Ympäristöterveyslautakunta, kokous 13.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Pieneläinpäivystys, optiovuodet 2024-2025

HOLDno-2023-709

Valmistelija

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Eläinlääkäripäivystys järjestetään Päijät-Hämeessä maakunnallisesti ja sen organisoinnista vastaa Päijät-Hämeen ympäristöterveys. Eriytetty pieneläinpäivystys perjantai-iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä on hankittu ostopalveluna Evidesia eläinlääkäripalvelut Oy:ltä. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ympäristöterveyskeskus on kilpailuttanut sopimuksen v. 2021 ja palveluntuottajan kanssa on tehty sopimus vuosille 2022 - 2023. Sopimus on siirtynyt uudelle organisaatiolle ympäristöterveydenhuollon järjestämisvastuun siirtyessä Hollolan kunnalle 1.1.2023. Sopimukseen on kirjattu mahdollisuus kahden optiovuoden (1 + 1) käyttämiseen.

Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy on esittänyt 6.2.2023 päivystyssopimuksen tuntiveloituksen nostamista optiokaudelle vuosille 2024 ja 2025 siten, että kaikilta päivystystunneilta veloitetaan 100 € (alv 0%) 1.1.2024 alkaen. Evidensia perustelee hinnankorotusta kasvaneilla henkilöstökuluilla. Nykyisellä sopimuskaudella 2022 ja 2023 hinta päivystyksen hinta on ollut perjantaisin ja pyhän aattona 70 eur, lauantaisin 90 eur ja sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 100 eur /h. Hinnan nousu nykyiseen sopimukseen nähden olisi noin 15 000 euroa vuodessa hinnan noustessa  154 000 eurosta 168 000 euroon (9,1 %). Pieneläinpäivystyksen kustannuksista laskutetaan käyttömäärien perusteella n. 65 %  Lahden kaupungilta, joten hinnan nousun kustannusvaikutus Päijät-Hämeen ympäristöterveydelle on noin 5000 euroa vuodessa. 

Hollolan kunnan ympäristöterveyslautakunta on kokouksessaan 18.4.2023 § 13 hyväksynyt Lahden kaupungin kanssa tehtävävän sopimuksen eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä 1.7.2023 - 31.12.2025. Päivystyssopimus perustuu siihen, että eriytetyn pieneläinpäivystyssopimuksen optiovuodet käytetään ja pieneläinpäivystyksen järjestämistapa ja mahdollinen tarve palvelun uudelle kilpailuttamiselle arvioidaan vuonna 2025. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta hyväksyy Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen pieneläinten (lemmikkien) eläinlääkäripäivystyspalvelujen hankinnasta optiovuosien 2024-2025 käytön palveluntuottajan esittämällä hinnankorotuksella. Samalla lautakunta toteaa, että Hollolan kunnan haliintosäännön mukaisesti ympäristöterveysjohtaja tekee hankintapäätöksen optiovuosien käyttämisestä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.