Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 222 Hollolan kunnan hankintaohje 2024 - päivitys

HOLDno-2020-597

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön mukaisesti kunnahallitus hyväksyy hankintoja ohjaavat Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet. Nyt voimassa oleva ohje on hyväksytty kunnnahallituksessa 11.4.2022 §94 ja sen päivitys on tullut ajankohtaiseksi.

Kunnan hankintatyöryhmä on päivittänyt kunnan hankintaohjetta, osittain lainsäädännön hankintarajamuutosten osalta kuin myös menettelytapaohjeiden osalta. Mukana on myös teknisiä muutoksia/täsmennyksiä. Liitteenä esitys uudeksi hankintaohjeeksi ja oheismateriaalina versio josta ilmenevät tehdyt muutokset.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet liitteen mukaisesti. Uudistetut linjaukset ja ohje astuvat voimaan 1.8.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy hankintoja ohjaavat Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet. Nyt voimassa oleva ohje on hyväksytty kunnanhallituksessa 17.6.2024. Voimaantulon jälkeen on tunnistettu tarve täsmentää annettuja kirjauksia.

  1.  Kohdassa 2.2 on täsmennetty toimittajan vastuukirjaus.
  2. Kohdassa 3.1. täsmennetään, että vähäisiä hankintoja (alle 30 000 euroa) koskeva ohje ei koske hankintoja, joiden arvo alittaa 9.000 euroa. Tällä kirjauksella halutaan vähentää pienimuotoisiin hankintoihin kohdistuvaa työmäärää.
  3. Lisäksi täsmennetty rakentamisinvestointien hankintarajoja, kilpailutuksen sekä pienhankinnan osalta.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Hollolan kunnan hankintalinjaukset ja hankintaohjeet liitteen mukaisesti. Uudistetut linjaukset ja ohje astuvat voimaan 1.10.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hankinta-asiantuntija, hallintopäällikkö, kunnan johtoryhmä, esihenkilöt, Hollolan Asuntotalot Oy:n toimitusjohtaja ja Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtaja.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.