Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, kokous 13.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 149 Lapsiparlamentti, kooste sivhyvan 13.12.2023 käsittely

HOLDno-2021-464

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heli Randell, elinvoimajohtaja, heli.randell@hollola.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten kuulemisesta ja osallistamisesta päätöksenteossa on säädetty muun muassa Perustuslain 6 § 3 momentti,​ Kuntalain 22 §:n,​ Nuorisolain 24 §:n ja Perusopetuslain 47 a §:ssä. Hollolan kunnan keskeiset tavat osallistaa ja kuulla nuoria ovat nuorisovaltuusto,​ yhdeksäsluokkalaisten vaikuttamispäivä sekä lapsiparlamentti. Vapaa-​aikapalvelut vastaa Lapsiparlamentin toiminnan järjestämisestä ja organisoinnista. Lapsiparlamentti kokoontuu kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin). Lapsiparlamentti koostuu kunnan koulujen 1. -​ 6. luokkalaisista oppilaista.

Lapsiparlamentiin osallistuvien lasten ohjaaville opettajille annetaan ennakkotehtävät tai aiheet,​ joita opettajat työstävät lasten kanssa. Lapsiparlamentin kokouksessa osallistujat esittelevät annettujen aiheiden pohjalta toteutettuja presentaatioita kunnan keskeisille viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. 

Vuoden 2023 toisessa Lapsiparlamentissa 18.10.2023 teemana oli Millainen on turvallinen koulutie? Parlamentti toteutettiin Hollolan pääkirjaston tapahtumatorilla.

Ennakkotehtävänä oppilaat olivat valmistelleet esityksiä Liikenneturvan vaaranpaikkakartoituksen pohjalta: https://www.liikenneturva.fi/opetusmateriaalit/koulureitin-vaaranpaikkakartoitus/#71c28beb. Esityksissä tuotiin ansiokkaasti ja monipuolisesti esiin millaisia vaaranpaikkoja lapset koulumatkoillaan kohtaavat ja pohdittiin millaisin keinoin turvallisuutta voitaisiin yhdessä lisätä. Ratkaisuissa tarkasteltiin niin omaa toimintaa, ympäristöä kuin muita tiellä liikkujia. 

Elinvoiman ja hyvinvoinnin palvelualueella on valmisteltu vastauksia parlamentin tekemiin ehdotuksiin. Vastaukset ovat valmistuneet 21.11.2023. Yleisesti voidaan todeta, että lasten omat ratkaisut olivat hyviä. Ilahduttavaa oli, että lapset tiedostavat, että koulutien turvallisuuteen voi itse vaikuttaa.

Elinvoiman palvelualueen vastauksista näkee, että koulutien turvallisuudesta ja toimivuudesta vastaa useampi taho; kunta, valtio, yksityistiet ja tontin omistajat. Tämä tekee haasteelliseksi selvittää sen, kuka toimija on vastuussa yksittäisessä tienkäyttäjän asiassa. Kaiken ikäiset tienkäyttäjät voivat antaa palautekanavia pitkin palautetta parannustarpeista. Hollolan kunnan palautekanava löytyy osoitteesta https://hollola.fi/kunta-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/anna-palautetta/

Tilaisuudessa oli kerätty parlamentilta online-palautetta. Kyllä-vastauksia kertyi paljon kysymyksiin: Koetko, että koulumatkasi on turvallinen?, Oletko nähnyt vaaratilanteita?, Käytätkö heijastinta? ja Käytätkö kypärää pyöräillessäsi/skuuttaillessasi? Parlamenttigallupin tulokset ja ennakkotehtävänä valmistellut esitykset osoittavat, että lapset osaavat toimia turvallisesti liikenteessä ja tiedostavat oman vastuunsa liikenneympäristössä.

Ehdotus

Esittelijä

Elinvoimavaliokunta päättää merkitä liitteenä olevan lapsiparlamentin koonnin tiedoksi ja lähettää asian jatkotyöstettäväksi hyvinvoinnin palvelualueelle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Lassi Puodinketo, vapaa-aikapäällikkö, lassi.puodinketo@hollola.fi

  • Kim Strömmer, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kim.strommer@hollola.fi

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta päättää merkitä liitteenä olevan lapsiparlamentin koonnin tiedoksi ja lähettää asian kunnanhallitukselle tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Merk. Asiantuntijana kuultavana oli osallisuuskoordinaattori.

Tiedoksi

Tiedoksi: vapaa-aikapäällikkö, aluerehtorit, apulaisrehtorit, hyvinvointikoordinaattori, osallisuuskoordinaattori

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.