Elinvoimavaliokunnan valvontajaosto, kokous 6.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Ympäristöluvan ja maa-ainesluvan yhteishakemus, uudelleenkäsittely Vaaniantien kiviainesalue, Maanrakennus Ylitalo Oy, 98-443-1-35 (Ylitalo)

HOLDno-2022-388

Valmistelija

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi
  • Jenna Kenttä, ympäristötarkastaja, jenna.kentta@hollola.fi

Perustelut

Maanrakennus Ylitalo Oy hakee Hollolan kunnan Sarvan kylässä sijaitsevalle kiinteistölle 98-443-1-35 (Ylitalo) maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaista yhteislupaa kalliokiviaineksen louhintaan ja murskaamiseen sekä muualta tuotavan louheen murskaamiseen. Lisäksi haetaan lupaa pilaantumattoman ylijäämämaan vastaanottamiseen maisemointitarkoitusta varten.

Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Hakemuksen mukainen kokonaisottomäärä on 493 000 k-m3 ja keskimääräinen vuotuinen ottomäärä 49 300 k-m3. Ottamisalueen pinta-ala on 3,45 ha ja suunnitelma-alueen pinta-ala on 4,3 ha. Suunnittelualue sijoittuu Komonkallio-Pitkämäen valtakunnallisesti arvokkaalle kallioalueelle. Suunnittelualue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. 

Kyseessä on asia, jonka Vaasan Hallinto-oikeus on päätöksellään nro 403/2022, 12.4.2022 palauttanut lupaviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi. Perusteena asian palauttamiselle olivat hakijan oikeudelle esittämät uudet selvitykset sekä niihin sisältynyt esitys louhinta-alueen uudesta rajauksesta. 

Liitteessä on kuvattu hakemus ja asian käsittely sekä esitetty päätösehdotus perusteluineen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sameli Männistö, ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi

Valvontajaosto ei myönnä Maanrakennus Ylitalo Oy:lle ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain mukaista yhteislupaa kalliokiviaineksen louhintaan ja murskaukseen kiinteistölle 98-443-1-35 (Ylitalo). Liitteessä on esitetty ratkaisuehdotus perusteluineen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Päätös: hakija, Hämeen ELY-keskus, Uudenmaan ELY-Keskus, Päijät-Hämeen liitto, Päijät-Hämeen ympäristöterveys / Terveysvalvonta, kehitys- ja kaavoituspalvelut; tieto päätöksestä: asianosaiset, ne muistutuksen tai mielipiteen jättäneet jotka ovat jättäneet yhteystietonsa, Hollolan Sanomat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen (Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 §).

Valitusaika

Valitusaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista, sitä päivää lukuun ottamatta.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä pävänä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Valitusviranomainen

Valitus toimitetaan suoraan Vaasan hallinto-oikeudelle.                                       

Postiosoite: PL 204, 65101 VAASA
Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4 krs, Vaasa
Sähköposti: vaasa.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2760
Puhelinnumero: 029 564 2780
Aukioloaika: maanantai-perjantai klo 8.00 - 16.15.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta 
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Tuomioistuinmaksulakiin linkki https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Hollolan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 66, 15871 HOLLOLA
Käyntiosoite: Tiilijärventie 7 F, Hollola
Sähköposti: kirjaamo(at)hollola.fi
Puhelinnumero: 044 780 1427
Kirjaamon aukioloajat: maanantai-perjantai klo 9.00-15.00