Perustelut
Lausuntopyyntö: Työllisyyspoliittinen tuki yhdistyksille ja säätiöille VN/37864/2025
Johdanto
Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää erityisesti jakelussa mainittuja tahoja antamaan lausuntonsa liitteenä olevasta luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan uutta työvoimapalvelutehtävää työvoimaviranomaiselle.
Tausta
Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman ”Vahva ja välittävä Suomi” kuntouttavaa työtoimintaa koskevan kirjauksen toimeenpanoon. Hallitusohjelman toimeenpanemiseksi sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut luonnoksen hallituksen esitykseksi sosiaalipalveluiden uudistamiseksi, joka on lausunnolla 17.4.–29.5.2026. Osana ehdotusta laki kuntouttavasta työtoiminnasta ehdotetaan kumottavaksi.
Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti hallitusohjelman toimeenpanon arviomuistiomenettelyllä työvoimapalveluiden kehittämiseksi. Arviomuistio oli lausunnolla 18.12.2025–18.2.2026. Arviomuistion kehittämisehdotuksista saatua palautetta on huomioitu tässä esityksessä. Keväällä 2026 hallitus lisäksi linjasi osana työllisyyden edistämisen tavoitteita, että käyttöön otettaisiin uusi työvoimapoliittinen avustus, jonka työvoimaviranomaiset voisivat myöntää kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan toimintaan.
Tavoitteet
Esityksen tavoitteena on parantaa pitkään työttömänä olleiden työllistymistä pidemmällä aikavälillä. Tavoitteena on, että suurin osa tuettavaan toimintaan osallistuneista työttömistä siirtyisi työllistymispolullaan eteenpäin ja työllistyisi avoimille työmarkkinoille. Esityksessä ehdotetaan työvoimaviranomaiselle uutta tehtävää myöntää yhdistyksille ja säätiöille rahoitusta pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan toimintaan. Myönnettävää rahoitusta kutsutaan ehdotuksessa työllisyyspoliittiseksi tueksi. Työvoimaviranomainen myöntäisi tuen hankkeisiin, joissa toteutettava toiminta parantaisi työttömän työnhakijan työnhaun ja työllistymisen yleisiä edellytyksiä. Hankkeissa toteutettavaa toimintaa ei luettaisi työvoimapalveluksi. Tuettavan toiminnan sisällöstä ei säädettäisi tarkkaan, vaan työvoimaviranomainen määrittelisi sisällön julkaisemassaan hakuilmoituksessa. Tuen myöntämiselle ehdotetaan kuitenkin rajoituksia eli tukea ei myönnettäisi mm. taloudelliseen toimintaan, julkisiin työvoimapalveluihin tai muuhun toimintaan, jonka kunta on velvollinen järjestämään, investointeihin tai kehittämistoimintaan. Toimintaan osallistuminen olisi työttömälle työnhakijalle tietyin edellytyksin velvoittavaa. Tuettavaan toimintaan osallistuminen ei vaikuta kunnan maksuosuuteen työttömyysturvan rahoituksessa eikä esityksellä ole tarkoitus muuttaa nykyistä rahoitusmallia.
Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 12.6.2026.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anne Tapaila, työllisyysaluejohtaja, anne.tapaila@hollola.fi
Työllisyyslautakunta lausuu Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntöön luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle seuraavasti:
Taustakysymys
Onko ehdotus uudesta tuesta ja sillä tuettavasta toiminnasta kannatettava?
Perustelut tiiviisti
Kuntouttavan työtoiminnan alasajon myötä uhkaa jäädä asiakaskunta, joille ei ole tukea tarjolla ja jotka ovat kuitenkin työvoimapalvelujen asiakkaita.
Kohdennetut kysymykset
1. Näkemyksenne tuen tarkoituksesta ja tuettavan toiminnan kohderyhmästä?
Ehdotuksen mukainen kohderyhmä on hyvä. Laissa on hyvä tiedostaa se, että työvoimapalvelujen tavoitteena on aina työllistymispolulla eteneminen, mutta asiakkaana on paljon niitä, joilla työllistymiseen on pitkä matka tai sitä näkymää ei ole ollenkaan. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa pitkään työttömänä olleiden työllistymistä. Maininta ”pidemmän aikavälin tavoitteena on, että suurin osa tuettavaan toimintaan osallistuneista työttömistä siirtyisi työllistymispolullaan eteenpäin ja työllistyisi avoimille työmarkkinoille” on riittävän laaja kuvaus kohderyhmän tavoitteesta.
2. Näkemyksenne tuen kohdentamisesta yhdistyksille ja säätiöille (108 §)?
Ehdotus on erittäin hyvä. Järjestöjen toimintaedellytysten vahvistaminen on tärkeää, monet tekevät juuri ehdotuksessa mainitun kohderyhmän kanssa töitä muutenkin.
3. Näkemyksenne tuen hakijaa/saajaa koskevista edellytyksistä (109 §)?
Erittäin kannatettavaa on se, että myönnettävä tuki olisi harkinnanvarainen ja ehdotettavalla sääntelyllä halutaan jättää työvoimaviranomaiselle riittävästi harkintavaltaa tuen myöntämisessä. Näin mahdollistettaisiin sellaisen hanketoiminnan käynnistäminen ja edistäminen, jolla vastattaisiin parhaiten työllisyysalueella tunnistetun kohderyhmän tarpeisiin.
4. Näkemyksenne tuettavan toiminnan rajoituksista (110 §)?
Toiminnan rajoitukset ovat hyviä. Tukea ei myönnettäisi eikä sitä saisi käyttää taloudelliseen toimintaan, ei myöskään kuntien järjestämisvastuulle kuuluviin julkisiin työvoimapalveluihin tai palveluiden tuottamiseen tai hankkimiseen, jotka kunta on lain mukaan velvollinen rahoittamaan tai muuhun sellaiseen toimintaan, johon on muu päällekkäinen rahoitus. Tukea ei voisi myöntää eikä sitä saisi käyttää investointeihin eikä irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenoihin tai kehittämistoimintaan.
5. Näkemyksenne esityksessä kuvatusta tuettavasta toiminnasta? Onko tuettavaa toimintaa kuvattu riittävästi? Miten täydentäisitte tuettavan toiminnan kuvauksia (voitte kertoa myös esimerkkejä)?
Pidämme tärkeänä, että ehdotettu sääntely ei määrittelisi yksityiskohtaisesti tuotettavan toiminnan sisältöä, jolloin toiminta voi vaihdella suurestikin hankkeiden välillä ja näin ollen myös kustannukset. Tällä mahdollistetaan työllisyysalueiden alueellisen ekosysteemin rikastuttaminen ja ehdotetun toiminnan toteuttaminen kohderyhmälle.
6. Näkemyksenne tuen määrää ja kestoa koskevista ehdotuksista (111 §)?
Ehdotus tuen määrästä (enintään 100 prosenttia tuella katettavista kustannuksista), harkinnanvaraisuudesta ja enintään 3 vuoden kestosta on hyvä. Työvoimaviranomaiselle ehdotetut tehtävät päättäessään tukitasoa ja määrää ovat hyviä. Huomioita on kiinnitettävä avustettavan toiminnan sisältöön, kohderyhmään kuuluvien henkilöiden määrään, henkilökohtaisen ohjaukseen ja tuen tarpeeseen.
7. Näkemyksenne työttömyysturvaa koskevista ehdotuksista?
Ehdotukset ovat hyviä. Tuettava toiminta olisi tarkoitettu vain työvoimaviranomaisen työttömänä työnhakijoina oleville asiakkaille ja sinne ohjauduttaisiin vain työvoimaviranomaisen ohjaamana työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa asiasta sopien ja osallistuminen olisi työnhakijaa velvoittavaa. Tärkeää on, että toiminnan järjestämisessä huomioitaisiin siihen osallistuvien työnhakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet, ja tämän vuoksi järjestettävien palveluiden sisältö voi vaihdella. Ehdotus työvoimaviranomaiselle annettavasta harkintavallasta toimintaan ohjautuvan työttömyyden keston osalta on kannatettava. Kannatettavaa työllistymistä edistävässä toiminnassa on se, että työnhakijalle asetettaisiin korvaukseton määräaika tai työssäolovelvoite tilanteessa, jossa hän keskeyttää tai joutuu omasta syystään keskeyttämään toimintaan osallistumisen. Työttömyysturvaseuraamuksia ei asetettaisi, jos työnhakijalla on menettelyynsä pätevä syy.
8. Näkemyksenne esitysluonnoksessa olevista vaikutusarvioista?
Vaikutusarviointi on hyvä. Työvoimaviranomaisen tehtäviä ehdotus tulee lisäämään.
9. Mitä muuta haluatte lausua esityksestä?
-