi MRL § 63 mukaisena. OASissa kerrotaan suunnittelualueesta, kaavan tavoitteista, aiemmista selvityksistä ja suunnitelmista ja tunnistetuista selvitystarpeista. OASissa esitetään MRA § 1 edellyttämä kaavan vaikutusten arviointisuunnitelma, vuorovaikutussuunnitelma, kaavasta osalliset ja osallisten vaikuttamismahdollisuudet sekä alustava aikataulu.

Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville kunnan sähköiselle ilmoitustaululle ja kaavoituksen verkkosivuille 30 vuorokauden ajaksi. Samassa yhteydessä osayleiskaavan vireilletulosta kuulutetaan Hollolan Sanomissa ja Uusi Lahti -lehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille henkilökohtaisesti kirjeitse. Osalliset voivat voivat esittää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mielipiteitä kunnalle kirjallisesti tai suullisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Elinvoimavaliokunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunniteman (päiväys 4.9.2024) julkisesti nähtäville asettamista.

Päätös

Merk.Kokouksessa asiantuntijana kuultavana kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Merk. Minna Kauhanen ilmaisi esteellisyytensä (asianosaisuusjäävi, maanomistaja) ja poistui kokouksesta asian esittelyn ja käsittelyn ajaksi.

Päätösehdotus hyväksyttiin.
 
Esteellisyys

Minna Kauhanen

Valmistelija

  • Pentti Klemetti, kaavoitusarkkitehti, pentti.klemetti@hollola.fi

Perustelut

Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen

Kierrätysalueen osayleiskaavan aluerajauksesta ja vireille tulemisesta on päätetty Hollolan kunnan vuoden 2024 kaavoitusohjelmaa hyväksyttäessä, kunnanhallituksen esityksestä valtuustossa § 51, 30.10.2023. Molemmille Nostavan osayleiskaavahankkeille on perustettu luottamushenkilöistä ja virkamiehistä koostuva yksi ohjausryhmä kunnanhallituksen päätöksellä § 11, 22.1.2024. Osayleiskaavahanketta koskeneessa viranomaisneuvottelussa 16.5.2024 on käsitelty kunnan viranomaisille toimittamaa ajantasaista valmisteluaineistoa. Kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelutavoitteista on tehty kunnanhallituksen esityksestä Hollolan kunnanvaltuuston päätös § 28,  10.6.2024.

Osayleiskaavahanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on asetettava julkisesti nähtäväksi MRL § 63 mukaisena. OASissa kerrotaan suunnittelualueesta, kaavan tavoitteista, aiemmista selvityksistä ja suunnitelmista ja tunnistetuista selvitystarpeista. OASissa esitetään MRA § 1 edellyttämä kaavan vaikutusten arviointisuunnitelma, vuorovaikutussuunnitelma, kaavasta osalliset ja osallisten vaikuttamismahdollisuudet sekä alustava aikataulu.

Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville kunnan sähköiselle ilmoitustaululle ja kaavoituksen verkkosivuille 30 vuorokauden ajaksi. Samassa yhteydessä osayleiskaavan vireilletulosta kuulutetaan Hollolan Sanomissa ja Uusi Lahti -lehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille henkilökohtaisesti kirjeitse. Osalliset voivat voivat esittää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mielipiteitä kunnalle kirjallisesti tai suullisesti.

Elinvoimavaliokunta käsitteli asiaa kokouksessaan 10.9.2024 § 86 ja päätti ehdottaa kunnanhallitukselle Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päiväys 4.9.2024)  julkisesti nähtäville asettamista.

Asiantuntijakuultavana kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa Kierrätysalueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päiväys 4.9.2024) esityksen mukaisesti julkisesti nähtäville ja kommentoitavaksi 30 vuorokauden ajaksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Merk. Kokouksessa kuultavana kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti.

Tiedoksi

elinvoimajohtaja, kaavoitus- ja maankäyttöpäällikkö, kehityspäällikkö, elinkeinopäällikkö, kaavoitusarkkitehti. Ladec oy: toimitusjohtaja, asiakkuuspäällikkö

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.