Kunnanhallitus, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 266 Avustus 2024 Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö

HOLDno-2019-531

Valmistelija

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Perustelut

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö on toimittanut kuntaan 19.5.2023 päivätyn avustushakemuksen. Säätiö esittää, että Hollolan kunta myöntäisi säätiölle vuoden 2024 toiminta- ja kehittämismenoihin avustusta 2 000 euroa.

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö on perustettu vuonna 1971 huolehtimaan maakunnan lentokenttätarpeista ylläpitäen ja kehittämällä Lahti-Vesivehmaan lentokenttää. Lähtökohtana on näkemys, että maakunnalliseen palveluvarustukseen kuuluu Päijät-Hämeen ja sen elinkeinoelämän yhteyslento- ja ilmailukoulutustarpeet tehokkaasti tyydyttävä lentokenttä. Tämän tukemiseksi on säätiön hallitus on päivittänyt 2018 kentän kehittämisen visiot ja strategian. Painopisteenä on lentokentän toiminnoille tärkeän infrastruktuurin parantaminen ja toimivuus, sekä ilmailuun liittyvän ammattimaisen ja työpaikkoja tarjoavan toiminnan lisääminen.

Hollolan kunnan avustuskäytännöt on muutettu vuonna 2017 siten, että kunnan avustusten myöntäminen on keskitetty sivistys- ja hyvinvointivaliokuntaan, joka myöntää hollolalaisille yhdistyksille hakemuksesta tukea (talousarvion rahoituksen puitteissa) yhdistysten toiminnan tukemiseen. Lisäksi valiokunta voi myöntää hollolalaisille yhdistyksille tuotantotukea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen tai muuhun yleishyödylliseen yhdistyksen jäseniä ja/tai kuntalaisia aktivoivaan toimintaan.

Kunnanhallituksen toimivaltaan on määritelty kuuluvaksi kuntamarkkinointiin liittyvä tuki alueellisissa, kansallisissa tai kansainvälisissä tapahtumissa. Hollolan kunnahallitukselle ei ole  määritelty toimivaltuutta koskien yleisiä toiminta-avustuksia. Toimivaltuus edellyttäisi toimintaperiaatteiden määrittelyä yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi sekä talousarvioon tarkoitusta varten varattavaa määrärahaa. .

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, paivi.rahkonen@hollola.fi

Kunnanhallitus hylkää Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön hakemuksen ja ilmoittaa, ettei kunnalla ole tällä hetkellä käytössä avustusmuotoa, mikä mahdollistaisi säätiön toiminnan tukemisen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merk. Hannu Siljander ilmaisi esteellisyyden (hallintoneuvoston jäsen, edustusjääviys, hallintolaki 28.1 § kohta 2) ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

Esteellisyys

  • Hannu Siljander (edustusjääviys, hallintolaki 28.1 § kohta 2)

Tiedoksi

Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö 

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).

Riita-asia käsitellään käräjäoikeudessa.