Ympäristöterveyslautakunta, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Elintarvikelain mukaisen seuraamusmaksun kriteerit

HOLDno-2023-455

Valmistelija

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Vuonna 2021 voimaan tulleeseen elintarvikelakiin on lisätty uusi hallinnollinen sanktio, elintarvikevalvonnan seuraamusmaksu (§ 67). Toimivaltainen viranomainen voi määrätä seuraamusmaksun muun muassa, jos toimija harjoittaa alkutuotantoa tai elintarviketoimintaa, jota ei ole rekisteröity tai hyväksytty lain edellyttämällä tavalla, toimija ei noudata velvollisuutta tiedottaa elintarviketoiminnasta liikkuvassa elintarvikehuoneistossa tai toimija laiminlyö ruokamyrkytyksiä koskevaa ilmoitusvelvollisuuttaan. Rangaistusluonteisella hallinnollisella seuraamusmaksulla pyritään toisaalta ennaltaehkäisemään elintarvikesäännösten vastaista toimintaa ja toisaalta nopeasti ja tehokkaasti estämään sen jatkaminen. Seuraamusmaksun suuruus on vähintään 300 euroa ja enintään 5000 euroa. Hollolan kunnan hallintosäännössä päätösvalta asiassa on delegoitu ympäristöterveysjohtajalle. Seuraamusmaksu määrätään maksettavaksi valtiolle.

Päijät-Hämeen ympäristöterveyden valvontaviranomainen alkoi soveltaa seuraamusmaksuja koskevaa säännöstä siinä vaiheessa, kun Ruokavirasto julkaisi valtakunnallisen tarkentavan soveltamisohjeen.  Tähän mennessä seuraamusmaksu on määrätty yhdelle alkutuotannon toimijalle ja kahdelle elintarvikealan toimijalle toiminnan harjoittamisesta sellaisessa toimipaikassa, josta ei ole tehty elintarvikelain 8 tai 10 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta. Seuraamusmaksun määrä on ollut 300 - 600 euroa. On kuitenkin todettu, että menettelyn yhtenäisyyden ja toimijoiden tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi on tarpeen asettaa tarkemmat kriteerit määrättävän seuraamusmaksun suuruudelle.

Seuraamusmaksua koskevan elintarvikelain pykälän 2 momentin mukaan maksun suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon menettelyn laatu, vahingollisuus ja toistuvuus. Tämän vuoksi maksun suuruuden kriteereiksi esitetään toiminnan riskiluokkaa, liikevaihtoa, elintarvikesäännösten vastaisen menettelyn toistuvuutta ja vahingollisuutta, viranomaisen harhauttamista sekä terveysvaaran tai epidemian laaja-alaisuutta. Harjoitettavan toiminnan riskiluokka määräytyy toiminnan luonteen ja riskialttiuden sekä toiminnan kokoluokan perusteella Ruokaviraston ohjeistuksen mukaisesti.

Ruokaviraston ohjeen mukaan maksu voidaan jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä, jos tekoa voidaan pitää vähäisenä ja maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen vähimmäismäärää pienempänä on kohtuullista laiminlyönnin laatu, toistuvuus, suunnitelmallisuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen. Maksu voidaan jättää myös määräämättä, jos on selvää, että lainsäädännön vastainen teko on aiheutunut ilman huolimattomuutta tai tuottamuksellisuutta ja toimijalla on selvästi ollut pyrkimys noudattaa lainsäädäntöä. Jos on tarkoituksenmukaisempaa tehdä rikkeestä tutkintapyyntö esitutkintaviranomaisille tai jos asia on jo vireillä rikosprosessissa, seuraamusmaksua ei voida määrätä.  

Ruokavirasto on laatimassa  tarkempaa valtakunnallista ohjeistusta puutteista ja määräystenvastaisista menettelyistä, joiden kohdalla seuraamusmaksu on syytä määrätä  elintarvikelain 67 §:n 1 momentin kohtien 2, 4 ja 5 perusteella. Nämä koskevat tilanteita, joissa markkinointia harjoitetaan elintarvikesäädösten vastaisesti tai toimija ei noudata vaatimusta omavalvonnasta tai jäljitettävyydestä. Ennen seuraamusmaksun käyttöönottoa on näiden kohtien soveltamisen osalta tarkoituksenmukaista odottaa Ruokaviraston tarkemman ohjeistuksen valmistumista. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta päättää, että

  • elintarvikelain 67 §:n mukaisen seuraamusmaksun suuruus määritetään liitteen 1 mukaisesti
  • maksun suuruuden määrittämisessä kunkin hintahaarukan sisällä käytetään seuraavia kriteerejä:
    • harjoitettavan toiminnan riskiluokka
    • liikevaihto 
    • elintarvikesäännösten vastaisten menettelyjen toistuvuus
    • menettelyn vahingollisuus ja viranomaisen tahallinen harhauttaminen
    • vakavia vaaroja tai ruokamyrkytyksiä koskevan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä asetetaan korkeampi maksu, mikäli laiminlyönti koskee ilmoittamatta jättämistä laajalle levinneestä epidemiasta tai elintarvikkeiden takaisinvetoa edellyttävästä terveysvaarasta
  • kriteereistä voidaan poiketa tapauskohtaisesti. Perustellusta syystä maksu voidaan jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä
  • elintarvikelain 67 §:n 1 momentin kohtien 2, 4 ja 5 osalta ei toistaiseksi määrätä seuraamusmaksua.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

terveydensuojeluinsinööri Sanna Kousa

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.