Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 22.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuudesta / 98-451-15-49

HOLDno-2021-50

Valmistelija

  • Sameli Männistö, vs. ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Perustelut

Kiinteistön 98-451-15-49 omistaja hakee vapautusta velvollisuudesta liittyä Hollolan kunnan vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon. Vapautusta haetaan olemassa olevalle asuinrakennukselle. Kiinteistön käyttövesi otetaan omasta rengaskaivosta. Hakija on toimittanut kaivovesinäytetulokset, joiden mukaan kaivovesi täyttää talousveden laatuvaatimukset- ja suositukset. Jäteveteen vaikuttavat varusteet rakennuksessa ovat yksi suihku, kaksi vesikäymälää ja sauna. Kiinteistön jätevedet johdetaan betoniseen umpisäiliöön, joka on tilavuudeltaan 18 m3 ja tyhjennetään 3-5 kertaa vuodessa.

Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajamassa, jolloin sillä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesijohto- ja jätevesiverkostoon. 

Perusteluina vapautushakemukselle esitetään: Liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuvat kustannukset.
Hakemukseen on liitetty asiantuntijan laatima kustannusarvio, jonka mukaan kiinteistölle tulisi liittymiskustannuksia yhteensä 84 900 €. Kustannusarvio ei sisällä liittymismaksuja.

Hakemuksen mukaan liittymän rakentaminen kiinteistölle olisi kallista toteuttaa ja riskialtista talon rakenteille. Lainaus hakemukseen liitetystä selvityksestä:
Asuinrakennus johon liittymät tulisi johtaa on perustettu kalliovaraisesti louhintapohjalle. Rakennus on siporex runkoinen kaksikerroksinen talo, jossa välipohjajana ja välikattona on siporexelementit. Julkisivumateriaalina on kalkkihiekkatiili. Talon tärinäkesto on puolet normaalista tiilikerrostalosta. Kolmea metriä lähempänä ei voi suoritta varovaistakaan louhintaa räjäytysmenetelmällä, vaan kallion irrotus on suoritetta mekaanisin menetelmin irtiporauksena, vaijerisahauksena tai kiilaamalla, muutoin tärinä ja räjäytyksen kalliorakoihin suuntautuvat kaasunpaineet vaurioittavat rakenteita.


Asian käsittely:
Hakemus on tullut vireille 27.5.2021 ja sitä on täydennetty 1.4.2022. Vapautushakemuksesta on kuultu terveydensuojeluviranomaista ja Hollolan vesihuoltolaitosta. Hakijalle on varattu mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnosta. Vastine on saapunut 9.9.2021. Lausunnot ja vastine ovat asian oheismateriaaleina.


Lainsäädäntö
Vesihuoltolain (119/2001) 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella oleva
kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.
Lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta
toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen lain 10 §:ssä tarkoitetusta
kiinteistön liittämisvelvollisuudesta lain 11 §:ssä säädetyin perustein. Ennen
vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle
on varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto.
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle
kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston
rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset,
vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista
vesihuoltolaitoksen toiminta- alueella.
Edellä 11 §:n 2 momentissa säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon
liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä
riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin
liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 2 momentissa säädetyn lisäksi, että
kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää
ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.
 

Päätösehdotuksen perustelut
Vesihuoltolain mukaan vapautus on myönnettävä, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy. Vapauttamisen ei saa myöskään vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Hakemukseen liitetyn asiantuntijan laatiman kustannusarvion mukaan kiinteistön liittämiskustannukset olisivat yhteensä noin 84 900 € (ei sisällä liittymismaksuja). Rakennus on siporex-runkoinen talo, joka on perustettu kalliovaraisesti louhintapohjalle. Lisäselvityksen mukaan liittäminen jouduttaisiin tekemään kanaalilouhintana, mikä nostaa liittämiskustannukset kohtuuttoman korkeiksi. Liittäminen muodostuisi kiinteistön omistajalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon liittymän rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Rakennuksen kaikki jätevedet ohjataan betoniseen umpisäiliöön, joka tyhjennetään 3-5 kertaa vuodessa. Rakennuksen jätevesien käsittely ei käytettävissä olevien tietojen mukaan vaaranna ympäristön tilaa. Kiinteistö ei sijaitse ranta- tai pohjavesialueella. Lisäksi kiinteistöllä on käytettävissä talousveden laatuvaatimukset- ja suositukset täyttävää kaivovettä. Vapautus on myönnetty määräaikaisena, sillä olosuhteet kiinteistöllä saattavat muuttua, huomioiden mm. betonisen umpisäiliön käyttöiän sekä mahdollisen vesihuoltoverkoston laajenemisen myötä lähemmäksi tulevan liittymiskohdan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, vs. ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Kiinteistölle 98-451-15-49 myönnetään 5 vuoden määräaikainen vapautus vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittymisestä. Vapautus on voimassa 22.6.2027 saakka, jonka jälkeen asia on tuotava uudelleen ratkaistavaksi. 

 

 

Päätös

Keskustelun kuluessa Mikko Niipala esitti ja Mika Halme kannatti, että kiinteistölle 98-451-15-49 myönnetään 10 vuoden määräaikainen vapautus vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittymisestä. Vapautus on voimassa 22.6.2032 saakka, jonka jälkeen asia on tuotava uudelleen ratkaistavaksi. Vapautus koskee ainoastaan kiinteistön nykyistä omistajaa, tilannetta ja varustelutasoa. Jos kiinteistö vaihtaa omistajaa tai kiinteistön käyttötarkoitus tai jätevesijärjestelmän kunto muuttuu, on vapautus arvioitava uudestaan.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Mikko Niipalan tekemää esitystä, äänestävät EI. Menettelytapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi Mikko Niipalan  muutosesityksen voittaneen.

Äänestystulokset

Tiedoksi

Asianosainen, Tiedoksi: Hollolan vesihuoltolaitos, Lahti Aqua Oy, Terveydensuojeluviranomainen / PHHYKY, Etelä-Savon ELY-keskus (kirjaamo)