Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 223 Vaikutusten ennakkoarviointimenettely Hollolan kunnassa

HOLDno-2024-685

Valmistelija

  • Turkka Rantanen, hallinto- ja talousjohtaja, turkka.rantanen@hollola.fi

Perustelut

Kuntahallinnossa tehtävät päätökset ovat usein mittavia ja laajoja, ja ne vaikuttavat merkittävästi kuntalaisiin ja kunnan talouteen. Mukaan päätöksentekoon tarvitaan useita erilaisia päätösvaihtoehtoja, joista poliitikot voivat valita kuntalaisten näkökulmasta parhaan. Vaikutusten ennakkoarvioinnilla tarkoitetaan päätösesitysten vaikutusten arviointia etukäteen ja se tulee kytkeä osaksi kunnan talouden ja toiminnan suunnittelun ja toteutuksen arviointiin.

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi on kirjattu eri näkökulmien osalta useampaan eri lakiin kuntien tehtäväksi. Esimerkiksi ympäristövaikutusten sekä asukkaiden hyvinvointiin ja terveyteen kohdistuvien päätösten arviointi ovat kunnille lakisääteisiä.

Päätösvalmistelussa esittelijän vastuulle on aina kuulunut erilaisten vaikutusarviointien tekeminen, mutta niitä ei yleensä ole erikseen kirjattu näkyväksi osaksi esittelyä. Mitä laajemmasta asiasta on ollut kysymys, sitä varmemmin eri näkökulmia on käyty läpi myös osana päätösprosessia. Johtoryhmä on linjannut viime vuonna tarkempaa ohjeistusta vaikutusten ennakkoarvioinnin osalta, ja malli on ollut osittain jo käytössä, mutta erillistä päätöstä mallin käyttöönotosta ei ole tehty.

Liitteenä valmisteltu ohje vaikutusten ennakkoarvioinnista kunnan muutosprosesseissa. Ohjeen tueksi on laadittu tukiaineistoa sen arvioimiseen, tuleeko vaikutusten arviointi tehdä laajana vai suppeana (oheismateriaali).

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hyväksyy laaditun ohjeen vaikutusten ennakkoarvioinnista kunnassa.

Kunnanhallitus valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan tekemään ohjeeseen teknisiä muutoksia.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Palvelualuejohtajat, palvelujohtajat ja esihenkilöt.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.