Perustelut
Asia
Kyseessä on ympäristönsuojelulain (527/2014) 92 §:n mukainen kirjallinen lausuma ympäristölupamääräysten selventämiseksi.
Toiminnanharjoittaja
Rudus Oy
PL 42 (Karvaamokuja 2a)
00381 Helsinki
Asian vireilletulo
Rudus Oy on 8.4.2022 päivätyssä kirjeessään esittänyt pyynnön ympäristöluvan selventämiseksi.
Selvennyspyyntö
Taustaa
Rudus Oy:llä on Hollolan kunnassa sijaitsevalla Korkeamäen kiviainesalueella kiinteistöllä 98-453-24-3 Hollolan kunnan elinvoimavaliokunnan valvontajaoston myöntämä maa-aines- ja ympäristölupa kalliokiviaineksen louhintaan ja murskaukseen, muualta tuotavan louheen murskaukseen, pilaantumattoman ylijäämämaan vastaanottoon jalostus- ja loppusijoitustarkoituksessa, mullan valmistukseen, pienimuotoiseen vesiseulontaan ja muualla jalostettujen kiviainestuotteiden välivarastointiin sekä käsittelyyn. Yhteislupapäätös on annettu 6.2.2019 ja se on voimassa 6.2.2034 saakka.
Lupapäätöksen mukaan toimintaa alueella on harjoitettava 18.9.2018 jätetyn ja 7.11.2018 täydennetyn lupahakemuksen mukaisesti. Lupahakemuksessa on esitetty, että muualta tuotavaa kiviainesta ja ylijäämämaata otetaan alueelle vastaan enintään 49 000 t/a. Lisäksi lupahakemuksessa on esitetty, että muualla jalostettujen kiviaines-tuotteiden välivarastointi ja jatkojalostus sisältyy toimintaan, mutta määrää ei ole tarkemmin eritelty hakemuksessa eikä lupapäätöksessä.
Rudus Oy:n selvennyspyyntö
Rudus Oy pyytää viranomaiselta selvennystä siihen, minkä verran muualla jalostettua kiviainestuotetta voidaan luvan mukaisesti välivarastoida ja jatkojalostaa kyseessä olevalla toiminta-alueella.
Muualla jalostettujen kiviainestuotteiden välivarastoinnin ja jatkojalostuksen enimmäismääräksi esitetään 400 000 t/a. Keskimäärin alueelle otetaan muualta peräisin olevaa puhdasta kiviainetuotetta (louhetta) kiviainestuotannon raaka-aineeksi 5 000–20 000 t/a. Suurempia määriä voidaan ottaa lähialueen rakennusprojektien yhteydessä.
Suuremmat louheen vastaanottomäärät liittyvät lähialueen rakennusprojekteihin, jolloin louhekuljetuksia voi hetkellisesti olla paljon. Kuljetusten lisääntyminen on kuitenkin lyhytaikaista. Lisäksi osa louhetta tuovista ajoneuvoista kuljettaa paluukuormina valmiita kiviaineksia. Muilta osin toiminta pysyy sellaisena kuin lupahakemuksessa on esitetty ja siitä annetuissa päätöksissä on edellytetty.
Muualta tuotavan kiviainestuotteiden vastaanottomäärän tarkentaminen ei muuta ympäristöluvan mukaisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön merkittävästi, sillä toiminta ei muutu raaka-aineen alkuperää lukuun ottamatta. Vuosittainen murskausmäärä pysyy ennallaan (enintään 800 000 t/a) ja toiminta-aikoihin ei haeta muutoksia.
Selvennyspyynnön täydennys
Hakija on 25.5.2022 täydentänyt selvennyspyyntöä liikennemääriä koskevilla tiedoilla:
Arvio liikennemäärän lisääntymisestä:
Liikennemäärä kasvaa keskimääräisellä vastaanotettavalla louhemäärällä (laskettu arviolla 10 000 – 40 000 tonnia vuodessa) 1-5 autolla päivässä. Esitetyllä maksimimäärällä (400 000 t/a) liikennemäärä kasvaisi laskennallisesti siis maksimissaan noin 50 autolla päivässä, arvioitu todellinen kasvu on noin 30 autoa päivässä ja tällöinkin kyse on hetkellisestä liikenteen lisääntymisestä. Todellisuudessa kasvu ei ole esitetyn suuruinen, sillä osa autoista ajaisi alueella joka tapauksessa (ottaa paluukuorman).
Liikennemäärän kasvu ei ole merkittävä alueen sijainti ja alueelle tuleva tieyhteys huomioiden. Helsingintien liikennemäärä oli vuonna 2021 Väyläviraston tietojen mukaan 1969 ajoneuvoa vuorokaudessa
Sanallinen arvio meluvaikutuksista:
Esitetty tarkennus ei lisää merkittävästi toiminnan melupäästöjä. Murskausmäärä ei lisäänny luvan mukaisesta maksimimäärästä ja osa louhetta tuovista autoista käy alueella joka tapauksessa (ottaa paluukuorman). Alueelle tuleva tie on asfaltoitu. Lisääntyvää melua syntyy jossakin määrin ainoastaan kuljetuksesta ja murskeen kippaamisesta. Kippaamisen ääni ei eroa merkittävästi alueella syntyvästä muusta melusta (esim. murskan syöttö).
Selvennyksen perustelut
Nykylainsäädännön mukaan kierrätyskiviainekset eivät ole jätettä (kts. Hämeen ELY-keskuksen tarkastuskertomus Korkeamäen kiviainesalueelta 18.10.2018, sivu 2). Vastaanotettava muualla jalostettu puhdas kiviainestuote tuodaan alueelle edelleen jalostettavaksi luvitetuilta rakennuspaikoilta, joilla ei ole mahdollisuutta kiven jalostamiselle tuotteiksi, ja louhe on joka tapauksessa siirrettävä muualle käsiteltäväksi. Vastaanotettava kiviaines vastaa laadultaan sellaisia kiviaineksia, jotka on tarkoituksella louhittu kiviainestuotannon raaka-aineeksi.
Korkeamäen kiviainesalue soveltuu hyvin tällaiseen toimintaan, sillä alue on jo valmiiksi rakennettu isojen kivimäärien käsittelyä varten ja alueelle on rakennettu tukitoiminta-alue esimerkiksi prosessissa tarvittavan polttoaineen säilytykseen. Alueella on olemassa pitkältä ajalta tarkkailutietoa toiminnanympäristövaikutuksista ja seurantaa jatketaan edelleen.
Rudus Oy:n hakemuksen mukaan esitetty selvennyspyyntö ei muuta luvitettua toimintaa, vaan kyseessä on ainoastaan jo luvitetun vastaanottotoiminnan tarkennus vastaanottomäärien osalta. Esitetyn vastaanotettavan kiviainestuotteen vastaanotto on luvan mukaisesti sallittua, mutta määrää ei ole esitetty lupahakemuksessa, eikä toisaalta määrätty lupapäätöksessäkään. Epäselvyyksien välttämäseksi on perusteltua, että viranomainen selventää lupapäätöstä tältä osin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Sameli Männistö, vs. ympäristösihteeri, sameli.mannisto@hollola.fi
Hollolan kunnan elinvoimavaliokunnan valvontajaosto antaa ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaisen lausuman Rudus Oy:n pyynnöstä. Valvontajaosto täsmentää Rudus Oy:n yhteisluvassa (elinvoimavaliokunnan valvontajaosto 30.01.2019 § 3) sallittuja enimmäismääriä siten, että muualla jalostettujen kiviainestuotteiden välivarastoinnin ja jatkojalostuksen enimmäismäärä on 400 000 t/a.
Valvontajaosto toteaa, että murskattavan kiviaineksen kokonaismäärä ei saa ylittää voimassa olevassa yhteisluvassa säädettyjä määriä (800 000 t/a). Mikäli vuosittaisia murskausmääriä halutaan kasvattaa, tulee asia käsitellä ympäristöluvan muutoksena.
Määrä täsmennetään luvan hakemusosiossa olevaan taulukkoon seuraavasti (täsmennetty määrä korostettu lihavoinnilla):
Toiminto
|
Ympäristölupa ESAVI 2013 /
Maa-aineslupa Hollola 2013
|
Hakemus
|
Ottamisalue
|
9,8 ha
|
20,66 ha
|
Louhinta
|
1,55 milj. m3
200 000 m3/a (enint.)
|
2, 315 milj. m3
154 333 m3/a (keskim.)
|
Murskaus
|
690 000 t/a (enint.)
|
800 000 t/a (enint.)
|
Kierrätyskivien ja ylijäämämaan
vastaanotto ja käsittely
|
20 000 t/a (enint.)
|
49 000 t/a (enint.)
|
Purkubetonin ja tiilien vastaanotto
ja käsittely
|
7 000 t/a (enint., sisältyy edelliseen)
|
Ei sisälly hakemukseen, koska
toimintaa harjoitetaan jatkossa
toisella alueella
|
Muualla jalostettujen kiviainestuotteiden
välivarastointi
ja jatkojalostus
|
sisältyy
|
sisältyy
400 000 t/a
|
Vesiseulonta
|
20 000 t/a (enint.)
|
10 000 t/a (enint.)
|
Lausuman perustelut
Rudus Oy:n esitys ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä, sillä yhteisluvan mukaisia murskausmääriä (800 000 t/a) tai toiminta-aikoja ei muuteta. Hakemuksen täydennyksen mukaan täsmennys ei lisää merkittävästi toiminnan liikenteestä aiheutuvia meluhaittoja. Näin ollen ympäristölupaa ei ole tarpeen muuttaa ja asia voidaan käsitellä ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaisena lausumana. Ympäristönsuojelulain 92 §:n mukaan lupaviranomainen voi toiminnanharjoittajan tai valvontaviranomaisen pyynnöstä saattaa ympäristöluvan tiedot ajan tasalle antamalla asiasta kirjallisen lausuman. Lausuma voidaan antaa, jos se on merkitykseltään selventävä eikä sillä muuteta luvan tosiasiallista sisältöä niin, että muutoksesta voisi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa taikka muutosta kenenkään oikeuteen tai etuun.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.