Ympäristöterveyslautakunta, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvitystyöryhmän nimeäminen

HOLDno-2023-39

Valmistelija

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Perustelut

Valtioneuvoston asetuksen elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämisestä (1365/2011 ja muutos 978/2022) 3 §:n mukaan kunnan elintarvike- ja terveydensuojeluviranomaisen on yhdessä tartuntatautien vastustamisesta kunnan alueella vastaavan viranomaisen kanssa ennalta varauduttava elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviäviin epidemioihin ja sovittava niitä koskevan selvitystyön järjestämisestä. Asetuksen 4 §:n mukaan kunnan elintarvike- ja terveydensuojeluviranomaisen tulee yhdessä nimetä epidemioiden selvittämistä varten selvitystyöryhmä, johon kuuluvat:

  1. hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaava lääkäri; 
  2. hyvinvointialueen tartuntatautiyhdyshenkilö; 
  3. elintarvikelaissa (297/2021) ja terveydensuojelulaissa (763/1994) tarkoitettua valvontaa johtava viranhaltija; 
  4. kunnan virkaeläinlääkäri; 
  5. kunnan elintarvikkeiden, talousveden ja uimaveden laatua valvova viranhaltija; sekä 
  6. alueen vesihuollosta vastaavan tahon edustaja. 

 

Työryhmää on tarvittaessa täydennettävä riittävän asiantuntemuksen varmistamiseksi.

Selvitystyöryhmän tehtävänä on: 

  1. huolehtia, että epidemian selvittämiseksi vaadittavat epidemiologiset ja laboratoriotutkimukset suoritetaan; 
  2. huolehtia epidemian hallintaan tähtäävien toimenpiteiden yhteensovittamisesta; 
  3. vastata tiedonkulusta tutkimuksia tekevien viranomaisten ja laboratorioiden välillä; 
  4. huolehtia tarvittaessa yhteydenpidosta hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän asiantuntijoihin ja viranomaisiin; 
  5. tiedottaa epidemiasta väestölle ja tiedotusvälineille; 
  6. tehdä asetuksen mukaiset ilmoitukset muille viranomaisille; sekä 
  7. tehdä muut tarvittavat selvitykset.

 

Päijät-Hämeen alueella elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvitystyö on aiemmin järjestetty perusterveydenhuollon aluejaon mukaan. Kuntayhtymän hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunta on vuonna 2021 nimennyt elintarvike- tai vesivälitteisten epidemioiden selvitystyöryhmät Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän, Heinolan kaupungin ja Sysmän kunnan alueille. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän selvitystyöryhmään on nimetty edustajat sekä yhtymän ympäristöterveyskeskuksesta että Lahden kaupungin ympäristöterveydenhuollosta, koska selvitystyöryhmä on vastannut asetuksen mukaisista tehtävistä molempien yksikköjen valvonta-alueilla. Kaikki selvitystyöryhmät ovat kokoontuneet kaksi kertaa vuodessa yhteiseen kokoukseen käsittelemään tiedossa olevia epidemioita tai niiden epäilyjä sekä kehittämään työryhmän toimintaa. Varsinaisten epidemiaselvitysten osalta on ollut mahdollista kutsua koolle vain ko. selvitykseen osallistuvat henkilöt.
Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa on tarpeen nimetä selvitystyöryhmät uudelleen. Epidemiaselvitystyöryhmien kokouksessa 1.11.2022 on käsitelty työryhmien nimeämistä ja todettu vallitseva työryhmän kokoonpano ja kokouskäytännöt tarkoituksenmukaisiksi.  Työryhmä päätyi ehdottamaan yhden selvitystyöryhmän nimeämistä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alueelle. Ryhmässä tulee olla edustettuna valtioneuvoston asetuksen mukaiset henkilöt riittävässä laajuudessa. Tartuntataudeista vastaavan lääkärin ja tartuntatautiyhteyshenkilöiden nimeämisestä on keskusteltu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallintoylihoitaja Pertti Sopasen ja ylilääkäri Ville Lehtisen kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, silja.makela@hollola.fi

Ympäristöterveyslautakunta päättää nimetä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvitystyöryhmään seuraavat henkilöt:

  • Jukka Majuri, Harjun terveys, tartuntataudeista vastaava lääkäri
  • Ville Lehtinen, erikoissairaanhoidon infektioylilääkäri
  • Sari Mölsä, erikoissairaanhoidon infektiohoitaja
  • Pirjo Mäkelä, terveydenhoitaja, Harjun terveys
  • Elina Nevalainen, sairaanhoitaja, Hollolan sote-keskus
  • Sirkka-Liisa Raulahti, terveydenhoitaja, Asikkalan sote-keskus
  • Sara Sallila, terveydenhoitaja, Heinolan sote-keskus
  • Silja Mäkelä, ympäristöterveysjohtaja, Päijät-Hämeen ympäristöterveys
  • Riikka Lasonen, eläinlääkintähuollon päällikkö, Päijät-Hämeen ympäristöterveys
  • Jaana Pyykölä, terveydensuojeluinsinööri, Päijät-Hämeen ympäristöterveys
  • Sanna Kousa, terveydensuojeluinsinööri, Päijät-Hämeen ympäristöterveys
  • Hannu Mustonen, toimitusjohtaja, Lahti Aqua / Aqua Palvelu Oy
  • Petteri Kotonen, toimitusjohtaja, Orimattilan Vesi
  • Aki Tiihonen, tekninen johtaja, Asikkalan Vesi Oy
  • Ari Matteinen, rakennuspäällikkö, Heinolan kaupungin vesilaitos
  • Jani Nurminen, erikoisammattimies, Sysmän kunnan vesilaitos

 

Lisäksi lautakunta toteaa, että Lahden kaupunki nimeää ryhmään edustajat Lahden kaupungin ympäristöterveydenhuollosta sekä täydentää tarvittaessa ryhmän asetuksen mukaista kokoonpanoa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianosaiset: työryhmään nimetyt Tiedoksi: Lahden kaupunki/Rakennus- ja ympäristölupalautakunta, WebLumu, Päijät-Hämeen hyvinvointialue/kirjaamo

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Hollolan kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hollolan kunta.

Hollolan kunta / Kirjaamo
Postiosoite: PL 66, 15871 Hollola
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, 15870 Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427

Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon vaaditaan oikaisua
  • miten päätöstä vaaditaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite, puhelinnumero ja muut asian hoitamiseksi tarvittavat yhteystiedot. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.